Ylöjärven uuden kaupunkistrategian valmisteluun liittyviä kommentteja voi antaa 11. maaliskuuta asti. Alkuvuoden aikana on tehty asiantuntijavalmisteluja, jossa strategian sisältö on täsmentynyt. Strategiaan liittyvä kyselylomake löytyy Ylöjärven kaupungin internetsivuilta. Kaupunginvaltuusto päättää uudesta strategiasta kevään aikana.
Lempäälään on aukeamassa kodintarvikkeiden lainauspaikka Liiteri. Liiteri-palvelusta voi lainata erilaisia kodintarvikkeita, esimerkiksi ompelukoneen, höyrypesurin tai sähköpyörän vuorokaudenajasta riippumatta. Lempäälän kunnan hallintorakennuksessa sijaitseva palvelu aukeaa ensi viikon torstaina. Paikalla on tuolloin Lempäälän kunnan edustajat ja palveluntarjoaja.
Pirkanmaan käräjäoikeudessa käsitellään tänään useiden lasten hyväksikäyttöön liittyvää tapausta. Tekopaikkana on ollut Itä-Tampereella sijaitsevan taloyhtiön kellaritila, jossa miehen epäillään mm. paljastelleen, sekä tehneen seksuaalisia tekoja. Uhreja on houkuteltu paikalle karkeilla. Yhdeksästä lapseen kohdistuneesta törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäillylle miehelle vaaditaan vähintään seitsemän vuoden vankeusrangaistusta.
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 27.2.2018:
Tiistaista on tulossa pakkasen purevuudelta Suomen talven kylmin päivä, ennustetaan Ilmatieteen laitoksella. Koillistuuli terävöittää Siperiasta saapuvan kylmän ilman hyytävimmilleen aamulla ja aamupäivällä. – Pelkillä pakkasasteilla mitaten pakkanen kiristyy vielä kovemmaksi keskiviikkona. Silloin tuuli on kuitenkin jo laantunut, ja kevätaurinko pääsee lämmittämään päivällä. Sikäli voi sanoa, että kaikkein kylmintä on tiistaina, […]
Kuva: Ideapark[/caption] Lempäälän Ideaparkissa avataan tiistaina 27.2. uuden Zones by Särkänniemi -viihdekeskuksen ensimmäiset osat. Kokonaisuudessaan 10 000 m² alueesta otetaan ensimmäisessä vaiheessa käyttöön suunnilleen puolet. Tiistaina avautuvat esimerkiksi perheen pienimmille suunniteltu Kid Zone, aikuisten viihtymiseen suunniteltu Chill Zone sekä osa koko perheen huvitteluun tarkoitetusta Family Fun Zonesta. Zones by Särkänniemen […]
Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueelle on päätetty perustaa osana valtakunnallista hanketta alueellinen Sisä-Suomen syöpäkeskus. Se on osa kansallista syöpäkeskusta FICANia. Kansallinen syöpäkeskus muodostuu viidestä alueellisesta syöpäkeskuksesta ja valtakunnallisesta koordinoivasta yksiköstä. Syöpäkeskuksessa yhdistyvät syövän hoito, tutkimus ja opetus. Alueellinen syöpäkeskus kehittää syövän ennaltaehkäisyä, seulontaa, diagnostiikkaa, hoitoa ja kuntoutusta yhdistäen näihin osa-alueisiin monipuolista […]
Poliisi varoittaa ilmiöstä, jolla suomalaisia yksityishenkilöitä on huijattu sijoittamaan jopa kymmeniä tuhansia euroja ulkomaisten tahojen järjestelemään sijoituspetoskuvioon. Poliisi on kirjannut vuosien 2013–2018 aikana noin 70 rikosilmoitusta liittyen ulkomaisiin sijoituspetoksiin. Yhteensä epäilyillä teoilla on aiheutettu tähän mennessä noin viiden miljoonan euron vahingot. Tapauksia on esiintynyt määrällisesti eniten vuosien 2013–2016 välisenä aikana, […]