[current_image_300x600]

Teemat

”Rakentaminen alkaa elpyä ensi vuonna” – Vahva asuntotuotanto ja teollisuuden rakentaminen tekivät rakentamisesta kansantalouden veturin

Asuntorakentamisen pudotus on ollut iso Pirkanmaalla. Asuntojen ylitarjontaa sen sijaan ei juuri ole. Rakennusmarkkinoiden asiantuntijayritys Forecon Oy:ssä ensi vuoden uskotaan olevan rakentamisen hitaan toipumisen aikaa. Kuva: Pixabay Perinteisesti rakentaminen on ollut jälkisuhdanteinen toimiala eli kysyntä on ollut taloudesta riippuvainen. Viime vuosina rakentaminen on kuitenkin ollut kansantalouden veturi. Sen ovat saaneet aikaan omaehtoinen vahva asuntotuotanto ja saaduista investoinneissa seurannut teollisuuden rakentaminen. – Jatkossa saatamme valahtaa suhdannesyklin jälkeiseen aikaan kuten rakentamisessa perinteisesti

today27.10.2024

Teemat

Keskuskauppakamarin Kalenoja: Toimiva liikenne- ja kuljetusjärjestelmä on elintärkeä, toimimaton on yhteiskunnan jarru

HANNA Kalenoja tietää, että Suomessa riittää liikenteeseen ja logistiikkaan liittyviä haasteita. Niistä valtaosa liittyy eri liikenneverkoston kasvavaan korjausvelkaan. Ylläpidon lisäksi voimavaroja tarvitaan uusien kehittämisinvestointien toteuttamiseen. Paletti on äärimmäisen laaja, mikä tekee siitä poikkeuksellisen mielenkiintoisen. Tamperelainen diplomi-insinööri, tekniikan lisensiaatti Hanna Kalenoja työskentelee nykyisin Keskuskauppakamarin liikenne- ja elinkeinopolitiikan johtavana asiantuntijana. - Keskuskauppakamarilla on keskeinen ja vastuullinen rooli liikennesektorin murroksen vauhdittajana. Arkityönä on vaikuttaa valmisteilla olevaan lainsäädäntöön, hän sanoo. Kuva: Elmo Eklund Kalenoja

today26.10.2024

Ohjelmayhteistyöt

Terveenä talveen

Haluatko vältellä flunssakauden pöpöjä? Entä jos influenssa kuitenkin…

Yhteistyössä:
Linnainmaan Avainapteekki, K-Citymarket Linnainmaalla

Autoilijan asialla

Kaara kuntoon syksyä ja talvea varten! Kuuntele ammattilaisen…

Yhteistyössä:
Motonet korjaamo – ATS Autohuolto Oy

TOIMIVA KOTI – UUDET IKKUNAT

Olisiko aika tehdä ikkunaremontti? Voiko ikkunaremontin tehdä talvella?…

Yhteistyössä:
Pihla ikkunat

Mainos

Autoilijan asialla – Tiivisteiden ja lukkojen voitelu voi säästää monelta harmilta talvella

Talvikauden vääjäämättä lähestyessä kannattaa huoltaa kulkupelit kuntoon hyvissä ajoin. Tällä kertaa Autoilijan asialla -ohjelmassa puhuttiin ovien ja lukkojen huoltamisesta. Ennen talvipakkasia tehdyt asianmukaiset huollot voivat säästää monelta harmilta. Yrittäjä Arto Suontausta Motonet-korjaamo ATS Autohuolto Oy:stä korostaa ovien tiivisteiden ja lukkojen säännöllistä voitelua, joka auttaa estämään niiden jäätymisen. Ovien ja lukkojen ongelmat, kuten ovien aukeamattomuus pakkasaamuina, voidaan ennaltaehkäistä huoltamalla ne vähintään kerran vuodessa. Tiivisteiden puhtaanapito, esimerkiksi paineilmalla, on myös tärkeää. Huoltamattomuus

today15.10.2024 2

Weekly Schedule
SUN KESÄ 2024
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
7-8 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys
8-9 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäiset aallot & kalavedet
9-10 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Markkinatori
10-11 *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä Mun Tampere Suora lähetys Jumalanpalvelus
11-12 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys Jumalanpalvelus
12-13 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Kulttuurikesä
13-14 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Mun Tampere
14-15 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Heinäpellon laidalla
15-16 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäretki Kesäretki * SUN Kesäkunta
16-17 Kesäsykkeellä Kesäiset aallot ja Kalavedet Kulttuurikesä Pirkanmaan urheiluviikonloppu Herkkukesä SUN Suosikit TOP 20 Kesäsykkeellä
17-18 Maanantaipotpuri Nostalgian sykettä SUN Suosikit TOP 20 Heinäpellon laidalla Mökkireissun levylaukku SUN Suosikit TOP 20 Nostalgian sykettä
18-22 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti SUN Viihteelle -toivekonsertti
22-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti
* SUN Kesäkunta-ohjelma toteutetaan viikoilla 24, 26, 27 ja 29
Presidential Candidates

