Päivän vieras

Viuhahduskomedian Kaisa Hela ja Eppu Salminen kertoivat rankoista Me Too -havainnoistaan

today12.6.2018

share close

Viikinsaaren kesäteatterissa 14.6.-11.8. esitettävässä Aatamin puvussa ja vähän Eevankin -musiikkikomediassa monissa rooleissa näyttelevät Kaisa Hela ja Eppu Salminen ovat vanhoja tuttuja, vaikka esiintyvätkin nyt ensimmäistä kertaa samassa työssä.[/caption]

Näyttelijät Kaisa Hela ja Eppu Salminen kävivät SUN Radiossa Päivän vieraina kertomassa torstaina 12.6. Viikinsaaren kesäteatterissa ensi-iltaan tulevasta musiikkikomediasta Aatamin puvussa ja vähän Eevankin. Agapetuksen romaanin pohjalta käsikirjoituksesta vastaa teoksen myös ohjannut Hanno Eskola. Näytelmän musiikki on uudelleen sovitettua Mikko Alataloa, Hela ja Salminen antavatkin runsaasti tunnustusta Antti Parangon johtaman orkesterin osaamiselle.

Viuhahduskomediaksikin kutsutun kesäteatteriasian lisäksi näyttelijöiden kanssa vakavoiduttiin puhumaan myös Me Too -kampanjansta. Salminen kertoi Teatterikorkeakoulun aikaisista, hätkähdyttävistäkin havainnoistaan, joista hän on myös kertonut kirjassaan Lasten ristiretki. Hela kertoi joutuneensa tekemään heti näyttelijäksi valmistumisen jälkeen töitä ohjaajien kanssa, joiden ote oli hyvin autoritaarinen ja nuorelle näyttelijälle raskas.

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin -esityksillä ja Me Too -kampanjalla eivät näyttelijät näe pienestä viuhahtelusta huolimatta olevan tekemistä keskenään.

Kaisa Hela ja Eppu Salminen haastattelussa:

Kirjoittaja: Valtteri Kujansuu

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%