Uutiset

Akaa-Volley uudessa komennossa puolustamaan mestaruutta

Lentopallon Mestaruusliiga käynnistyy tällä viikolla. Keväällä mestaruutta juhlinut Akaa-Volley siirtyy uuteen aikakauteen, kun päävalmentajana aloittaa Jani Niskakangas. TUTO Volleyn pronssille viime kaudella luotsannut valmentana odottaa kautta positiivisin ja luottavaisin mielin, vaikka aloitus siirtyikin usealla viikolla. Lisäaika on käytetty oman pelin hiomiseen ja valmistautumiseen myös Mestarien liigan karsintoihin, jotka ovat joukkueen suuri tavoite. Niskakangas kuvailee Akaa-Volleyta hyvin organisoiduksi ja kilpailukykyiseksi joukkueeksi, jossa yhdistyy kokemus ja nuoruus. Uusien vahvistusten lisäksi nuoret maajoukkuepelaajat

today20.10.2025

Erikoisohjelmat

VAKUUTUSTURVA TIEN PÄÄLLÄ

Mitä auton vakuutus oikeasti kattaa? Entä mitä tehdä…

Yhteistyössä:
LähiTapiola Pirkanmaa

Teemat

Sirpa Meriläisen sydämenasiana on kivijalkakukkakaupan säilyttäminen

SUOMI vannoo hyvinvointiyhteiskuntaa ylläpidettäessä yrittäjien ja yrittäjyyden nimiin. Kangasalalainen yrittäjä Sirpa Meriläinen tuntee parinkymmenen vuoden kokemuksellaan kukkakaupan ja hautauspalvelun vahvuudet ja heikkoudet sekä ilot ja surut. Hän juhlii lokakuun loppupuolella yrittäjyytensä kymmenenvuotista taivalta. – Arki ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista, tamperelaisen Ainanlinnan Kukka ja Hautauspalvelu Oy:n toimitusjohtaja sanoo napakasti. – Eikä kukaan vakavasti yrittäjäksi heittäytyvä sellaista varmaan odotakaan, hän lisää. Jalostamisella on poistettu monista leikkoruusulajikkeista niiden terävät piikit. Meriläisen mukaan

today19.10.2025

Pirkanmaa

Tampereen kaupunkiseudun 2030-luvun junaliikenteen toteutus ratkaistaan nyt

TAMPEREEN kaupunkiseutu ja Nysse valmistelevat raidereformia, jolla on kauaskantoiset vaikutukset junaliikenteen tulevaisuuteen. Lähi- ja M-junaliikenteen kanssa tekemisissä olevat kunnat joutuvat ratkaisemaan kantansa lähiviikkojen aikana. – Olemme historiallisessa taitekohdassa. Nyt ratkaistaan, millainen junaliikenne täällä on 2030-luvulla, liikennejärjestelmäpäällikkö Eero Kauppinen kiteyttää. Kauppinen korostaa, että Tampereen kaupunkiseutu on valtakunnallisesti iso voittaja, kun se tarttui jo vuonna 2019 lähijunapilottiuteen. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa vastaava työ ja toiminta on vielä lapsen kengissä Tampereen kaupunkiseutuun verrattuna. Lähijunaliikenne on

today17.10.2025

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

Juha Käkelä esittelee moottorisahataidettaan Pekingissä

Takamaalainen moottorisahataiteilija Juha Käkelä on parhaillaan matkalla Kiinaan. Ylöjärveläinen ITE-taiteen mestari esittelee viikon ajan veistämiään taideteoksia Taiteen ja kulttuurin kansainvälisessä tapahtumassa, jossa on osanottajia 80 maasta. Matkalaukut täyttyivät Juha Käkelän veistoksista. Ylöjärveläinen moottorisahataiteilija esittelee huomisesta keskiviikosta lähtien luomuksiaan Pekingissä Kiinassa. Tapahtumassa on taiteilijoita ja kädentaitajia 80 maasta. Käkelä vierailee ensimmäisen kerran Kiinassa. Moottorisahaveistokilpailut ja -tapahtumat ovat kuljettaneet miestä maapallon eri puolille. - Odotan erittäin paljon Pekingin retkeltä. Uskon, että suomalaisille

