Uutiset

6787 Results / Page 364 of 755

Koronavirus

Suomessa kaksi koronaviruksen aiheuttamaa kuolemaa lisää

Kanta-Hämeen keskussairaalassa on menehtynyt keski-ikäinen henkilö tänään 25. maaliskuuta 2020 koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin. Henkilö asui Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella ja kuului riskiryhmään perussairautensa osalta. Lisäksi HUS tiedottaa että sen alueella asuva iäkäs ihminen on menehtynyt viruksen aiheuttamaan COVID-19 tautiin.

today25.3.2020

Koronavirus

Pirkanmaalla ennätysmäärä tartuntoja maanantaina

Pirkanmaan alueella todettiin maanantaina iltaan mennessä kahdeksan tartuntaa. Yhteensä tartuntoja on Pirkanmaalla on nyt 46 kappaletta. Eilinen tartuntojen määrä oli eniten mitä yhden vuorokauden aikana todettiin laboratoriotestein. Aiempi "ennätys" oli kuusi tartuntaa, joka oli lauantaina.

today24.3.2020

Uutiset

Työttömien määrä yhä kasvussa, Tampereella tilanne muuta maata huonompi

Työttömyysaste Tampereella oli helmikuussa 11 %, kun se koko maassa on 9,5. Työttömiä työnhakijoita Pirkanmaalla oli nyt reilut 3 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Työttömien työnhakijoiden määrä Pirkanmaalla jatkaa kasvamistaan. Helmikuussa kasvu oli 3,1 % verrattuna viime vuoden helmikuuhun. Työttömiä työnhakijoita oli nyt 23 500, joka on noin 700 vuoden […]

today24.3.2020

Koronavirus

LIDL yrittää suojata kassatyöntekijöitään

Päivittäistavaraketju Lidl pyrkii omalta osaltaan estämään viruksen leviämistä ja suojaamaan työntekijöitään asentamalla suojapleksit myymälöiden kassoille. Ensimmäiset pleksit asennetaan myymälöihin tällä viikolla ja kaikkien Suomen myymälöiden suojapleksit pitäisi olla asennettuna muutamassa viikossa. Suojapleksin on tarkoitus antaa suojaa pisaratartuntoja vastaan.

today24.3.2020

Uutiset

Keskisuuri palohälytys Tampereella

Pelastuslaitos sai tänään hälytyksen Tampereen Kaarilaan. Hälytys luokiteltiin sijaintinsa vuoksi keskisuureksi. Paikalla palokunnalle selvisi, että kyseessä oli pohjaan palanut puuro, eikä pelastuslaitoksella ollut paikalla muuta tehtävää kuin auttaa tuulettamisessa.

today23.3.2020

Koronavirus

Pirkanmaalla kolme uutta tartuntaa, nyt yhteensä 38

Tampereen yliopistollisen sairaala kertoo että Pirkanmaalla on tänään todettu kolme uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä Pirkanmaalla tartuntoja on nyt 38. Valtakunnallisesti tartuntoja on hieman alle 650.   Sunnuntaina meillä varmennettujen koronatartuntojen määrä kasvoi kolmella. Pysytään kotona ja vältetään liikkumista julkisilla paikoilla, jotta voimme hallita alkavaa epidemiaa myös täällä Pirkanmaalla. #pysykotona #korona — […]

today23.3.2020

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%