ilkkalahti

1667 Results / Page 123 of 186

Uutiset

Kangasala esittelee kaupunkistrategiaa ja visiota yleisötilaisuudessa

Vuoden alusta kaupungiksi muuttuneen Kangasalan visioita ja strategialuonnosta esitellään ensi viikolla yleisötilaisuudessa. Vuoteen 2025 asti ulottuvassa strategiassa tavoitteena on hyvinvoiva ja kehittyvä kesäpäivän kulttuurikaupunki. Kaupunki haluaa kehittää mm. sujuvaa liikkumista, sekä yleistä imagoaan. Kaikille avoin keskustelutilaisuus pidetään tiistaina Kangasala-talon valtuustosalissa.

today12.1.2018

Uutiset

Sillanpää ehdolla Vuoden oopperaksi

Hämeenkyrössä viime kesänä kantaesityksensä saanut Sillanpää-ooppera on ehdolla vuoden oopperaksi. Palkinnosta kilpailee 5 teosta, joista yksi saa palkinnon sunnuntaina järjestettävässä ensimmäisessä AINO-gaalassa. Vuoden ooppera-palkinnon lisäksi Sillanpää-ooppera kilpailee vuoden kantaesityksen ja lavastuksen sarjoissa. Myös teoksessa esiintyneet Waltteri Torikka ja Helena Juntunen ovat ehdolla solistipalkintojen saajiksi.

today11.1.2018

Uutiset

Kylpyläsuunnitelmat etenevät Lempäälässä

Lempäälässä kylpylähanke etenee. Lempäälän kunnan tavoitteena on yhteistyössä Kiinteistö Oy Ideaparkin kanssa selvittää edellytykset Ideaparkin yhteyteen suunniteltavan kylpylän toteutumiseksi. Kylpylähankkeen projektipäällikön tehtävään on rekrytoitu ekonomi Rauno Toikka Lempäälästä. Hän toimii yhteistyössä kunnan johdon ja taloushallinnon kanssa sekä laatii tarvittavat asiakirjat tulevaa hanketta ja päätöksentekoa varten.

today10.1.2018

Uutiset

Heikoista jäistä varoitetaan, Mäntässä yritetty jopa autolla jäälle

Kuuluvuusalueella varoitetaan heikoista jäistä. Lauhat säät, runsas lumentulo ja paikoin voimakkaat juoksutukset ovat aiheuttaneet sen, että koko Suomessa varmasti kantavia jäitä löytyy lähinnä Lapista. Myös Suomen ympäristökeskus Syke varoittaa heikoista jäistä. Jään paksuuteen ei ole luottamista, sillä paikalliset vaihtelut ovat suuria. Varoituksista huolimatta poliisi kertoo, että Mäntässä on yritetty mennä […]

today10.1.2018

Uutiset

Kerrostalossa paloi Tampereen Kalkussa, henkilövahingoilta vältyttiin

Kerrostalossa syttyi tulipalo viime yönä Tampereen Kalkussa. Lehdenjakaja huomasi Kiviniemenkadulla syttyneen palon ja hälytti pelastuslaitoksen paikalle. Alkusammutuksen kohteessa teki lähistöllä ollut poliisipartio. Pelastuslaitos tarkasti ja tuuletti tilat saavuttuaan palopaikalle. Henkilövahinkoja tapauksessa ei sattunut. Tulipalo oli syttynyt parvekkeella olleesta ulkotulesta, joka oli sytyttänyt vaatteita palamaan. Tulipalo ei levinnyt sisätiloihin eikä rakenteisiin.

today10.1.2018

Uutiset

Suomalaisten satuihin liittyviä lukukokemuksia aletaan kerätä

Kuva: Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi julkistaa tänään lukukokemusten keruualustan ja aloittaa ensimmäisen keruukampanjan. Satuihin liittyviä lukukokemuksia keräävä kampanja kestää huhtikuun loppuun asti. Omat lukukokemuksensa voi käydä jakamassa osoitteessa lukukokemus.fi. Keruu on osa Pukstaavin vuonna 2017 käynnistämää Lukukokemukset talteen -hanketta. Hankkeen tavoitteena on kerätä ja tallentaa suomalaisten […]

today8.1.2018

Uutiset

Jälleen törkynopeuksia Tampereen rantatunnelissa, 153 km/h

Tampereen Rantatunnelissa mitattiin jälleen valitettavia hirmunopeuksia. Sunnuntaiyönä tunnelissa ajanut kuljettaja ajoi 153 km/h keskinopeutta. Tunnelin nopeusrajoitus 60 kilometriä tunnissa. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

today8.1.2018

Uutiset

Pankkilakko jatkuu vielä perjantain ajan

Rahoitusalan lakko pitää suurimman osan Suomen pankkikonttoreista kiinni tänäänkin. Pankit pyrkivät turvaamaan lakon aikana keskeiset palvelut kuten verkkopankin, mobiilipalveluiden ja korttien toiminnan. Erityistilanteessa muistutetaan, että huijareita saattaa olla liikkeellä. Pankit eivät ota asiakkaisiin yhteyttä esimerkiksi tunnuslukuja kysyen.

today5.1.2018

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%