today14.10.2025 4 2

Uutiset

Tampere tähtää retkeilypääkaupungiksi

Tampereen kaupungin retkeilyn palveluohjelmaluonnos on nyt asetettu nähtäville, ja kaupungin apulaispormestari Jaakko Mustakallio kertoo, että visiona on rakentaa Tampereesta retkeilypääkaupunki. Luonnos sisältää laajan vision retkeilypalveluiden kehittämisestä niin tamperelaisille kuin kaupungin vierailijoille. – Haluamme, että Tampereessa ihmisten vapaa-aikaan liittyy vahvasti retkeily, nuotiopaikat ja pitkospuilla kulkeminen. Tämä on merkittävä palvelulaajennus erityisesti lapsiperheille, Mustakallio sanoo. Luonnos sisältää sekä nykyisten retkeilyreittien parantamista että kokonaan uusia suunnitelmia. Esimerkiksi Särkijärven, Suolijärven ja Hervantajärven yhdistävä melontareitti tuo

today14.10.2025

Uutiset

Myllerrysten jälkeen helpotus – Kuhmoisten kunnanjohtajan paikalta väistyvä Valtteri Väyrynen katsoo jo tulevaisuuteen

Kuhmoisten kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen on ilmoittanut eroavansa tehtävästään. Kunnanvaltuusto päätti maanantaina myös hänelle maksettavasta erorahasta. Väyrynen kertoo seuranneensa eilistä kokousta etänä ja olevansa helpottunut, että asia saatiin sovittuun päätökseen. Väyrynen kertoo saaneensa eroilmoituksensa jälkeen paljon ymmärrystä ja tukea niin kuntalaisilta, päättäjiltä kuin kollegoiltaankin. Väyrynen kiistää häneen kohdistetun kritiikin johtamistavoista ja epäpätevyydestä, ja toteaa, ettei erottamiselle ole ollut perusteita. Vuonna 2021 alkaneesta kunnanjohtajakaudestaan hän mainitsee, että Kuhmoisten kunnan talous on pysynyt

today14.10.2025 2

Kolumnit

Pirkanmaan kansanedustajat, miksi VT9:n rahoituksesta syntyi farssi?

JOSKUS suurista ja iloisista hetkistä voi seurata pettymyksiä ja surua. Itku pitkästä ilosta. Näin kävi hiljan isosti Pirkanmaalla juhlitulle VT9:n myönteiselle rahoitusuutiselle. Maan hallitus esitti tämän vuoden kolmannessa lisätalousarvioesityksessä 109 miljoonaa euroa VT9:n kuntoon laittoon. Riemua kesti vain muutaman päivän, kun VT9:n rahat vetäistiin aggressiivisella punakynällä ylitse. MITEN tässä VT9-saagassa näin kävi? 546 757 pirkanmaalaisen on älähdettävä pääministeri Petteri Orpon (Kok.) hallitukselle. Osoite on oikea: istuva valtioneuvosto. Takavuosina Pirkanmaalla surkuteltiin, kun

today13.10.2025 1

Pirkanmaa

Säästöpankki Sinetin menestys perustuu asiakaslähtöisyyteen

SÄÄSTÖPANKKI Sinetti toimii kahdenlaisilla markkinoilla. Kotikaupunki ja keskisuomalainen Jämsä ovat pieniä seutukaupunkeja. Ylöjärvi, Tampere sekä Jyvässeutu ovat kasvavia ja kehittyviä seutuja. – Odotuksemme kohdistuvat nyt erityisesti Tampereen ydinkeskustassa syksyllä avattavaan uuteen konttoriin, toimitusjohtaja Hannu Syvänen lisää. Säästöpankki Sinetti on ollut säästöpankkikartalla jo pitkään ripeän ja kasvavan pankin maineessa. Syvänen iloitsee siitä, että pankki kehittyy vakaasti, kannattavasti ja selkeästi markkinaa nopeammin. Laskevien korkojen maailmassa Säästöpankki Sinetti on takonut tämän vuoden kuuden

today13.8.2025

Uutiset

Juuri nyt: Nokialla vakava liikenneonnettomuus

Nokialla, valtatiellä 12 on tapahtunut vakava liikenneonnettomuus. Poliisi sai ilmoituksen onnettomuudesta klo 10.27. Liikenne ei pääse tällä hetkellä kulkemaan normaalisti. Poliisi on paikalla selvittämässä tilannetta ja ohjaamassa liikennettä. Edit klo 11.08: Henkilöautoliikenne pääsee kulkemaan Sorvantien kautta. Raskaalle liikenteelle suositus käyttää vaihtoehtoisia reittejä esim. teiden 11 ja 249 kautta. Edit klo 12.14: Poliisi tiedotti klo 11.50, että onnettomuudessa olivat osallisena henkilöauto ja perävaunullinen kuorma-auto. Liikenne ohjataan tällä hetkellä Sorvantietä kulkevan kiertotien

