Koronavirus

Huhtikuussa 97 vuotta täyttävä Erkki Kitunen totuttelee outoon olotilaan ja suree pääministeriä

today18.3.2020

share close

Hallitus on linjannut yli 70-vuotiaat pysymään kotona. Huhtikuussa 97 vuotta täyttävä Erkki Kitunen totuttelee ohjeistukseen kotonaan Rauhanummella. Arkistokuva: Senni Pirttijoki.[/caption]

Suomen hallitus on linjannut yli 70-vuotiaat välttämään kontakteja muiden ihmisten kanssa koronatilanteen takia, koska riskiryhmään kuuluvaa vanhusväestöä halutaan suojata tartunnoilta.

Huhtikuussa 97 vuotta täyttävä Toijalan Seudun Sotainvalidien kunniapuheenjohtaja Erkki Kitunen asuu yksin kerrostaloasunnossa Rauhanummella Toijalassa. Keskiviikkona Kitusen Lahdessa asuva yli 70-vuotias poika ajoi Toijalaan, kävi kaupassa ja osti isälleen ruokaa moneksi päiväksi. Kituselle tilanne on uusi.

– En ole tottunut siihen, että minua palvellaan. Olen aikanaan hoivannut lapsia ja ollut aina se, joka pitää huolta. Nyt olen oikein hämmästynyt, että minä olen se, josta pidetään huolta, Kitunen miettii.

Kitunen tunnustaa toimineensa tiistaina vastoin hallituksen ohjeistusta.

– Siinä kävi sillä tavalla, että kävin salaa kaupassa.

Kitusen lähiviikkojen ruokahuolto on hoidossa, jos kuntoutusjakso Ilveskodissa Hämeenlinnassa toteutuu. Ainakaan vielä hän ei ole saanut tietoa sen peruuntumisesta.

Toivotukset toteutuivat

Erkki Kitunen arvelee, ettei ”ilman kauheaa hälyä” tietäisi koko koronaviruksen olemassaolosta. Enemmän kuin itsestään hän kantaa huolta pääministeri Sanna Marinista (sd).

– Hyvänen aika, pääministeri ei paljon kerkiä käydä katsomassa lastaan Tampereella. Muistan kun eduskuntavaaleissa sanoin hänelle Toijalan torilla, että koeta nyt pärjätä vaaleissa, ja hän kiitti kannatuksesta.

Kitusta kauhistuttaa ja harmittaa koronatilanteen seuraukset yhteiskunnalle.

– Hämmästelen sitä, että kuinkahan tässä on näin käynyt. Tämä on yhteiskunnalle kallis juttu.

Toijalan Seudun Sotainvalidien kunniapuheenjohtaja Erkki Kitunen arvelee koronaviruksen tulevan kalliiksi monelle maalle. Arkistokuva Tiina Kauppinen.[/caption]

Lukemista ja lenkkeilyä

Sota-ajan eläneen Kitusen mukaan yhteistä poikkeusoloille ovat monenlaiset määräykset. Sota-aikana ei turhista valitettu.

– Itse olin jo talvisodan aikana kahdeksan kilometrin päässä Mäntän konepajalla pommisorvarina eli teimme kranaatinkuoria. Olin alle 17-vuotias, mutta tein jo kahdeksantuntista päivää. Vaikka oli kauheat pakkaset, kuljin joka päivä matkan polkupyörällä. Sikäli olen kyllä tottunut huonoon aikaan, Kitunen sanoo.

Kotona Kituselle ajankulua ovat kirjojen lukeminen. Myös sanomalehdet hän käy läpi tarkkaan.

– Juuri nyt ajattelin ryhdistäytyä ja lähteä kävelemään vanhalle ratabaanalle. Se on ollut minun lenkkipolkuni jo kymmeniä vuosia.

Kitusen mukaan joka toinen viikko kokoontuva kerrostalon oma tarinakerho jää nyt tauolle, kuten myös ulkona syöminen tutun lounasseuran kanssa.

– En ole tavannut lounasseuraa muutamaan päivää. Täytyy varmaan illalla soittaa ystävättärelle. Meillä on tapana kertoa toisillemme monenlaisia asioita, Kitunen tuumaa.

Erkki Kitunen lenkkeilee vanhalla ratapohjalla. Arkistokuva Tarja Antola[/caption]

Kirjoittaja: Tarja Antola

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%