koronavirus

201 Results / Page 9 of 23

Koronavirus

Ei uusia koronatartuntoja Pirkanmaalla

Uusien koronatartuntojen määrä Pirkanmaalla pysyi myös eilisissä testeissä nollana. PSHP:n alueella on nyt yhteensä 243 tartuntaa, kun edellinen positiivinen testi raportoitiin 11. heinäkuuta. Koko maassa tartuntoja oli eiliseen mennessä todettu 7398 ja osastohoitoa vaativia potilaita oli 5.

today28.7.2020

Koronavirus

Pirkanmaalla pitkä putki koronan nollapäivissä

Pirkanmaalla ei todettu viikonlopunkaan aikana yhtään uutta koronavirustartuntaa. Edellinen tartunta todettiin 10. kesäkuuta, eli lähes kuukausi sitten. Koko maassa sairaalahoitoa vaativia koronaviruspotilaita on tällä tällä hetkellä 20, jotka ovat yhtä lukuunottamatta kaikki Helsingin yliopistollisen sairaalan erityishoito alueella.

today6.7.2020

Uutiset

HS: Tampereen yliopiston maskipakosta on tehty kantelu oikeuskanslerille

Tampereen yliopiston opiskelijoille määräämästä maskipakosta on tehty kantelu oikeuskanslerille, uutisoi Helsingin Sanomat. Lehti kertoi aiemmin tällä viikolla yliopiston määräämästä maskipakosta niille opiskelijoille, jotka tulevat yliopiston tiloihin tekemään sähköistä tenttiä. Suomen hallitus ei ole antanut suositusta maskien käytöstä yleisesti. Tampereen yliopisto on halunnut paikata maskipakolla turvavälien puutetta tenttitiloissa. Oikeuskanslerille tehdyn kantelun […]

today4.7.2020

Koronavirus

Koronatilanne yhä rauhallinen Pirkanmaalla

Koronatilanne on pysynyt yhä rauhallisena Pirkanmaalla. TAYS:n testeissä ei todettu eilenkään uusia tartuntoja. Nollalinja on pitänyt jo pian kolme viikkoa. Myöskään sairaalahoidossa ei tällä hetkellä TAYS:ssa koronapotilaita ole.

today30.6.2020

Koronavirus

Pirkanmaalla ei uusia koronatartuntoja

Pirkanmaalla oli eilen jälleen nollapäivä koronavirustartunnoissa. Ensimmäinen Pirkanmaan tartunta todettiin 5. maaliskuuta ja viimeisin 10. kesäkuuta. Tartuntoja on vahvistettu 243, mutta todennäköisesti tartuntoja on enemmän, koska kaikkia epäiltyjä tartuntoja ei alussa testattu.

today26.6.2020

Koronavirus

Pirkanmaan nollaputki jatkuu

Pirkanmaan nollalinja uusissa laboratoriotestatuissa koronatartunnoissa jatkuu myös eilisen tiedon perusteella, tiedottaa Tampereen yliopistollinen sairaala Tays.[/caption] Maailmalla tehtiin eilen ennätys koronavirustartuntojen suhteen, kun WHO ilmoitti, että päivän aikana oli todettu yli 183.000 tartuntaa. Pirkanmaalla ei todettu sen sijaan eilen yhtään uutta tartuntaa ja kun viimeisin varmistettu tartunta on julkistettu 11. kesäkuuta, […]

today23.6.2020

Koronavirus

Pirkanmaalla koronavapaa juhannus

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella ei todettu juhannusviikonloppuna uusia koronavirustartuntoja.[/caption] Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella ei todettu juhannusviikonloppuna uusia koronavirustartuntoja. Tartuntoja ei ole todettu Pirkanmaalla nyt 11 vuorokauteen; edellisestä uudesta tartunnasta tiedotettiin 11.6.

today22.6.2020

Koronavirus

Koronavirusten nollalinja jatkuu Pirkanmaalla

Koronatartuntojen nollalinja jatkuu Pirkanmaalla, kerrotaan Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä. Keskiviikon näytteistä ei todettu tartuntoja. Edellinen positiivinen näyte todettiin 11.6., ja koko kesäkuussa on todettu kaksi koronavirustartuntaa. Kaikkiaan Pirkanmaalla on todettu 243 koronavirustartuntaa.

today18.6.2020

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%