Pirkanmaa

Muutosagentit tulevaisuudenuskoisina tiistain härdellin lannistamatta

today27.6.2018

share close
Pirkanmaan muutosjohtaja Päivi Nurminen vakuuttaa valmisteluhenkilöstön löytäneen uuden työmotivaation, vaikka maakuntavaalien ja maakuntien alkamisen päivämäärät menivät jälleen kerran uusiksi.(Kuva: Matti Pulkkinen)
Pirkanmaan muutosjohtaja Päivi Nurminen vakuuttaa valmisteluhenkilöstön löytäneen uuden työmotivaation, vaikka maakuntavaalien ja maakuntien alkamisen päivämäärät menivät jälleen kerran uusiksi.(Kuva: Matti Pulkkinen)
Pirkanmaan maakunta- ja sote-uudistuksen muutosorganisaatio eli suuressa jännityksessä koko eilisen tiistaipäivän. Noin 60-henkinen työyhteisö ja luottamushenkilöt pitivät suunnittelupäivää, jossa joukko etsi askelmerkkejä Pirkanmaan uudistuksen jatkotoimille. Samaan aikaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus ja eduskunta ratkoivat koko uudistuksen kohtaloa. Muutosjohtaja Päivi Nurmisen mukaan uudistusvenettä keikuttanut päivä päättyi kuitenkin onnellisesti. Nyt muutostyöntekijät lomailevat, ja he palaavat lomiensa jälkeen töidensä pariin uutta intoa ja uskoa puhkuen. Poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Roope Lehto (sd.) toivoo eri puolueiden välisen poliittisen pelin loppumista. Hänen mukaansa päättäjien olisi ratkaistava kansalaisten palveluiden järjestämisen kestävä tulevaisuus. Ylöjärven kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto ei yllättynyt sen enempää maakuntavaalien siirtymisestä kuin koko uudistuksen myöhästymisestäkään. Hänen mielestään koko hanke voi vielä kariutua kokonaan.

Pirkanmaan muutosjohtaja Päivi Nurminen kuvaa pääministeri Juha Sipilän hallituksen ja eduskunnan tiistaisia maakunta- ja sote-uudistusvääntöjä todelliseksi jännitysnäytelmäksi.

Pirkanmaan koko muutosväki työntekijöineen ja luottamushenkilöineen oli samana päivänä linjaamassa työnsä tulevaisuutta Murikka-opistolla. Maan hallituksen ja eduskuntaryhmien puristukset Helsingissä toivat pirkanmaalaisten suunnittelupäivään omat mausteensa.

– Jossakin vaiheessa tiistaita tunnelmat olivat kovinkin epävarmat. Väläytettiin muun muassa hallituksen kaatumista. Saimme onneksi koko ajan päivitettyä tietoa Helsingistä. Illan suussa puoluejohtajien Petteri Orpon (kok.) ja Sampo Terhon (siniset) viestit laukaisivat pattitilanteen. Väkemme rauhoittui ja saimme työmme hyvään vaiheeseen. Nyt meillä on vuosi lisäaikaa valmisteluun, Nurminen sanoo.

– Suunnittelupäivän päättyessä koko henkilöstömme tunnelmat olivat levolliset. Lähdemme kesälomille luottavaisin ja turvallisin mielin, hän kertoo.

Nurmisen mukaan valtion on turvattava muutos- ja valmistelutyön rahoitus.

– Uskon, että tämä asia järjestyy.

Tämänhetkisen käsityksen mukaan ensimmäiset maakuntavaalit olisivat vuoden 2019 toukokuussa. Ensi keväänä pidetään lisäksi eduskunta- ja EU-vaalit.

– Kansalaisten vinkkelistä vaalisuma hirvittää hivenen, mutta kansamme on osoittautunut monta kertaa hyvin rationaaliseksi. Varmasti saamme vaalit vietyä onnistuneesti läpi, Nurminen arvioi.

Päivi Nurmisen mukaan maakunta-, eduskunta- ja EU-vaalien samanaikaisuus tai lähekkäisyys voi kuitenkin sekoittaa vaalien teemat.

Poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Roope Lehto vetoaa eduskuntapuolueisiin, että ne sopisivat kunniakkaasti maakunta- ja sote-uudistuksen loppuunsaattamisesta. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Roope Lehto vetoaa eduskuntapuolueisiin, että ne sopisivat kunniakkaasti maakunta- ja sote-uudistuksen loppuunsaattamisesta. (Kuva: Matti Pulkkinen)

”Nyt politikointi saa loppua”

Pirkanmaan maakuntavalmistelun poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Roope Lehto (sd.) toivoo, että maan hallitus ja oppositio ottaisivat lopulta härkää sarvista ja sopisivat yhdessä historiallisen uudistuksen reunaehdot.

– Viime päivät ovat paljastaneet ikävällä tavalla politikoinnin maun maakunta- ja sote-uudistuksessa.

– Yhteiskuntamme ja kansakuntamme tarvitsee nyt järjestelmällisyyttä ja luotettavuutta vastuunkantamiseen ja yhteisten asioiden hoitamiseen. Valitettavasti viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet, etteivät puolueet ole nyt kansalaisten asialla vaan omien etujensa turvaajina, Lehto kritisoi.

– Päätöksenteon keskiössä olisi tiukasti oltava laadukkaiden palveluiden turvaaminen, hän kiteyttää.

Roope Lehdon mukaan maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelussa jatkuu ikävä epävarmuus.

– Asian etenemiseen voi uskoa vasta sitten, kun lait ovat valmiit, hän muistuttaa.

Lehto on vakuuttunut siitä, että Pirkanmaan muutos- ja valmisteluorganisaatio tekevät jatkossakin laadukasta työtä eli maan parasta maakuntaa.

Kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto sanoo, ettei hallituksen maakunta- ja sote-poukkoilu häiritse Ylöjärven kaupungin elämää. (Kuva: Rami Marjamäki)
Kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto sanoo, ettei hallituksen maakunta- ja sote-poukkoilu häiritse Ylöjärven kaupungin elämää. (Kuva: Rami Marjamäki)

Uudistus voi vielä kaatua

Ylöjärven kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto ei ole yllättynyt tiistaisista käänteistä, joiden johdosta maakuntavaalien ja maakuntien alkamisen ajankohdat siirtyivät tulevaisuuteen.

Sorvanto pitää täysin mahdollisena sitä, että koko maakunta- ja sote-uudistus haudataan.

– Ylöjärvi tekee itsenäisesti ja vastuullisesti asioita. Viemme esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujamme eteenpäin. Emme jarruttele hankkeidemme kanssa. Elämme siis normaalia elämää, hän kuvailee.

– Olemme kaikessa valmistelussa mukana. Vaikka maakunta- ja sote-uudistus karahtaisi karille, ei Pirkanmaalla tehty laadukas muutos- ja valmistelutyö mene hukkaan. Maakuntaan on luotu paljon hyviä toimintamalleja, joita kunnat voivat jatkossa hyödyntää muun muassa yhteistyötä tehden, Sorvanto miettii.

– Jos hallitus ja eduskunta saavat maakunta- ja sote-hankkeensa maaliin, Ylöjärvellä on kaikki valmiudet maakuntien aikaan.

– Huolehdimme toimintavalmiudestamme kaikkina aikoina, Sorvanto teroittaa.

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%