Teemat

Tampereen Konepajojen uraauurtavat maalämpöporavaunut mullistavat lämpöenergian tuotannon – pian porataan jopa 3 kilometrin syvyisiä maalämpökaivoja

TAMPEREEN Konepajat Oy:n toimitusjohtaja Juhani Lehti näyttää oranssinpunaista dieselmoottoria paineilmakompressoreineen, jonka kaltainen kokonaisuus kuuluu juuri maailman suuren mielenkiinnon kohteeksi kohonneeseen maalämpöporavaunuun, joita Ylöjärven tehtaalla valmistetaan jo täyttä höyryä ruotsalaisasiakkaalle länsinaapuriin. Tampereen Konepajat Oy -konserni valtaa rytinällä maalämpöporakaivomarkkinoita. Toimitusjohtaja Juhani Lehti sanoo, että kilometrejä syvien maalämpökaivojen poraaminen alkaa tuota pikaa Ruotsissa, jonne konsernilla on noin 500 miljoonan euron sopimus kehittämistään, maailmassa ainutlaatuisista maalämpöporavaunuista. Lehti uskoo, että vihreä siirtymä houkuttaa esimerkiksi Iso-Britannian

today25.10.2024

Teemat

Work in Finland auttaa kansainvälisten osaajien palkkaamisessa

TYÖMINISTERI Arto Satonen (kok) kertoo, että brasilialaisia, filippiiniläisiä, intialaisia ja vietnamilaisia työntekijöitä saapuu jo nyt hyvin moniin tehtäviin Suomeen. – Intiasta saapuu erityisesti korkeasti koulutettuja työntekijöitä. Filippiineiltä ja Vietnamista ammattilaisia saadaan muun muassa palvelu- ja hoiva-alalle, teollisuuteen sekä maa- ja puutarhatalouteen, Satonen tarkentaa. – Neljännes kaikista meille tulevista työperäisistä maahanmuuttajista saapuu jo näistä neljästä kohdemaasta, Satonen tarkentaa. Satonen huomauttaa, että tulijoiden määrä on balanssissa maamme työllisyystilanteeseen.   Suomi haluaa tehdä

today23.10.2024 2

Mainos

Autoilijan asialla – Syyshuollon tärkeimmät kohteet ovat akku ja valot

Talvikauden vääjäämättä lähestyessä kannattaa huoltaa kulkupelit kuntoon hyvissä ajoin. Esimerkiksi akun kunnon tarkistuksella voi välttyä talvella monelta harmilta. Autoilijan asialla -ohjelmasarjan avausosassa puhutaan auton syyshuollosta. Yrittäjä Arto Suontausta Motonet-korjaamo ATS Autohuolto Oy:stä korostaa syyshuollon tärkeyttä erityisesti akun, valojen ja lukkojen osalta. Suontaustan mukaan auton akku on erityisen kriittinen, sillä sekä kesän helteet että talven pakkaset rasittavat sitä. Autojen valojen kunto on myös tärkeä tarkistaa, sillä esimerkiksi xenon-valot voivat menettää jopa

today8.10.2024

Ohjelmayhteistyöt

Terveenä talveen

Haluatko vältellä flunssakauden pöpöjä? Entä jos influenssa kuitenkin…

Yhteistyössä:
Linnainmaan Avainapteekki, K-Citymarket Linnainmaalla

Autoilijan asialla

Kaara kuntoon syksyä ja talvea varten! Kuuntele ammattilaisen…

Yhteistyössä:
Motonet korjaamo – ATS Autohuolto Oy

TOIMIVA KOTI – UUDET IKKUNAT

Olisiko aika tehdä ikkunaremontti? Voiko ikkunaremontin tehdä talvella?…

Yhteistyössä:
Pihla ikkunat

Ohjelmayhteistyöt

Terveenä talveen

Haluatko vältellä flunssakauden pöpöjä? Entä jos influenssa kuitenkin iskee, miten...

Autoilijan asialla

Kaara kuntoon syksyä ja talvea varten! Kuuntele ammattilaisen vinkit syksyn...

