Kaupallinen yhteistyö

Märkätilatyön hinnoittelu ja laatu – Onko lause ”Laadukas työ maksaa enemmän” myytti?

today11.2.2022

Background
share close

Märkätilahankkeessa kannattaa hintaa ja laatua puntaroida tarkkaan. Halvalla ei välttämättä saa laadukasta työtä, mutta kallis hintakaan ei ole laadun tae. On hyvä tutustua ensin urakoitsijan referensseihin ja asiakkaiden suosituksiin. Hinta ja laatu eivät välttämättä aina kohtaa, joten urakoitsijan valinnassa taustatyö on tärkeää. Tällä vältetään mahdolliset epäonnistumiset hankkeessa.

”On tässä jo useamman kerran käynyt siten, että asiakas on valinnut toisen urakoitsijan, joka oli halpa. Uuden työtarpeen ilmaannuttua asiakas on ottanut meiltä tarjouksen uudesta kohteesta ja todennut samalla, että edellisessä kohteessa, jonka laatuun ei olla täysin tyytyväisiä, loppukustannus oli sama kuin meidän alkuperäisessä tarjouksessamme.”, kertoo Priimatyö Oy:n omistaja ja myynninvastaava Pekka Saarela.

Märkätilan suunnittelu ja budjetointi kannattaa aloittaa heti, kun työ tulee ajankohtaiseksi

Budjetointi ja suunnittelu kannattaa aloittaa heti, kun tunnistat märkätilojen remonttitarpeen tai uudiskohteen työtarpeen. Ensimmäinen askel on kartoittaa paikkakunnan urakoitsijoita ja pyytää kartoituskäyntiä. Remonttikohteissa kannattaa luottaa vain sellaiseen urakoitsijaan, joka tulee käymään kohteessa. Uudiskohde voidaan hinnoitella pohjakuvien ja materiaalien perusteella. Kartoituskäynnillä saat myös hyvän tuntuman yrityksen edustajan ammattitaidosta ja rehellisyydestä. Yleensä kokenut ammattilainen osaa myös hinnoitella kohteen oikein, joten loppulasku ei pääse yllättämään.

Tarjous kannattaa kysyä vähintään kolmelta urakoitsijalta. Mitä useamman tarjouksen jaksaa pyytää, sitä paremman käsityksen saa projektin todellisista kustannuksista. Pintamateriaalien valinta vaikuttaa loppulaskun summaan. Tarjouksia vertaillessa kannattaa kiinnittää huomiota tarjouksen sisältöön työn ja tarvikkeiden sekä kokonaisuuden osalta. Jotkut urakoitsijat tekevät sitä, että tarjous on näennäisesti edullinen, mutta lopuksi löytyy piilokustannuksia.

”Märkätilan remontin tai uudiskohteen märkätilan valmistuksen ostamista voi mielestäni verrata koko talon tai asunnon ostamiseen. Tilaajan tekemä taustatutkimus urakoitsijasta, tarjousten kilpailutus ja kirjalliset sopimukset sekä onnistunut urakoitsijan valinta ovat avain onnistumiseen”, sanoo Saarela.

Kun kilpailutus on tehty ja urakoitsija valittu, kannattaa sopia uusi tapaaminen, jossa käydään läpi työ- ja tarvikesisältö. Samalla tehdään mahdolliset lisäykset tai poistot tarjoukseen ja sovitaan toimitusaikataulusta. Asiat on aina hyvä kirjata ylös. Alkukartoituksen, tarjouksen, urakkaneuvottelun ja sopimuksen tarkoitus on varmistaa, että molemmat osapuolet ovat selvillä asioista. Tältä pohjalta on hyvä lähteä toimittamaan itse työ.

”Hyvin suunniteltu on tekemistä vaille valmis, ja hyvä suunnittelu takaa teknisesti toimivan ja laadukkaan lopputuloksen!” Saarela päättää.

Priimatyö tekee märkätilaremontteja Pirkanmaalla

Priimatyö Oy toteuttaa ammattitaitoisesti ja järkevään hintaan uudisrakentamisen märkätilatyöt, kylpyhuoneremontteja, saunaremontteja sekä muita märkätilojen remontteja ja urakoita Tampereella ja ympäristökunnissa: Nokia, Ylöjärvi, Kangasala, Lempäälä ja Pirkkala. Ota yhteyttä, niin tulemme paikan päälle tutustumaan kohteeseen. Saatte kohteesta työtapaselostuksen ja tarjouksen, josta ilmenee työn ja tarvikkeiden hinta sekä remontin kesto.

 

Kirjoittaja: Mainostajan Sisaltoa

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%