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

Juurikivi on jo käsite huonekalukaupassa

Ylöjärvellä 65 vuoden ajan toiminut Kalustetalo Juurikivi Oy on käsite pirkanmaalaisessa ja jopa valtakunnallisessa huonekalukaupassa. Toisen polven yrittäjä Raimo Juurikivi otti hartioilleen vetovastuun Else-äidiltään, joka Eino-miehensä kanssa perusti vuonna 1959 puusepänverstaan ja huonekalukaupan Soppeenmäkeen Ylöjärvellä. Eino Juurikiven äkillisen poismenon jälkeen Else Juurikivi oli vuosikymmenet vetovastuussa. Raimo Juurikivi kuljettaa huonekaluja asiakkaille eri puolille Suomea, jopa Ahvenanmaalle asti. Kalustetalo Juurikivi Oy on toiminut 65 vuoden ajan Ylöjärveltä käsin. Kuva: Rami Marjamäki Raimo

today22.10.2024

Pirkanmaa

Kunnallisalan kehittämissäätiön Airaksinen: ”Vaalit ovat aina merkitykselliset”

HALLINTOTIETEIDEN tohtori Jenni Airaksinen ei rajaa mitään aihealuetta pois lähestyvien kuntavaalien keskusteluista. Kunnallisalan kehittämissäätiön toimitusjohtaja Jenni Airaksinen sanoo, että maan hallituksen normien vähentäminen ja kuntakokeilut ovat tuiki tervetulleita hyvin moni-ilmeiselle kuntakentälle. Kuva: Matti Pulkkinen Suomessa järjestetään kunta- ja aluevaalit ensi huhtikuun alkupuolella. Sen sijaan Airaksinen korostaa kaikkien vaalien merkityksellisyyttä. Vaalit ovat kansanvaltaisen demokratian perusta. Hän toivoo, että puheet aluevaalien lopettamisesta tyssäisivät heti alkuunsa. – Terveyskeskuksissa on muutakin kuin valot. Voimistaisin

today22.10.2024 5

Viikon tähtikokelas

SUN Viikon Tähtikokelas: Eero Kuosmanen

Karaokekisojen kautta julkisuuteen ponnahtanut ja jo yhden singlen aijemmin julkaissut Eero Kuosmanen hyvin tunnistettavalla äänellään on nousemassa yhdeksi tanssilavojen laulajaksi. Kuosmanen kertoo, kuinka hänen karaoke uransa vaihtuikin studio äänityksiin. Eero Kuosmanen julkaisu toisen singlensä, joka kantaa nimeä Rakkauden Vuodet perjantaina 18.10. Kuuntele juttu alta.

today19.10.2024

Kulttuuri

VIISI TÄHTEÄ: Kantaesitys pureutuu ajankohtaiseen teemaan vauvakatoa potevassa Suomessa – Ihmettä kaikki -näytelmä vastaa monien lapsentekoa arkailevien kysymyksiin

TEATTERINJOHTAJA Mikko Kanninen on elänyt tiukasti ajassa, kun hän on valinnut Tampereen Teatterin ohjelmistoon kirjailija Juha Itkosen romaaniin Ihmettä kaikki perustuvan näytelmän. Romaani käsittelee moni-ilmeisesti lapsiperheen arkea. Siinä kuvataan inhimillisesti pariskunnan elkeitä, kun se kohtaa raskauden keskeyttämisen ja uuden raskauden kaksosineen ja keskosineen. Huikeat vierailijat Tampereen Teatterissa - huikeat pääroolien esittäjät! Ilona Pukkila tekee vahvan roolin Ruusu Laaksosena. Toni Harjajärvi on nappilöytö Lauri Laaksosen osaan. Kuva: Heikki Järvinen Hilkka-Liisa Iivanainen

today18.10.2024

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

Annele Matintupa puolustaa aamu- ja iltapäivätoimintaa Lempäälässä

Lastusten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Annele Matintupa on huolissaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tulevaisuudesta Lempäälässä. Lastusten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Annele Matintupa herättelee Lempäälän kuntapäättäjiä ymmärtämään nykymuotoisen aamu- ja iltapäivätoiminnan tärkeyden lapsille sekä lapsiperheille. Uhkana on, että säästöleikkuri vie rahat aamu- ja iltapäivätoiminnalta. Matintupa korostaa, että aamu- ja iltapäivätoiminta on tärkeä palvelu lapsille ja lapsiperheille. Palvelun heikentyminen ja huonoimmassa tapauksessa sen häviäminen merkitsisi kielteisyyden kierrettä myös pienille kyläkouluille sekä maaseutukylille. Koulut palvelevat kyläyhteisöjä; ovat niiden

today15.10.2024 3

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%