Mainos

Terveenä talveen – Vinkit flunssan ja influenssan itsehoitoon

Syksyn flunssakauden aikana ihmisen immuunijärjestelmä joutuu koetukselle. Terveenä talveen -ohjelman aiheena oli tällä kertaa immuunipuolustuksen vahvistaminen terveellisten elintapojen, kuten monipuolisen ravinnon, riittävän unen ja säännöllisen liikunnan avulla. Linnainmaan Avainapteekin farmaseutti Anne Takku korostaa erityisesti D-vitamiinin tärkeyttä talvella, kun auringonvaloa on vähemmän. Lisäksi sinkki ja C-vitamiini voivat tukea vastustuskykyä ja lyhentää flunssan oireiden kestoa. Myös stressi heikentää vastustuskykyä, joten terveelliset elämäntavat ja lisäravinteet voivat auttaa flunssan ehkäisyssä. Kuuntele koko haastattelu: Anne

today9.10.2024 3

Teemat

Mitä eväitä antaa yrittäjyyden ammattitutkinto, mitä tarkoittaa kevytyrittäjyys? – Yrittäjyys ja elinvoima -teema tarjoaa monipuolisen lukupaketin

Moni unelmoi oman yrityksen perustamisesta, mutta ei aina tiedä, mistä aloittaa tai mitä kaikkea siihen tarvitaan. Yrittäjyys ja elinvoima -teemassa kerrotaan muun muassa, minkälaisia eväitä yrittäjyyden ammattitutkinto yrittämiselle antaa, minkälaisia luonteenpiirteitä yrittäminen vaatii ja mitä tarkoittaa kevytyrittäjyys. Yrittäjyys ja elinvoima -teemastamme voit lukea myös rakentamisen suhdanteista, huomisen inhimillisemmästä työelämästä sekä asuntomessujen ilmastoviisaudesta. Monipuolisen lukupaketin löydät sekä verkosta että 30. lokakuuta julkaistavasta paperilehdestä. Yrittäjyys ja elinvoima -teemassa paneudutaan ajankohtaisiin aiheisiin yrittämisestä.

today23.10.2024

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

Juurikivi on jo käsite huonekalukaupassa

Ylöjärvellä 65 vuoden ajan toiminut Kalustetalo Juurikivi Oy on käsite pirkanmaalaisessa ja jopa valtakunnallisessa huonekalukaupassa. Toisen polven yrittäjä Raimo Juurikivi otti hartioilleen vetovastuun Else-äidiltään, joka Eino-miehensä kanssa perusti vuonna 1959 puusepänverstaan ja huonekalukaupan Soppeenmäkeen Ylöjärvellä. Eino Juurikiven äkillisen poismenon jälkeen Else Juurikivi oli vuosikymmenet vetovastuussa. Raimo Juurikivi kuljettaa huonekaluja asiakkaille eri puolille Suomea, jopa Ahvenanmaalle asti. Kalustetalo Juurikivi Oy on toiminut 65 vuoden ajan Ylöjärveltä käsin. Kuva: Rami Marjamäki Raimo

today22.10.2024

Pirkanmaa

Kunnallisalan kehittämissäätiön Airaksinen: ”Vaalit ovat aina merkitykselliset”

HALLINTOTIETEIDEN tohtori Jenni Airaksinen ei rajaa mitään aihealuetta pois lähestyvien kuntavaalien keskusteluista. Kunnallisalan kehittämissäätiön toimitusjohtaja Jenni Airaksinen sanoo, että maan hallituksen normien vähentäminen ja kuntakokeilut ovat tuiki tervetulleita hyvin moni-ilmeiselle kuntakentälle. Kuva: Matti Pulkkinen Suomessa järjestetään kunta- ja aluevaalit ensi huhtikuun alkupuolella. Sen sijaan Airaksinen korostaa kaikkien vaalien merkityksellisyyttä. Vaalit ovat kansanvaltaisen demokratian perusta. Hän toivoo, että puheet aluevaalien lopettamisesta tyssäisivät heti alkuunsa. – Terveyskeskuksissa on muutakin kuin valot. Voimistaisin

today22.10.2024 5

Mainos

Terveenä talveen – Vinkit flunssan ja influenssan itsehoitoon

Syksyn flunssakauden aikana ihmisen immuunijärjestelmä joutuu koetukselle. Terveenä talveen -ohjelman aiheena oli tällä kertaa immuunipuolustuksen vahvistaminen terveellisten elintapojen, kuten monipuolisen ravinnon, riittävän unen ja säännöllisen liikunnan avulla. Linnainmaan Avainapteekin farmaseutti Anne Takku korostaa erityisesti D-vitamiinin tärkeyttä talvella, kun auringonvaloa on vähemmän. Lisäksi sinkki ja C-vitamiini voivat tukea vastustuskykyä ja lyhentää flunssan oireiden kestoa. Myös stressi heikentää vastustuskykyä, joten terveelliset elämäntavat ja lisäravinteet voivat auttaa flunssan ehkäisyssä. Kuuntele koko haastattelu: Anne

