Pirkanmaalla on jälleen mahdollisesti altistuttu koronavirukselle kolmessa eri paikassa, tiedottaa Tays. Ylöjärven Teboil, myymäläpuoli 28.12. klo 16.30-17 Tampereella Jankan Lidl 29.12. klo 11.30-12 Tampereella ravintola Jäähovi 30.12. klo 17.30-18.30. Tays kehottaa hakeutumaan testiin, jos saat hengitystieoireita oltuasi näissä paikoissa.
Koronapotilaita hoitavan henkilökunnan rokotukset on aloitettu 28.12. myös Tampereen Rauhaniemen sairaalassa, tiedottaa Tampereen kaupunki. Rokotukset annetaan työterveyshuollossa. Rauhaniemen sairaalassa on todettu 30.12.2020 mennessä yhteensä 93 koronavirustapausta. Sairastuneista potilaita on 54 ja henkilökuntaa 39. Koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen on Rauhaniemessä kuollut yhdeksän potilasta. Osa koronan sairastaneista potilaista on jo parantunut ja he […]
Pirkanmaalla todettiin eilen 13 uutta koronatartuntaa. Fimlab tutki eilisen aikana maakunnan alueelta yhteensä 1161 näytettä. Lisäksi Taysista tiedotetaan että Tampereella Pizzeria Napolissa sunnuntaina 27. joulukuuta klo 15-16 asioineet ovat saattaneet altistua koronavirukselle. Jos hengitystieoireita ilmenee, on hakeuduttava ripeästi koronatestiin.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella koronatapausmäärät ovat laskeneet kuukauden takaisesta tilanteesta, tiedottaa Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä. Päiväkohtainen vaihtelu on edelleen suurta. Koronan ilmaantuvuus on nyt viimeksi kuluneen kahden viikon ajalta 39 tapausta 100 000 asukasta kohden. Positiivisten näytteiden prosenttiosuus Fimlabin näytteistä on nyt 1,1 prosenttia. Vuodeosastohoidon tarve on Pirkanmaallakin edelleen varsin suurta. Sen […]
Ylöjärvellä Takamaan koulun 5. luokan oppilaita ja opetushenkilöstöä on altistunut koronavirukselle ma-ti 21.-22.12.2020, tiedottaa Ylöjärven kaupunki. Terveydenhuolto on ottanut yhteyttä kaikkiin altistuneisiin maanantaina 28.12. Karanteeniin on asetettu noin 25 oppilasta ja 2 opettajaa.
Virrat–Ruovesi -yhteistoiminta-alueella todetun tartuntaketjun myötä tartuntojen määrä on kasvanut vähitellen altistuneiden päädyttyä testeihin ja saatua tuloksia. Virroilla on kaikkiaan ollut koronapositiivisia yhteensä 16, joista 12 on viime ajoilta. Lisäksi 2 tartunnan saanutta ulkopaikkakuntalaista on Virroilla. Altistuneita on karanteenissa noin 40. Ruovedellä on tällä hetkellä yhdeksän eristyksistä, joista kahdeksan altistunutta ja […]