Uutiset

Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia on peruttu Pirkanmaalla kokoontumisrajoitusten takia

today4.12.2021

Background
share close

Pirkanmaan itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia on jouduttu perumaan nopealla aikataululla uusien kokoontumisrajoitusten takia.

Esimerkiksi Tampereen Keskustorilla järjestettävä itsenäisyyspäivän kansanjuhla peruttiin eilen. Keskustorin kansanjuhlaan suunnitellut musiikkiesitykset perutaan, mutta Keskustorin rakennusten valaistus toteutuu suunnitelmien mukaan. Valot sytytetään 6.12. noin kello 17.30 Suomen itsenäisyyden kunniaksi.

Nokian Kerholassa järjestettävän itsenäisyyspäivän juhlan yleisötilaisuus jouduttiin myös perumaan. Juhlaa voi seurata kuitenkin livestriimin muodossa Nokian kaupungin Youtube -kanavalta.

Juhlat peruttiin myös muun muassa Lempäälässä, jossa itsenäisyyspäivän juhlakahvitilaisuutta ei voida järjestää uusien rajoitusten takia Virta-kampuksella.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston asettamat uudet kokoontumisrajoitukset eivät koske kuitenkaan esimerkiksi itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksia.

Kirjoittaja: Joonas Piiroinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%