Liikenne

47 Results / Page 4 of 6

Uutiset

Keli edelleen liukas, vaarallinenkin – Tampereella bussi liukasteli ojaan

Liukkaus on edelleen aiheuttanut hankaluuksia liikenteessä etenkin raskaammille ajoneuvoille. Muun muassa Tampereella kuljettaja oli ajanut linja-autoa Lempääläntietä, ja menettänyt linja-auton hallinnan pienessä ylämäessä. Linja-auto suistui tien vasemmalle puolelle ojaan. Kyydissä oli parikymmentä matkustajaa, jotka pääsivät poistumaan autosta omin avuin, ennen pelastustoimen saapumista. Tien pinta oli paikalla äärimmäisen liukas.

today25.2.2019

Uutiset

Päihtyneet kuljettajat päätyivät penkkoihin Pirkanmaan liikenteessä

Useampi päihtynyt kuljettaja oli jälleen liikkeellä Pirkanmaan tieliikenteessä torstaina illalla. Tampereella Nekalantiellä poliisi pysäytti henkilöauton, jonka mieskuljettaja oli sekava. Huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille, ja autosta löytyi huumaavia lääkkeitä. Insinöörinkadulla Salessa asioinut voimakkaasti päihtynyt mies lähti pihasta autolla ja päätyi tien toiselle puolelle lumivalliin. Kuljettajan paikalta kiinni otettua miestä epäillään törkeästä […]

today8.2.2019

Uutiset

Huumeiden vaikutuksessa ajaneita kuljettajia kiinni Pirkanmaan torstai-illassa

Poliisi nappasi useampia päihtyneitä kuljettajia liikenteestä torstai-iltana. Hätäkeskus ilmoitti poliisille tieltä suistuneesta ajoneuvosta Tampereen Hallilassa. Tapahtumapaikalla poliisi tapasi auton kuljettajan, jonka puhe sammalsi ja käytös vaikutti päihtyneeltä. Myös kyydissä ollut matkustaja oli tokkurainen. Ajoneuvoa kuljettanutta vuonna 1987 syntynyttä tamperelaismiestä epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Ajoneuvon matkustajaa epäillään huumausaineen […]

today28.12.2018

Uutiset

Poliisi joutui kahdesti hurjiin takaa-ajoihin maanantai-illassa

Poliisi sai lähteä takaa-ajoihin useampaan otteeseen Tampereella maanantai-iltana. Puoli kahdeksan aikaan poliisi havaitsi Ketolanmäenkadulla henkilöauton, joka oli pysäköity jalkakäytävälle. Kuljettajan paikalla istui mieshenkilö. Poliisin tullessa paikalle auto lähti voimakkaasti kiihdyttämään Ketolanmäenkatua kohti Viholaa. Alueella oli 40km/t nopeusrajoitus auton nopeuden ollessa yli 100km/t. Auto pakeni poliisia hetken aikaa hurjaa vauhtia kadoten […]

today30.10.2018

Uutiset

Keli yllätti, traktori ojaan Huittisissa

Vallitseva liukas keli teki tepposet eilen traktorinkuljettajalle Huittisissa. Hitaasti  ajanut traktori liukasteli tieltä ojaan ja kyljelleen Huittisten Räikänmaantiellä illalla. Traktorin kyydissä olleet kaksi henkilöä eivät loukkaantuneet. Tien päällä oli lähes peilikirkasta jäätä.

today5.1.2018

Uutiset

Liikenteessä törttöiltiin Pirkanmaalla vuoden ensimmäisenä päivänä

Vuoden alkumetreillä liikennettä on Pirkanmaalla vaarannettu törkeästi.  Poliisi kertoo, että eilen iltapäivällä valtatiellä 3 Hämeenkyrön Rokkakoskella vastaan ajaneen auton nopeudeksi mitattiin 134 km/h 80 kilometrin rajoitusalueella. Kuljettajaksi osoittautui vuonna 1961 syntynyt mies, joka määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Rattijuoppoja poliisi sai maanantaina illalla kiinni mm. Tampereen Kekkosentiellä sekä Urjalassa, jossa vuonna -72 […]

today2.1.2018

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%