Ylöjärvellä jo viime vuoden loka-marraskuussa alkanut ylimpään johtoon keskittynyt johtamisselvitys on saatu valmiiksi. Selvityksen Ylöjärven kaupungille toteutti Työterveyslaitos. Selvityksen keskeisin johtopäätös on se, että Ylöjärven johtamiseen tarvitaan muutosta. Johtamisselvityksessä nousee esille kehityskohteina muun muassa kaupungin johtoryhmätyöskentelyn yleinen kehittäminen, tiedonkulun kehittäminen ja avoimuuden lisääminen johtoryhmän ja kaupunginhallituksen jäsenten välillä ja epäasiallisen […]
Pirkkalan Nuolialan koulun 55 oppilasta ja henkilökuntaan kuuluvaa asetetaan karanteeniin koulussa todetun koronavirustartunnan vuoksi. Asiasta uutisoi Aamulehti. Pirkkalan pormestari Marko Jarva kertoo lehdelle, että tieto koulun koronatartunnasta saatiin perjantai-iltana. Karanteeniin asetetuista 43 on koulun oppilaita tai esikouluikäisiä ja loput 12 koulun henkilöstöön kuuluvia.
Pirkanmaalla on todettu uusimmissa perjantain koronavirusnäytteenotoissa 43 uutta koronavirustartuntaa. Asiasta tiedottaa Tays. Tartuntoja on todettu nyt eniten yhden päivän aikana, jos verrataan lukuja epidemian alusta asti. Fimlab tutki Pirkanmaalta yhteensä 2 120 koronavirusnäytettä. Pirkanmaalla on todettu viimeisen kahden viikon aikana 420 koronavirustartuntaa.
Tampereen yliopistollinen sairaala Tays on tiedottanut uusista mahdollisista paikoista, joissa on voinut altistua koronavirukselle. Virukselle on voinut altistua muun muassa Tampereen Tullintorin Fitness24Seven -kuntosalilla la 28.11 klo 17-18.30 ja su 29.11 klo 8-9.30. Koronalle on voinut altistua myös Tampereen Pub Pikilinnassa lauantaina 28.11 noin klo 17.30-19.30 ja su 29.11 noin […]