Myös takseissa otettiin koronasuojia käyttöön
Taksi Tampereen toimitusjohtaja Arttu Hirvikorpi kertoi takseihin asennetuista koronasuojauksista.
Taksi Tampereen toimitusjohtaja Arttu Hirvikorpi kertoi takseihin asennetuista koronasuojauksista.
Tampereen kaupunki aloittaa yhteistoimintaneuvottelut koronavirusepidemiasta johtuvien poikkeusolojen vuoksi. Kaupunginhallitus päätti asiasta eilen. Neuvottelut koskevat sivistyspalvelujen ja Tampereen kaupunkiliikenteen henkilöstöä sekä mahdollisia muita tehtäviä, joissa työ on vähentynyt olennaisesti eli noin tuhatta henkilöä. Mahdollisten toimenpiteiden tarkemmasta kohdentumisesta ja kestosta ei ole vielä tässä vaiheessa tietoa. Mahdolliset lomautukset kestävät kuitenkin enintään 90 […]
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on tänään tiedottanut neljästä uudesta koronavirustartunnasta. Maakunnan kokonaisluku tartuntojen määrässä on nyt 178. Kyseessä on laboratoriotestein todetut tartunnat, joten todellinen sairastuneiden määrä on suurempi. Tällä viikolla uusia tautitapauksia on vahvistunut Pirkanmaalla yhteensä 14 kappaletta. Keskiviikkona sekä torstaina ei tiedotettu yhdestäkään uudesta tartunnasta. Koko maassa testein varmistuneita tartuntoja on […]
Pirkanmaalla todettiin eilisen aikana yksi uusi koronavirustartunta. Tartuntojen määrä on Pirkanmaalla pysynyt alhaisena koko viikon. Kahtena edellisenä päivänä ei todettu yhtään uutta tartuntaa. Yhteensä Pirkanmaalla on laboratoriotestein todettu nyt 174 tartuntaa.
Koronavirustestauksen nopea lisääminen ja laajentaminen Suomessa on tärkeää. THL:n yhdessä sairaanhoitopiirien kanssa laatiman päivitetyn ohjeen mukaan testaukseen tulisi vastedes ohjata kaikki perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon potilaat, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita tai lääkärin arvion perusteella on syytä epäillä koronavirustartuntaa. Testaukseen ohjataan myös esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja kriittisillä aloilla työskentelevät, […]
Pääministeri Sanna Marin kertoi, että Uudenmaan liikkumisrajoitus puretaan tänään. Muita rajoituksia jatketaan normaalisti. Hallitus suosittaa kuitenkin, että ihmiset välttäisivät kaikkea turhaa matkustamista. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan Uudenmaan liikkumisrajoitusta voidaan pitää sinällään tarpeellisena. Se ei kuitenkaan ole enää välttämätön rajoitustoimi valmiuslain edellyttämällä tavalla, Marin totesi.
Pirkanmaalla ei todettu eilisen aikana yhtään uutta koronavirustartuntaa. Se kertoo siitä, että Pirkanmaan torjuntatoimet ovat tehokkaita. Pirkanmaalla on tällä hetkellä todettu yhteensä 173 tartuntaa, ja sairaalahoidossa TAYS:n vastuualueella on 13, joista tehohoidossa 5 henkilöä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan koronatestejä on väestömäärään suhteutettuna otettu Pirkanmaalla toiseksi eniten Uudenmaan jälkeen. […]
Kela saa arvokasta lisäapua ulkoministeriön viisumivirkailijoista nyt, kun viisumihakemusten määrä on vähentynyt koronaepidemian takia. Kelaan tulee työkiertoon noin 50 maahantulolupa-asioiden palvelukeskuksen viisumivirkailijaa. Työkierto kestää kolme kuukautta. Kelan palvelut ovat tällä hetkellä melko ruuhkautuneet, koska lomautettujen määrä on erittäin suuri. Kelan lisärekrytointien tarve on yhteensä noin 1 000 henkilöä.
Pirkanmaan yrittäjät, Tampereen kauppakamari, Pirkanmaan kunnat, Tampereen kaupunkiseudun yrityspalveluyhtiö Ensimetri ja Business Tampere ovat suunnitelleet yhdessä COVID-19 epidemian aiheuttamaan yritysten neuvonnan tarpeeseen yhteistä palvelukokonaisuutta. Neuvonta sisältää yhden puhelinnumeron, josta saa yleistä kriisiapuneuvontaa sekä yksinyrittäjätuen neuvontaa. Kriisiapuneuvontaa tarjoaa Pirkanmaan yrittäjät yhdessä yhteistyöverkostonsa kanssa. Yksinyrittäjätuen neuvontaa antaa Pirkanmaan kunnat. Neuvontapalvelun numero on […]