Päivän vieras

Kulttuuritalo Laikku aukeaa Tampereella lauantaina, Jaakko Laurila vieraana

today27.4.2018

share close

Vanhan kirjastotalon rakennus Tampereella avataan uudistuneena Kulttuuritalo Laikkuna. Avajaiskarnevaali pidetään lauantaina 28.4. Tapahtumassa Laikku ottaa ohjelmallaan haltuunsa kulttuuritalon lisäksi ympäröivän puiston sekä kevään aikana remontoidun Laikunlavan klo 10−18.

Kaiken ikäisille suunnatussa tapahtumassa voi kohdata yleisön joukossa kulkevia sirkustaiteilijoita, liikkuvia taideteoksia ja satuhahmoja. Laikunlavalla ja Laikun Musiikkisalissa on luvassa konsertteja, tanssia ja esityksiä koko päivän. Esiintyjinä nähdään mm. Paleface, etno-Emma-voittaja Maija Kauhanen, lastenmusiikkiyhtye Orffit, Eila Roine, Nukketeatteri Taiga-Matto, Sorin sirkuksen lapset, Wärjäämön ja Vimmartin bändit Grilli ja Itämainen coctail sekä paljon muita.

Iltapäivällä yleisöä tanssittaa Pispalan Sottiisi, Indian Dance Festival sekä Kehitysvammaisten tukiliitto.

Jaakko Laurila Tampereen kaupungin kulttuuripalveluista vieraili lähetyksessä juttelemassa nyt avattavasta Laikusta!

Kirjoittaja: Ilkka Lahti

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%