Ravintola Sorella avaa vihdoin ovensa
Aiemmin Ravintola Sasoria luotsannut Sari Sorri avaa toisen ravintolansa Tampereelle, kun Sorella aloittaa toimintansa.
Aiemmin Ravintola Sasoria luotsannut Sari Sorri avaa toisen ravintolansa Tampereelle, kun Sorella aloittaa toimintansa.
Uusia koronatapauksia ei ilmennyt eilen Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin tekemissä testeissä. Testauspaikoilla ei ollut myöskään ruuhkaa, sillä testejä analysoitiin eilisen päivän aikana alle sata. Sairaanhoitopiiristä muistutetaankin, että testeihin hakeutuminen oireiden ilmaantuessa on nyt erittäin tärkeää, kun rajoituksia aletaan vähitellen purkamaan.
Pelastuslaitosta työllistivät viikonlopun aikana useat maastopalot eri puolilla Pirkanmaata. Maastopaloja käytiin sammuttamassa muun muassa Tampereella, Lempäälässä, Sastamalassa, Orivedellä ja Kihniössä. Lisäksi Parkanossa syttyi tulipalo turvetuotantoalueella.
Parkanossa Pelijärventiellä syttyi lauantaiaamuna maastopalo. Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen aamuyhdeksää ja paikalle hälytettiin kuusi pelastuslaitoksen yksikköä. Päivystävä palomestari Tommi Lönnqvist kertoi SUN Radiolle lauantaina puolenpäivän aikaan, että noin kolmen hehtaarin alueelle levinnyt palo on saatu rajattua ja lähistöllä olevat kesämökit eivät ole vaarassa. Palopaikalla on jälkisammutus käynnissä […]
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on tiedottanut tänään lauantaina ettei eilen suoritetuissa koronatesteissä ole löytynyt yhtään uutta tartuntaa. Tämä on jo kolmas perättäinen nollapäivä maakunnan testein todetuissa koronatartunnoissa.
Pirkanmaalla ei todettu myöskään eilisen aikana yhtään uutta koronavirustartuntaa, kertoo Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Tämä oli jo toinen nollapäivä putkeen. Keskiviikkona kerrottu neljän tartunnan päivä oli samalta ulkomailla käyneeltä seurueelta.
Heinälammintiellä Ylöjärvellä syttyi eilen maastopalo. Tuli pääsi leviämään noin 1000 neliömetrin osuudelle peltoon. Tuli uhkasi myös rakennuksia, mutta palokunta sai estettyä tulen leviämisen, eikä palossa syntynyt henkilövahinkoja. Syttymissyyksi paljastui kytevän tuhkan levittäminen maastoon.
Tampereella syttyi viime yönä yksityisasunnossa sohva palamaan. Asunnosta pelastettiin yksi asukas ja palokunta sammutti sohvan, jonka palopinta-ala oli jäänyt lopulta pieneksi. Asunnossa ollut henkilö ei loukkaantunut ja materiaalivahingot jäivät pieniksi.
Maalis-huhtikuussa Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteen matkustajamäärät ja lipputulot ovat pienentyneet noin 70 %.