Iskelmäparatiisin artistikaarti kasvaa kovilla tekijöillä. Aiemmin on julkistettu mm Antti Ketonen, Suvi Teräsniska, Arttu Wiskari, Teflon Brothers, Kaija Koo, Erin ja Vesala. Kesäkuun alussa vietettävässä Iskelmäparatiisissa saadaan nauttia myös Vesalan musiikista ja musikaalisuudesta. Vesala tuli tunnetuksi PMMP-yhtyeestä, jossa he Mira Luodin kanssa tekivät suomalaista musiikkihistoriaa. Vesalan oma tuotanto on myös […]
Tampereen rantatiellä syttyi keskiviikkona uhkaava tulipalo rakenteilla olevan kerrostalon työmaalla, kun roskalava syttyi tuleen. Voimakkaasti palanut roskalava sijaitsi lähellä kerrostaloa, johon tuli uhkasi levitä. Pelastuslaitos onnistui estämään palon leviämisen rakennukseen. Kerrostalo kärsi ainoastaan savuvahingoista.
Pelastuslaitos sai hälytyksen mahdollisen ihmisen pelastamiseen Tammerkoskesta tiistaina 3.3.20 n klo 18:20. Palokunnan päästyä kohteeseen selvisi onneksi, että vedessä oli iso lähes ihmisen kokoinen vettynyt nalle, jonka pintapelastajat nostivat rannalle. Nalle voi ilmeisesti hyvin.
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 4.3.2020:
Iskelmäparatiisia vietetään taas Ikaalisissa kesäkuun alussa ja artisteja on paljastunut jo monia. Mukana ovat mm Antti Ketonen, Arttu Wiskari, Teflon Brothers, Suvi Teräsniska ja Kaija Koo. Nyt mukaan on saatu Erin. Erin tuli tunnetuksi Nylon Beat -yhtyeestä, mutta on jo pitkään tehnyt omaa uraa ja monia iskelmä-kansan suursuosikkeja, kuten Vanha […]
Vesilahden kunnanhallitus on päättänyt lunastaa omistamillaan kolmella tiloilla vesijättöä Lammasniemen alueella, kertoo Lempäälän-Vesilahden sanomat. Vesijätön lunastusaluetta on noin 1,53 hehtaaria. Kunnanhallitus lunastaa vesijätön siten, että se maksaa lunastusalueesta euron neliömetriltä. Korvaussumma on kokonaisuudessaan 15 300 euroa. Lunastettava vesijättöalue on merkitty karttaan vihreällä. Kuva: Vesilahden kunta
Tampereen kaupunki pyrkii puuttumaan pahana rehottavaan huumeongelmaan linjaamalla huumehoidon kehittämistä. Kaupunginhallitus sai eilisessä kokouksessaan tilannekatsauksen huumehoidon tilanteesta ja järjestämistavoista. Jatkossa tavoitteena on rakentaa asiakasohjaukselle nykyistä selkeämpi toimintamalli, huumehaittoihin liittyvää ehkäisevää päihdetyötä on määrä lisätä, ja painopistettä siirretään lääkkeettömään hoitoon. Lisäksi nuorten psykososiaalista tukea ja varhaisempaa hoitoonpääsyä vahvistetaan.
Tampereen Hakametsän alueelle suunnitellaan uudenlainen liikunnan ja urheilun keskittymä. Tavoitteena on saada Tampereelle monipuolinen toimintaympäristö liikunnalle, urheilulle ja asumiselle sekä liikuntaan liittyvälle koulutukselle ja liiketoiminnalle. Hakametsä Sport Campus toteutetaan konsepti- ja toteutuskilpailulla. Kilpailua valmistelevalla markkinavuoropuhelulla selvitetään yritysten ja yhteisöjen valmiutta ja kiinnostusta osallistua urheilu- ja liikuntaliiketoimialan kehittämiseen. Markkinavuoropuhelun tavoitteena on […]