Kaksi tähteä: Päätalo-ooppera jäi juoksuhautoihin - mestarisanoittaja Juice Leskisen libretto ei synnyttänyt ahaa-elämystä

Juoksuhautojen jälkeen -ooppera on antanut odottaa itseään. Kalle Päätalon samannimiseen romaaniin perustuva teos sai liki 20 vuoden odottelun jälkeen ensiesityksensä maanantaina 11. marraskuuta Tampereen tuomiokirkossa. Juice Leskisen libretto osoittautui hyvin kevyeksi. Vesa Haapaniemen sävellys oli painavampaa työtä kuin libretto. (Kuva: Jussi Haapaniemi)

Paljon melua tyhjästä! Näin on pakko todeta tämän viikon maanantaina ensiesityksensä Tampereen tuomiokirkossa saaneesta Juice Leskisen (libretto) ja Vesa Haapaniemen (sävellys) Juoksuhautojen jälkeen -oopperasta, joka pohjautuu kirjailija Kalle Päätalon (1919-2000) samannimiseen romaaniin. Nyt kuultu konserttiversio oli kovin raakile; esitys ei edennyt sulavasti, vaan sen kulku pysähtyi toistuvasti kapellimestarin nuottien sekamelskaan. Juice Leskisen (1950-2006) libretto kuulosti poikkeuksellisen lattealta ja sisällöttömältä.

Unholan yöstä päivän valoon kaivettu Juoksuhautojen jälkeen -ooppera on saanut viime päivinä ruhtinaallisesti julkisuutta mediassa. Asian tsunamimaisen vyörytyksen takana ovat kansan suuresti rakastama kirjailija Kalle Päätalo sekä hänen vuonna 1997 julkaistun Juoksuhautojen jälkeen -romaanin pohjalta libreton kirjoittanut pop-rock-suuruus Juice Leskinen.

Maanantaina 11. marraskuuta tuli kuluneeksi sata vuotta ainutlaatuisen uran kirjailijana ja painosten kuninkaana tehneen Kalle Päätalon syntymästä.

Päätalon elämään liittyvät tärkeinä kiintopisteinä syntymäpaikkakunta Taivalkoski sekä pitkäaikainen asuinkaupunki Tampere.

Kalle Päätalon merkkivuoden kunniaksi maanantaina Tampereen tuomiokirkossa puhunut Esko Myllymäki sanoi, että nyt ensiesityksensä saanutta teosta on rinnastettu keskeisiin nykyoopperoihimme: Joonas ja Lauri Kokkosen Viimeisiin kiusauksiin sekä Aulis Sallisen Punaiseen Viivaan. Vertaukset ovat valitettavasti vailla pohjaa.

Tuonilmaisissa jo vuosia ollut laulaja-lauluntekijä, sanoittaja, runoilija ja kansantaiteilija Juice Leskinen laati hyvin verkkaisessa, suorastaan matelevassa tahdissa Juoksuhautojen jälkeen -oopperan libreton.

Säveltäjä Vesa Haapaniemi, 78, kertoo Iltalehden tuoreessa haastattelussa, että libreton teko oli takkuista. Hän vieraili tasaiseen tahtiin Juicen luona vaatimassa lisää liuskoja ja hoputtamassa sanaseppoa viemään työnsä loppuun. Valmista tuli vasta vuonna 2003. Libretto käsittää 42 liuskaa.

Maanantai-iltana kuullusta konserttiversiosta syntyi kovin epämääräinen kokonaiskuva tekstistä. Siinä ei ollut tunnistettavissa Juicelle ominaista persoonallista terävää ilmaisua. Päinvastoin. Libretosta piirtyi mieleen kovin kevyt sanoma ja sisältö.

Vesa Haapaniemen sävellyskään ei tehnyt vaikutusta. Teos junnasi paikallaan.

Maanantaina varsin moni kuulija oli pallo hukassa. Esitys olisi tarvinnut ehdottomasti synopsiksen. Kuulijoille olisi pitänyt kertoa, mitä oopperassa tapahtuu. Myös teoksen roolit jäivät hämärän peittoon. Kokonaisuus ei kerta kaikkiaan auennut musiikin ja laulun turvin.

Ensiesitys vaikutti pahasti keskentekoiselta. Solistit eivät oikein tienneet paikkaansa ja aikaansa. Esityksen johtanut säveltäjä sekoili nuottiensa kanssa. Ikävystyttävän pitkiksi venähtäneet tauot olivat jo kuulijoillekin kiusallisia.

Kuorona oli Tampereen Laulu. Sekakuoro pääsi pari kertaa loistamaan. Voimaa oli etenkin ylimääräisenä kajahtaneessa virressä.

Kamariyhtye oli pieni. Sen anti kutistui minimaaliseksi.

Solisteina olivat laulaja-näyttelijä Inga Sulin, sopraano Leena Riihimäki, baritoni Jussi Lehtipuu sekä baritoni Rauno Arvola.

