Pirkanmaalla eilen valmistuneista yli 1500 koronatestistä löytyi kuusi positiivista näytettä. Kuudesta nyt todetusta sairastuneesta lähes kaikki olivat jo valmiiksi karanteenissa, eli tapaukset liittyvät aiemmin tunnettuihin tartuntaketjuihin. Koko maan koronatilastojen mukaan sairaalahoidossa on alkuviikosta ollut reilut 60, joista seitsemän tehohoidossa.
Pirkanmaalla todettiin eilen 14 uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä näytteitä tutkittiin 924 kappaletta. Viime päivien tilastot ovat olleet huolestuttavia, sillä eilen PSHP kertoi peräti 26 uudesta tartunnasta. Nyt ilmenneistä tartunnoista valtaosa potilaista oli jo valmiiksi karanteenissa. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen viimeksi perjantaina päivittämien tilastojen mukaan sairaalahoidossa oli tuolloin koronaviruksen vuoksi 56 potilasta, joista […]
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Fimlab tutki eilisen aikana kaikkiaan 990 kappaletta. Tämän viikon aikana Pirkanmaalla on Taysin tietojen mukaan todettu 54 uutta koronavirustartuntaa.
Hallitus linjasi neuvotteluissaan tänään sekä valtakunnallisista että alueellisista suosituksista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Koska koronavirusepidemia on laajasti kasvussa valtakunnallisesti, valtioneuvosto suosittelee, että julkisen sektorin työtekijät työskentelisivät etätyössä mahdollisimman laajasti, jos työtehtävät sen mahdollistavat. Valtioneuvosto suosittelee vastaavaa laajaa etätyötä myös yksityisille työnantajille. Lähi- ja etätyön yhteensovittamisen arviointi tapahtuu työpaikoilla. Etätöiden lisäksi hallitus suosittelee […]
Ylöjärven kaupunki on tiedottanut että yhdellä Ylöjärven lukion opiskelijalla on todettu koronavirustartunta. Tartunnan saaneen opiskelijan lisäksi karanteeniin on asetettu kolme muuta lukion oppilasta, jotka ovat altistuneet tartunnalle. Ylöjärven lukiossa vietetään muiden pirkanmaalaiskoulujen tapaan paraikaa syyslomaviikkoa ja lukion toiminta jatkuu normaalisti ensi viikolla.
Pirkanmaalla todettiin eilen ainoastaan kaksi uutta koronavirustartuntaa. Kaikkiaan testituloksia valmistui eilisen päivän aikana 1473 kappaletta. Koko maassa sairaalahoidossa oli eilisten THL:n tilastojen mukaan 48 koronapotilasta, heistä tehohoidossa kahdeksan.