today9.10.2024 3

Viikon tähtikokelas

SUN Viikon Tähtikokelas: Eero Kuosmanen

Karaokekisojen kautta julkisuuteen ponnahtanut ja jo yhden singlen aijemmin julkaissut Eero Kuosmanen hyvin tunnistettavalla äänellään on nousemassa yhdeksi tanssilavojen laulajaksi. Kuosmanen kertoo, kuinka hänen karaoke uransa vaihtuikin studio äänityksiin. Eero Kuosmanen julkaisu toisen singlensä, joka kantaa nimeä Rakkauden Vuodet perjantaina 18.10. Kuuntele juttu alta.

today19.10.2024

Mainos

Autoilijan asialla – Syyshuollon tärkeimmät kohteet ovat akku ja valot

Talvikauden vääjäämättä lähestyessä kannattaa huoltaa kulkupelit kuntoon hyvissä ajoin. Esimerkiksi akun kunnon tarkistuksella voi välttyä talvella monelta harmilta. Autoilijan asialla -ohjelmasarjan avausosassa puhutaan auton syyshuollosta. Yrittäjä Arto Suontausta Motonet-korjaamo ATS Autohuolto Oy:stä korostaa syyshuollon tärkeyttä erityisesti akun, valojen ja lukkojen osalta. Suontaustan mukaan auton akku on erityisen kriittinen, sillä sekä kesän helteet että talven pakkaset rasittavat sitä. Autojen valojen kunto on myös tärkeä tarkistaa, sillä esimerkiksi xenon-valot voivat menettää jopa

today8.10.2024

Kulttuuri

VIISI TÄHTEÄ: Kantaesitys pureutuu ajankohtaiseen teemaan vauvakatoa potevassa Suomessa – Ihmettä kaikki -näytelmä vastaa monien lapsentekoa arkailevien kysymyksiin

TEATTERINJOHTAJA Mikko Kanninen on elänyt tiukasti ajassa, kun hän on valinnut Tampereen Teatterin ohjelmistoon kirjailija Juha Itkosen romaaniin Ihmettä kaikki perustuvan näytelmän. Romaani käsittelee moni-ilmeisesti lapsiperheen arkea. Siinä kuvataan inhimillisesti pariskunnan elkeitä, kun se kohtaa raskauden keskeyttämisen ja uuden raskauden kaksosineen ja keskosineen. Huikeat vierailijat Tampereen Teatterissa - huikeat pääroolien esittäjät! Ilona Pukkila tekee vahvan roolin Ruusu Laaksosena. Toni Harjajärvi on nappilöytö Lauri Laaksosen osaan. Kuva: Heikki Järvinen Hilkka-Liisa Iivanainen

today18.10.2024

Teemat

Jussilan Eurooppa liputtaa ihmisten vapauden, ympäristön kantokyvyn ja demokratian puolesta

VIESTINTÄKONSULTTI Perttu Jussila tunnistaa valtavan suuren toivottomuuden, joka vallitsee ihmisten keskuudessa. Se saa kasvot sosiaalisessa mediassa. Eu-vaaliehdokas Perttu Jussilan mielestä kansalaiset vauvasta vaariin kaipaavat faktoihin pohjautuvaa toiveikkuutta. Vihreä liitto on EU-vaaleissa täydellä 20 ehdokkaan listalla, jolla on Jussilan lisäksi Pirkanmaalta psykologi Julia Sangervo. Jussila tekee vaalityötään laajalla rintamalla. Hänellä ovat käytössä niin perinteiset käytännöt vapaaehtoisineen turuilla ja toreilla kuin somen tarjoamat mahdollisuudet. Videot ja postaukset välittävät ehdokkaan sanomaa. – Europarlamenttivaalit

today29.5.2024

Teemat

Träskbäck: ”Tarvitsemme ryhtiliikkeen – kansallisia etuja on puolustettava”

