Päivän vieras

Pika-aituri Lotta Harala on huippukunnossa kauden tärkeimmällä hetkellä

today3.7.2018

share close

Kisakauden kohokohtien lähestyessä huippukuntoon päässyt Tampereen Pyrinnön yleisurheilija Lotta Harala kävi tiistaina SUN Radion Päivän vieraana Valtteri Kujansuun haastattelussa. Pika-aituri juoksi 28.6. Jämsänkoskella oman ennätyksensä 100 metrin aidoissa (13,15) alittaen samalla Berliinin EM-kisarajan (13,25).

Kilpailu pika-aitojen kolmesta EM-kisapaikasta kiristyy, ja laji on tällä hetkellä tasoltaan suomalaisittain kaikkein korkeimmalla. Edes miesten keihäänheitossa ei tällä kaudella ole odotettavissa neljää EM-rajan rikkojaa.

Myöskään neljää satasen aituria ei kisoihin päästetä, vaan paikkoja on jaossa korkeintaan kolme. Haralan lisäksi EM-rajan ovat alittaneet Nooralotta Neziri sekä Annimari Korte. Lisäksi Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske voi aiempien tuloksiensa perusteella rajan vielä rikkoa.

Neljä kotimaista huippua ottavat toisistaan mittaa Kalevan Kisoissa Jyväskylässä 19.-22.7., jossa Harala puolustaa Seinäjoella viime vuonna voittamaansa Suomen mestaruutta.

Yleisurheilun Berliinin EM-kisat järjestetään 7.-12.8. Kauden lopussa odottaa vielä Tampereella elo-syyskuun vaihteessa miteltävä Ruotsi-ottelu. Seuraavan kerran Joensuussa keskiviikkona 4.7. kisaavan Lotta Haralan haastattelun voit kuunnella tästä:

 

Kirjoittaja: Radio SUN

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%