today13.8.2025 69 2

Pirkanmaa

Strategia ja työ konkretisoituvat tuloksissa, Aito Säästöpankki kasvaa kohisten

PIRKANMAALLA, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla sekä Varsinais-Suomessa toimiva Aito Säästöpankki elää toimeliasta aikaa, vaikka toimintaympäristö ei ole kaikista paras. Toimitusjohtaja Pirkko Ahonen toteaa, etteivät hänen helmikuiset arvionsa esimerkiksi asuntokaupan vilkastumisesta ole toteutuneet. Ahonen lisää, että myös korot ovat tulleet odotetusti alaspäin, mikä näkyy suoraan pankin viimeisen viivan alla. – Silti tämän vuoden ensimmäinen vuosipuolisko on sujunut erinomaisesti. Meidän moni mittari on korkeammalla tasolla kuin alalla keskimäärin, Ahonen tarkentaa. Kesäkuun lopussa tase oli

today13.8.2025 1

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

Hanna Toivio haluaa Toivolansaaresta ympärivuotisen matkailukohteen

Hanna Toivio tuntee hyvin Ikaalisissa olevan Toivolansaaren leirintäalueen. Hän on pyörittänyt paikkaa yrittäjänä tämän vuoden alusta lähtien. Kaksi aikaisempaa vuotta hän työskenteli alueen emäntänä. Yrittäjä Hanna Toivio tietää, että Toivolansaari on vetovoimainen matkailukohde. Hän on tyytyväinen tämän kesän kävijämäärään. Toivio haluaa saada paikasta ympärivuotisesti palvelen kohteen. Toivio on hyvin tyytyväinen päättymässä olevaan kesäkauteen. Toivolansaari palveli niin kotimaisia kuin kansainvälisiä matkailijoita. Kävijämäärä on tuntuvasti suurempi kuin yrittäjä odotti. Kesätapahtumilla on iso

today12.8.2025 4 4

Pirkanmaa

Nuorten viljelijöiden määrä on kriittisellä tasolla – FarmiÄlli Pro -hankkeesta apua

– MEILTÄ loppuvat maatalousyrittäjät, viljelijät, MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski herättelee.   Merikoski näkee, että elinvoimaisen maatalousyrittäjyyden tiimalasissa hiekka on valunut pian loppuun. – Nuorten eli alle 41-vuotiaiden viljelijöiden osuus aktiivisten maatalousyrittäjien joukosta on laskenut tasaisesti viime vuosikymmenien aikana. Nyt uutta ja samalla vaarallista on, että nuorten viljelijöiden osuus pienenee radikaalisti vuosittain, Merikoski soittaa hälytyskelloa. Merikosken mukaan maatalousyrittäjyyden laivan suunta on vielä tässä vaiheessa tarkistettavissa ja korjattavissa. Mutta tilannetta tervehdyttävillä toimilla

today12.8.2025 1

Weekly Schedule
SUN KESÄ 2024
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
7-8 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys
8-9 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäiset aallot & kalavedet
9-10 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Markkinatori
10-11 *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä Mun Tampere Suora lähetys Jumalanpalvelus
11-12 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys Jumalanpalvelus
12-13 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Kulttuurikesä
13-14 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Mun Tampere
14-15 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Heinäpellon laidalla
15-16 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäretki Kesäretki * SUN Kesäkunta
16-17 Kesäsykkeellä Kesäiset aallot ja Kalavedet Kulttuurikesä Pirkanmaan urheiluviikonloppu Herkkukesä SUN Suosikit TOP 20 Kesäsykkeellä
17-18 Maanantaipotpuri Nostalgian sykettä SUN Suosikit TOP 20 Heinäpellon laidalla Mökkireissun levylaukku SUN Suosikit TOP 20 Nostalgian sykettä
18-22 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti SUN Viihteelle -toivekonsertti
22-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti
* SUN Kesäkunta-ohjelma toteutetaan viikoilla 24, 26, 27 ja 29
RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%