EU-VAALIKAMPANJOINTINSA aikana Kokoomuksen ehdokas Jocka Träskbäck on nähnyt, miten suomalaiset kokevat EU:n ennallistamisasetuksen epäoikeudenmukaisena ja Suomen erityistä metsäosaamista halventavana. Jocka Träskbäck sanoo, että tarvitsemme nyt ryhtiliikettä, jolla puolustamme perustellusti omia kansallisia etujamme. Unionilta on tullut jo kalliiksi koituneita sääntelyjä, jotka ovat aiheuttaneet miljardien laskut. Kuva: Emmi Syrjäniemi Kansallinen Kokoomus on EU-vaaleissa täydellä 20 ehdokkaan listalla. Vaasalaislähtöinen ja Lempäälässä asuva Träskbäck on ainoa pirkanmaalainen kandidaatti. Träskbäck tietää, että kansalaiset tietävät konkreettisesti,

today29.5.2024

Teemat

Terapeutti-Ville haluaa EU-lainsäädännöllä somehaitat kuriin

SUOMEN Sosialidemokraattisella Puolueella on täysi 20 ehdokkaan lista EU-vaaleissa. Ainoana pirkanmaalaisena ehdokkaana on Terapeutti-Villenä laajaa julkisuutta niittänyt pirkkalainen kansanedustaja Ville Merinen. Hän on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja psykoterapeutti. Kansanedustaja Ville Merinen havahtui eduskunnassa nopeasti siihen, että suuriosa laeista tulee Euroopan unionista. Terapeutti-Ville on huomannut, ettei EU:ssa olla kovin aktiivisia säätämään lakeja, joilla muiden muassa lapsia ja nuoria suojeltaisiin älypyhelimen ja muiden älylaitteiden vaaroista, jotka aiheuttavat esimerkiksi mielenterveysongelmia. Kuva: Jukka-Pekka Flander  Ville

today29.5.2024

Teemat

Soukkion Eurooppa huolehtii osaamisesta ja tutkimuksesta

Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Joonas Soukkio haluaa nuorten äänen kuuluville Euroopan unionin päätöksentekoon. Hänen teemoihinsa kuuluvat muun muassa luonto, turvallisuus sekä koulutus ja tutkimus. Kuva: Emmi Lainpelto TAMPERELAISTUNUT maaseutupitäjän kasvatti Joonas Soukkio ymmärtää niin kaupunkeja kuin maaseutuakin. Hänen mielestään vastakkainasettelu on lopetettava, sillä täysipainoinen yhteiskunta tarvitsee molempia. Kaupungistuminen on globaali trendi, mutta maaseutu on tärkeä ruoka-aitta.   Suomen Keskustan listalla on 20 eurovaaliehdokasta, joista kaksi on Pirkanmaalta. Toisena pirkanmaalaisena EU-parlamenttiin pyrkii sastamalainen

today29.5.2024

Teemat

Talous ja turvallisuus nivoutuvat kaikkeen von Nandelstadhin EU:ssa

Sastamalainen Wilhelm von Nandelstadh korostaa Euroopan unionin roolia rauhan takaajana. - Jo siitä kannattaa maksaa. VANHAKYLÄN isäntä ja yrittäjä Wilhelm von Nandelstadh muistuttaa, että 27 valtion muodostama Euroopan unioni muodostaa merkittävän sisämarkkinan, joka on erityisen tärkeä pohjoiselle saarekkeelle Suomelle. EU:n tärkeys korostuu eritoten Pirkanmaalla, jossa on paljon vientiä harjoittavia yrityksiä ja palava halu kansainvälistyä. Wilhelm von Nandelstadh on Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen ainoa pirkanmaalainen ehdokas. Niin Suomi kuin maan kasvukäytävällä sijaitseva

today29.5.2024

Uusimmat uutiset

Pirkanmaan maakuntauutiset

Tampereenkiäliset uutiset

Sun Suosikit Top 20

Weekly Schedule
SUN KESÄ 2024
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
7-8 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys
8-9 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäiset aallot & kalavedet
9-10 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Markkinatori
10-11 *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä Mun Tampere Suora lähetys Jumalanpalvelus
11-12 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys Jumalanpalvelus
12-13 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Kulttuurikesä
13-14 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Mun Tampere
14-15 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Heinäpellon laidalla
15-16 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäretki Kesäretki * SUN Kesäkunta
16-17 Kesäsykkeellä Kesäiset aallot ja Kalavedet Kulttuurikesä Pirkanmaan urheiluviikonloppu Herkkukesä SUN Suosikit TOP 20 Kesäsykkeellä
17-18 Maanantaipotpuri Nostalgian sykettä SUN Suosikit TOP 20 Heinäpellon laidalla Mökkireissun levylaukku SUN Suosikit TOP 20 Nostalgian sykettä
18-22 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti SUN Viihteelle -toivekonsertti
22-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti
* SUN Kesäkunta-ohjelma toteutetaan viikoilla 24, 26, 27 ja 29
RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%