Eduskuntavaalit Ylöjärvellä

Vihreiden Jenni Kiiskinen on tyytyväinen äänimääräänsä: ”Olen häkeltynyt, hämmentynyt ja onnellinen”

today15.4.2019

share close
Kaupunginvaltuutettu Jenni Kiiskinen (vihr) sai ensimmäisistä eduskuntavaaleistaan saaliiksi 1126 ääntä eli hän keräsi ylöjärveläisistä ehdokkaista kolmanneksi eniten ääniä.

Kiiskinen ei tiedä vielä, aikooko hän ehdolle ensi eduskuntavaaleissa. Kenties, sillä kampanjointi oli hänestä niin mukavaa. Nyt hän kuitenkin jatkaa töitään Ylöjärven lukiossa.[/caption]

Kiiskinen on erittäin tyytyväinen äänimääräänsä, vaikkei päässytkään eduskuntaan. Näitä vaaleja ennen hän ollut ehdolla ainoastaan kerran: viime kunnallisvaaleissa, joissa hän sai 143 ääntä.

– Olen häkeltynyt, hämmentynyt ja onnellinen. En osannut kuvitella, että minulla menisi näin hyvin.

Valon opettaja odotti saavansa satoja ääniä, ehkä 400 tai korkeintaan 800, mutta ei yli tuhatta ääntä.

Jenni Kiiskisen mukaan tulokseen vaikutti kenties hyvä kampanja, osallistuminen tapahtumiin ja blogin kirjoittaminen.

– Kirjoitin paljon blogia, ja moni sanoi, että oli lukenut kirjoituksiani.

Harmi, että Tynkkynen jäi rannalle

Vaalipäivänä Kiiskinen auttoi lapsiaan virpomaan. Sen jälkeen hän kävi etkoilla Miss Adassa ja päätyi sen jälkeen Kehräsaareen Pirkanmaan vihreiden vaalivalvojaisiin.

Vaikka Kiiskinen on tyytyväinen omaan äänimääränsä, häntä jäi hieman harmittamaan se, ettei Pirkanmaan vihreät saanut kolmea edustajaa eduskuntaan. Oras Tynkkynen jäi niukasti varasijalle.

Valtakunnallisesti vihreät nosti kannatustaan, mutta Jenni Kiiskisen mielestä kannatus olisi voinut olla vieläkin kovempaa.

– Odotin ehkä, että kannatus olisi ollut pikkuisen isompaa, kuten gallupit ennustivat.

Kiiskinen käytti kampanjointiinsa kaikkiaan alle 5 000 euroa, joista tuhat euroa oli hänen omaa rahaansa.

 

Kirjoittaja: Iiria Lehtinen

Rate it

Katso myös nämä

Eduskuntavaalit Ylöjärvellä

Savio ministerin salkusta: ”en sulje sitä mahdollisuutta pois”

Perussuomalaisten ylöjärveläisehdokas Sami Savio uusi eduskuntavaaleissa paikkansa eduskunnassa. Savio keräsi hurjan äänisaaliin. Hän sai peräti 11 108 ääntä. Äänestysprosentti kohosi Ylöjärvellä. Mutalassa äänestysprosentti oli 74,5.[/caption] Savion saama äänimäärä on toiseksi suurin koko Pirkanmaalla. Ainoastaan SDP:n tamperelaisehdokas Sanna Marin (19 087) sai Saviota enemmän ääniä samassa vaalipiirissä. Savion äänimäärä riitti koko […]

today17.4.2019

Eduskuntavaalit Ylöjärvellä

Juho Ojares laittoi kampanjaansa kymmeniä tuhansia euroja, mutta se ei riittänyt paikkaan eduskunnassa: ”Olen pettynyt, mutta ensi kerralla isketään vielä kovemmin”

Ylöjärven kaupunginvaltuutettu ja Pirkanmaan Kokoomuksen varapuheenjohtaja Juho Ojares keräsi ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan yhteensä 3 908 ääntä, mikä ei kuitenkaan riittänyt paikkaan eduskunnassa. Ylöjärveläisehdokkaista Ojares sai toiseksi eniten ääniä heti Sami Savion (ps.) jälkeen. Juho Ojares tunnetaan yrittäjyyden puolestapuhujana.[/caption] Eduskuntavaalien jälkeisenä maanantaina Ojares sanoo olevansa äärimmäisen pettynyt, ettei valtava vaivannäkö tuottanut lopulta […]

today15.4.2019


RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%