kimmohoivassilta

2900 Results / Page 241 of 323

Koronavirus

Koronaepidemia jyllää yhä Rauhaniemessä

Tampereella Rauhaniemen sairaalassa on viikonlopun aikana menehtynyt kaksi koronavirustartunnan saanutta potilasta. Uusia tartuntoja on todettu seitsemän. Näistä kolme on löytynyt potilailta ja neljä henkilökunnan jäseniltä. Joulukuun alussa alkaneen epidemian aikana on sairaalassa todettu 81 koronatartuntaa. Tartunnoista 51 on ollut potilailla ja 30 henkilökunnan jäsenillä. Epidemian aikana on menehtynyt yhteensä kuusi […]

today21.12.2020

Uutiset

Passin ja henkilökortin hinta nousee vuoden vaihtuessa

Sisäministeriö on antanut asetuksen ensi vuodeksi poliisin maksuista. Muun muassa passin ja henkilökortin hinta nousee vuodenvaihteessa. Koronapandemia ja siihen liittyvät rajoitustoimet ovat vaikuttaneet poliisin myöntämien lupien määrään ja niistä saatuihin tuloihin alentavasti. Kaikista suurinta lasku on ollut myönnettyjen passien määrässä. Tästä ja kasvaneista painatuskuluista johtuen passin hinta nousee ensi vuonna. […]

today18.12.2020

Koronavirus

Pirkanmaalla nyt 12 koronatartuntaa

Pirkanmaalla todettiin eilen 12 uutta koronavirustartuntaa. Näytteitä Fimlab tutki eilen kaikkiaan 1660 kappaletta. Taysin erityisvastuualueella sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi oli eilen yhteensä 58 koronaviruspotilasta. Näistä tehohoidossa oli viisi.

today17.12.2020

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%