Eduskuntavaalit Lempäälässä ja Vesilahdessa

Lempäälä sai oman kansanedustajan – Suoniemi vesilahtelaisehdokkaiden ykkönen

today15.4.2019

share close

Uurna on suljettu Moision koululla, ja vaalilautakunnan jäsenet Topi Koiranen ja Mari Larikka kantavat sen äänten laskentaan ruokalan puolelle. Ääntenlaskijat Anna Lustig (vas.) ja Jaana Koivisto seuraavat. Kuva: Erkki Koivisto[/caption]

Lempäälä sai eduskuntavaaleissa oman kansanedustajan, kun toista kertaa ehdokkaana ollut Veijo Niemi (peruss.) sai 3 702 ääntä ja varmisti läpimenonsa. Vuoden 2015 vaaleissa Niemi sai 2 936 ääntä.

Sosiaalidemokraatit kasvattivat Pirkanmaalla kannatustaan 2,6 prosenttiyksikköä ja paikkalukuaan yhdellä neljästä viiteen kansanedustajaan.

Vaalien häviäjä Pirkanmaalla oli kaksi kansanedustajaa saanut ja 7,7 prosenttiyksikköä kannatustaan edellisistä eduskuntavaaleista menettänyt Keskusta. Vuoden 2015 vaalien tuloksesta lähes 20 000 ääntä menettänyt puolue menetti Pirkanmaalla yhden eduskuntapaikan.

Hieman kannatustaan menettäneet Kokoomus ja Perussuomalaiset säilyttivät molemmat neljä paikkaansa.

Vihreiden 2,2 prosenttiyksikön kannatuksen kasvu ei lisännyt puolueen paikkalukua kahdesta kansanedustajasta.

Yksi kansanedustajapaikka säilyi sekä Vasemmistoliitolla että Kristillisdemokraateilla.

Yhteensä noin 20 000 ääntä keränneet pienpuolueet jäivät Pirkanmaalla ilman kansanedustajapaikkoja. Liike nyt niistä suurimpana jäi Kristillisdemokraateista 10 000 ääntä.

 

Pirkanmaan kansanedustajat ovat Sanna Marin (sdp) Tampereelta, Ilmari Nurminen (sdp) Sastamalasta, Pia Viitanen (sdp) Tampereelta, Marko Asell (sdp) Nokialta, Jukka Gustafsson (sdp) Tampereelta, Anna-Kaisa Ikonen (kok) Tampereelta, Sofia Vikman (kok) Tampereelta, Pauli Kiuru (kok) Valkeakoskelta, Arto Satonen (kok) Sastamalasta, Sami Savio (peruss.) Ylöjärveltä, Sakari Puisto (peruss.) Tampereelta, Veikko Vallin (peruss.) Tampereelta, Veijo Niemi (peruss.) Lempäälästä, Iiris Suomela (vihr.) Tampereelta, Satu Hassi (vihr.) Tampereelta, Arto Pirttilahti (kesk.) Mänttä-Vilppulasta, Jouni Ovaska (kesk.) Tampereelta, Anna Kontula (vas.) Tampereelta ja Sari Tanus (kd) Tampereelta.

Kansanedustajista seitsemän oli uusia: Marin, Ikonen, Asell, Puisto, Vallin, Niemi Ovaska.

Istuvista kansanedustajista Lea Mäkipää (sin.), Martti Mölsä (sin.) ja Mikko Alatalo (kesk.) eivät enää asettuneet ehdolle. Eduskunnasta putosivat Harri Jaskari (kok.), Tiina Elovaara (sin.), Pertti Hakanen (kesk.) ja Olli-Poika Parviainen (vihr.)

Pirkanmaan 19 kansanedustajasta naisia on kahdeksan. Pirkanmaalaiskansanedustajista 12 on Tampereelta ja seitsemän muualta Pirkanmaalta, heistä kolme – Asell, Savio ja Niemi – Tampereen seutukunnasta.

Äänestysaktiivisuus oli Pirkanmaalla korkeampi, 73,7 prosenttia, kuin maassa keskimäärin (72,0 %). Lempäälän äänestysprosentti oli 75,8 ja Vesilahden 76,7.

 

Lempäälästä oli ehdokkaana kymmenen henkilöä. Valituksi tulleen Niemen perässä tulivat Jocka Träskbäck (kok.) 3 475, Auri Siika-aho (peruss.) 1 361, Maria Päivänen (sdp) 1 055, Tiina Wesslin (vihr.) 1 035, Piia Nurmela (kd) 1 020, Satu Kosola (vas.) 792, Jarkko Lahtinen (kesk.) 313, Seppo Kapanen (sin.) 300 ja Timo Rannelma (kp) 83.

Vesilahdesta ehdokkaana olleista viidestä ehdokkaasta parhaiten menestyi Susanna Suoniemi (vihr.) 926. Hänen jälkeensä sijoittuivat Harri Penttilä (kesk.) 864, Ari Arvela (kesk.) 502, Aino-Riikka Simula (kesk.) 271 ja Miia Rajala (kesk.) 167.

Eniten ääniä Lempäälässä keräsi äänikuningas, kokoomuksen Jocka Träskbäck 897, ennen demareiden 19 000 äänen potin kerännyttä Sanna Marinia 687, ja Veijo Niemeä 640.

Vesilahden ääniharava oli Harri Penttilä 324. Yli sadan äänen potin keräsivät Vesilahdesta hänen lisäkseen Sanna Marin, 108 ja Ari Arvela, 101.

Puoluekannatuksella mitattuna suurin puolue Lempäälässä oli Kokoomus, 22,9 %. Seuraavina tulivat SDP 18,8 %, Perussuomalaiset 18,5 %, Vihreät 11,1 %, Keskusta 9,5 %, Kristilliset 7,0 % ja Vasemmistoliitto 6,0 %. Keskustan kannatuksesta suli 8,0 prosenttiyksikköä edellisistä eduskuntavaaleista.

Huolimatta 5,8 prosenttiyksikön kannatuksen laskusta Keskusta säilytti 25,2 prosentilla Vesilahdessa suurimman puolueen asemansa. Perussuomalaiset keräsivät 19,8 prosentin kannatuksen. Kokoomus menetti edellistä eduskuntavaaleista kannatuksestaan peräti 16 prosenttiyksikköä ja ylsi nyt 15,3 prosentin kannatukseen. Sosiaalidemokraatit sai 14,7 prosentin kannatuksen, Vihreät 9,9 prosentin, Kristilliset 5,6 prosentin ja Vasemmistoliitto 3,9 prosentin.

Kirjoittaja: Erkki Koivisto

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%