Inga Sulin selvitti osuutensa vanhan konkarin elkein.

Leena Riihimäen laulaminen puuroutui monin paikoin.

Jussi Lehtipuu kohosi kirkkaimmaksi tähdeksi kauniisti soivalla baritonillaan.

Rauno Arvolan tulkinta oli eloisaa ja pirskahtelevaa.

MATTI PULKKINEN

Baritoni Jussi Lehtipuu kohosi Juoksuhautojen jälkeen -konserttiversion vahvimmaksi lenkiksi maanantai-iltaisessa teoksen ensiesityksessä Tampereen tuomiokirkossa. (Kuva: Jussi Haapaniemi)

Baritoni Jussi Lehtipuu kohosi Juoksuhautojen jälkeen -konserttiversion vahvimmaksi lenkiksi maanantai-iltaisessa teoksen ensiesityksessä Tampereen tuomiokirkossa. (Kuva: Jussi Haapaniemi)

Rauno Arvola kirjoitti Juoksuhautojen jälkeen -oopperan esittelyn lukijoillemme

1.NÄYTÖS
Lyhyen alkusoiton jälkeen Jennin poika MATTI saapuu vaimonsa MARJATAN kanssa  Rauhalaan.
Matti muistelee lapsuus- ja nuoruusvuosiaan kotitilalla.
Äiti Jenni ja tytär SEIJA ottavat heidät lämpimästi vastaan.
Äiti odottaa myös poikaansa ARTOA saapuvaksi.
NUORI LOTTA on kertoja ja sitoo aina tapahtumat yhteen.

Matti ja äiti lähtevät kiertoajelulle äidin nuoruusmaisemiin.
Äiti on välillä kärsimätön ja kärttyisä.  Matti huolestuu äitinsä sekavista puheista. OHIKULKEVA ROUVAKIN ihmettelee Jennin hourailua.
Matti pyytelee anteeksi sitä ja huolehtii äitinsä tarpeista.
Sen jälkeen äiti muistelee onnetonta lapsuuttaan köyhänä orpotyttönä.
Onnellista oli juoksennella paljain jaloin pitkin kankaita, joskin kävyt tuntuivat piikikkäiltä.
Tytär SEIJA laulaa synkän ja liikuttavan aarian: Vain sotaa, rakkautta ja kuolemaa!
Iloinen ja aurinkoinen hetki koittaa kun Jenni kohtaa rakastettunsa ILMARIn. Kuoro yhtyy riehakkaaseen sottiisiin. Tulevaisuus näyttää valoisalta, mutta taustalta kuuluu uhkaavaa tykkien jylinää.
Sota on syttynyt.

2.NÄYTÖS
Jenni ja Matti ovat Rauhalassa. Äiti esittelee ullakon kätköihin piiloittamaansa harmaata lottapukuaan. Matti ihastelee, mutta on hämillään äitinsä roisista sanoista.
Jenni alkaa muistella rakasta sulhastaan Ilmaria, joka hukkui jäihin kihlasormus sormessaan: ”Ilmari, mies täydellinen”.
Jenni sai sotaan lottakomennuksen ruumiinpesijäksi. Nuoret lotat arkuttivat kynttilän valossa sotasankarivainajia kirstuihin, jotka lähetettiin kotiseutujensa multiin haudattaviksi. Esimiehenä heillä oli rehti ja pelkäämätön ylivääpeli REINO Notkola. Hän rauhoitteli lottia, kun ruumiit alkoivat sulaa ja liikkua riihen lämmössä.

Sota loppui vihdoin ja koitti rauhan aika.

Reino horjahtelee esiin väsyneenä ja vanhentuneena.  Mieli on sodassa järkkynyt. Lopuksi hän kuulee kuoleman jo nikkaroivan hänelle kirstua.
Seuraavassa kohtauksessa Matti soittelee sisaruksilleen dementiaa sairastavan äidin hoitoasioista.  Kukaan ei kuitenkaan jouda tulemaan. Ruotsistakin on liian pitkä matka.
Kaikki raukeaa. Jenniäiti jää yksin, omaan maailmaansa, aivan yksin.
Hän kulkee harhaillen omissa rakkaissa korpimetsissään ja hetteisillä soilla sieniä ja marjoja poimien. Marjatta lohduttaa miestään Mattia aariallaan. Seijakin laulaa taustalla.
Kaikki yhtyvät lopuksi hartaaseen ja juhlalliseen hymniin hiljaa hyräillen.  Näin he parhaiten siunaavat vanhaa äitiään kunnes...    jäljelle jää vain pyhä hiljaisuus:
Ikuisuus!

P.S. Matin ja Jenni-äidin lämpimän riipaiseva suhde muistuttaa Kalle Päätalon suhdetta omaan äitiinsä Riituun.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>