Eduskuntavaalit Sydän-Hämeessä

Sonja Koto oli Sydän-Hämeen ehdokkaista selvä ykkönen, Hanna Laine pääsi lähimmäs eduskuntaa

today15.4.2019

share close

Vihreiden Sonja Koto keräsi Sydän-Hämeen kansanedustajaehdokkaista eniten ääniä.[/caption]

Vihreiden Sonja Koto oli Sydän-Hämeen ehdokkaiden selvä ykkönen 3459 äänellään. Kangasalla asuvan Koton kannatus oli erityisen vankkaa Tampereella, josta hän keräsi 2250 ääntä. Kotikaupungistaan hän sai 498 ääntä.

– Ensikertalaiselle tämä oli oikein hyvä tulos. Olin vaaleissa liikkeellä aika maltillisella kampanjalla, joten siihenkin nähden meni tosi hyvin, Koto summasi vaalin tulosta maanantaina.

Lääkärinä työskentelevä Koto on tällä hetkellä perhevapaalla ja hoitaa perheen kahta lasta kotona, joten arki saneli selvät rajat aikaan, jonka hän pystyi käyttämään kampanjoimiseen.

– Mutta sen ajan, jonka pystyin vaaliasioihin käyttämään, käytin täysillä hyödyksi. Sain toki arvokasta apua kampanjassani mukana olleilta ihmisiltä. Voikin sanoa, että tein vaalien alla kaiken sen, mihin suinkin vain pystyin.

Seuraaviin eduskuntavaaleihin Koto ei saman tien lupaa lähteä ehdolle, vaikka myöntääkin vaalituloksen olevan rohkaiseva tulevia vaaleja ajatellen.

Kotolle oli pieni pettymys, että vaikka vihreiden kannatus nousi valtakunnallisesti, puolueen paikkamäärä Pirkanmaalla pysyi entisellään eli kahdessa.

– Jossain vaiheessa näytti siltä, että kolmaskin paikka olisi tullut, mutta se jäi lopulta saavuttamatta, vihreistä neljänneksi eniten Pirkanmaalla ääniä kerännyt Koto totesi.

Pirkanmaalla vihreistä läpi menivät Iiris Suomela ja Satu Hassi. Kolmanneksi ja samalla vihreiden varaedustajaksi ylsi Oras Tynkkynen 4300 äänellään.

 

Hanna Laine: ”Varaedustajan paikka tuntuu nyt aamulla oikein hyvältä”

– Toki tähän hommaan lähtiessä tavoite on läpimeno, mutta varaedustajan paikka tuntuu nyt aamulla oikein hyvältä, sanoo Hanna Laine.

SDP:n listalla ehdokkaana ollut kangasalalainen pääsi lopulta lähimmäs eduskuntaa kaikista Pälkäneen ja Kangasalan ehdokkaista. 2596 ääntä oikeutti varakansanedustajan pestiin.

Hyvä äänestysaktiivisuus vaaleissa ja kasvanut oma äänisaalis – viime vaaleissa 1781 ääntä – lämmittivät Laineen mieltä.

– Päällimmäisenä jäi mieleen myönteinen vaalityö ja hyvä kannustus ihmisiltä. Olen erityisen mielissäni kangasalalaisten antamasta luottamuksesta. Olen kiitollinen upeasta tukiryhmästä ja heidän panoksestaan tässä työssä.

Vaikka vaalit sujuivat kokonaisuutena hyvin, kohennettavaakin toki jäi.

– Puolueelle odotin valtakunnallisesti isompaa kannatusta, se ei toteutunut. Itse en kohdannut vaalityön häirintää. Muutamia ikäviä some-kommentteja tuli Facebook-mainoksiini, mutta se kai kuuluu tähän some-aikaan.

Hanna Laineen viikko jatkuu loman merkeissä. ”On hyvä pysähtyä ja rentoutua ennen paluuta työhön”, hän tunnustaa.[/caption]

 

Kirjoittaja: Kristiina Helminen

Rate it

Katso myös nämä

Eduskuntavaalit Sydän-Hämeessä

Iikka Nikkinen lähti vaaleihin suurin toivein – äänimäärä oli ehdokkaalle pieni pettymys

Iikka Nikkinen, Vasemmistoliitto.[/caption] Kuhmalahtelainen Iikka Nikkinen (vas) lähti kansanedustajaehdokkaaksi suurin tavoittein. Niinpä Nikkinen pettyi äänimääräänsä, joka jäi 761 ääneen. – Määrä on hyvä ensikertalaiselle ja ihmiselle, mutta tavoittelin tosissani kansanedustajan pestiä, joten kyllä minua kieltämättä harmittaa. Olen toki superkiitollinen kaikille jotka kokivat, että olen jo nyt valmis kansanedustajaksi, Nikkinen miettii. […]

today16.4.2019


RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%