Koronavirus

Pohjois-Italiassa vaihto-oppilaana oleva Miisa Korvenaho ei palaa Suomeen – Isäntäperheen tuttava menehtyi maanantaina koronaan

today18.3.2020

share close

Akaan Seutu kertoi torstaina 12. maaliskuuta 17-vuotiaasta akaalaisesta Miisa Korvenahosta, joka on vaihto-oppilaana koronaviruksen piinaamassa Pohjois-Italiassa. Italiassa on todettu yli 30 000 koronavirustartuntaa ja virus oli vaatinut yli 2 400  kuolonuhria (tilanne 17.3.).

Suomen hallitus on suositellut suomalaisille matkailijoille välitöntä paluuta Suomeen. Rotary-järjestön vaihto-oppilaana oleva Korvenaho sai tiistaina 17.3. tiedon järjestöltä, että vaihto-oppilaana hän voi jäädä Italiaan.

– Olen jäämässä tänne senkin takia, että jos palaisin Suomeen, pitäisi koko prosessi aloittaa alusta. Kun sen on kerran elänyt, ei sitä haluaisi aloittaa uudelleen, Korvenaho kertoo.

Hän ei halua myöskään lähteä reissaamaan lentokentille.

– Koska suoria lentoja ei Suomeen enää mene, konetta pitäisi vaihtaa. Jotain reittiä täältä pääsee kyllä pois, mutta eri asia on, kuinka kaukaa pitää hakea lentoa Suomeen. Hirveästi ei houkuttele nyt lähteä lentelemään.

Miisa Korvenaho on ollut Italiassa syyskuusta lähtien. Kuva on palatsista, jossa paikallinen Rotary-klubi pitää illallisia. Kuva on joulukuulta.[/caption]

Käännettä odotetaan

Korvenaho kertoo, että Italiassa odotetaan synkän tautitilanteen kääntyvän loppuviikosta.

– Suuntaa parempaan ei ole vielä varsinaisesti näkynyt, mutta olen käsittänyt, että karanteenin vaikutukset pitäisi näkyä loppuviikosta ja tartuntojen ja kuolonuhrien määrien kääntyä toivottavasti laskuun.

Korvenaholla tai isäntäperheellä ei ole todettu koronavirustartuntaa. Perheellä ei ole ollut oireita, eikä perheenjäseniä ole testattu. Mutta suru-uutiset ovat koskettaneet myös heitä, sillä isäntäperheen äidin serkun kuusikymppinen aviomies menehtyi maanantaina illalla sairaalassa koronavirukseen.

– Isäntäperhe on totta kai järkyttynyt, koska perusterveellä hyväkuntoisella miehellä piti olla edellytykset selvitä taudista. Ilmeisesti tehohoidossa tuli komplikaatioita, Miisa Korvenaho kertoo.

Myös menehtyneen miehen vaimo oli koronan takia sairaalahoidossa, mutta hän pääsi sairaalasta viime viikolla.

Poliisi pysäytti ulkoilijat

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi koko Italia on karanteenissa. Myös sen noudattamista valvotaan. Toissa päivänä paikallispoliisi pysäytti Korvenahon ja isäntäperheen isän, kun nämä olivat ulkona koiran kanssa.

– Poliisi sanoi, että vain yksi ihminen saa ulkoiluttaa koiraa ja meidän pitäisi pysyä hyvin lähellä kotia ja pitkää lenkkiä ei saisi tehdä.

Korvenaho myöntää koronatilanteen välillä myös pelottavan. Silloin on hyvä keskittyä siihen, mitä voi tehdä.

– Voi laittaa ruokaa, käydä kävelyllä, tehdä kotijumppaa, lukea ja opetella jotain uutta.

Lue myös:

Akaalainen Miisa Korvenaho on vaihto-oppilaana koronaviruksen piinaamassa Pohjois-Italiassa – Turvamiesten valvomaan ruokakauppaan pääsee viisi asiakasta kerrallaan

Kirjoittaja: Tarja Antola

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%