Tampereen Pyrinnön yleisurheilija Lotta Harala kävi torstaina Valtteri Kujansuun haastateltavana SUN Radion Päivän vieraana.
Harala urheilee parhaillaan uransa parasta kautta, ja 25-vuotiaalla tamperelaisella on juuri Kalevan Kisojen alla juostuna 100 metrin aitojen kauden kotimainen kärkiaika, joka syntyi viikko sitten sateisessa Joensuussa.
Harala lähtee hakemaan Seinäjoelta kahta asiaa - suomenmestaruutta ja samalla parannusta omaan ennätysaikaan, joka on tällä hetkellä 13,25.
Huippukuntoinen juoksija kertoi haastattelussa myös ystävyydestään kilpasiskonsa Nooralotta Nezirin kanssa. Sadan metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen haltija Neziri ilmoitti hiljattain, että hänen kautensa on ohi.
Harala kertoi käyneensä viime kaudella huippuaikoihin yltäneen Nezirin kanssa tämän kuluvan kauden pettymystä läpi. Turkulaisaiturin nyt läpikäymät asiat ovat Haralalla vielä hyvässä muistissa, sillä tamperelaisenkin lähihistoriaan mahtuu hyvin vaikeita jaksoja.
Puhetta riitti myös ruoasta. Harala kertoi ottaneensa ravitsemusasioista aiempaa rennomman ja samalla toimivamman otteen.
Vapaa-aikaakin mm. luonnossa liikkumisen merkeissä Haralan tiiviiseen kilpailuaikatauluun mahtuu, mutta esimerkiksi musiikkifestivaaleille sprintteri ei ehdi.
-En ole koskaan käynyt festareilla, myönsi Harala.
Kuuntele haastattelun parhaat palat tästä: