maastopalo

14 Results / Page 1 of 2

Uutiset

Sastamalassa pieni maastopalo hakkuuaukealla

Sastamalassa Kiikoisissa paloi hakkuualueen pohjaa muutama aari. Pelastuslaitos sai palon nopeasti rajattua ja sammutettua. Syttymissyyksi arvioidaan kaivinkoneen telan aiheuttamaa kipinää. Palosta ei syntynyt henkilövahinkoja.

today23.6.2020

Uutiset

Pirkanmaalla useita maastopaloja viikonlopun aikana

Pelastuslaitosta työllistivät viikonlopun aikana useat maastopalot eri puolilla Pirkanmaata. Maastopaloja käytiin sammuttamassa muun muassa Tampereella, Lempäälässä, Sastamalassa, Orivedellä ja Kihniössä. Lisäksi Parkanossa syttyi tulipalo turvetuotantoalueella.

today1.6.2020

Uutiset

Maastopalo levisi Parkanossa kolmen hehtaarin alueelle – lähialueen mökit eivät ole vaarassa

Parkanossa Pelijärventiellä syttyi lauantaiaamuna maastopalo. Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen aamuyhdeksää ja paikalle hälytettiin kuusi pelastuslaitoksen yksikköä. Päivystävä palomestari Tommi Lönnqvist kertoi SUN Radiolle lauantaina puolenpäivän aikaan, että noin kolmen hehtaarin alueelle levinnyt palo on saatu rajattua ja lähistöllä olevat kesämökit eivät ole vaarassa. Palopaikalla on jälkisammutus käynnissä […]

today30.5.2020

Uutiset

Ylöjärvellä maastopalo

Heinälammintiellä Ylöjärvellä syttyi eilen maastopalo. Tuli pääsi leviämään noin 1000 neliömetrin osuudelle peltoon. Tuli uhkasi myös rakennuksia, mutta palokunta sai estettyä tulen leviämisen, eikä palossa syntynyt henkilövahinkoja. Syttymissyyksi paljastui kytevän tuhkan levittäminen maastoon.

today29.5.2020

Uutiset

Nokialla syttyi iltapäivällä maastopalo

Omakotirakennustyömaalla sytytettiin Nokian Myllykylässä risukasa. Yllättävä puuskainen tuuli uhkasi levittää palon lähellä olevaan metsään ja pelastuslaitoksen Vesilahden yksikkö sammutti nuotion ja kasteli ympäristön. Tuli ei ehtinyt leviämään metsään.

today31.3.2020

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%