Teemat

Tampereen Konepajojen uraauurtavat maalämpöporavaunut mullistavat lämpöenergian tuotannon – pian porataan jopa 3 kilometrin syvyisiä maalämpökaivoja

TAMPEREEN Konepajat Oy:n toimitusjohtaja Juhani Lehti näyttää oranssinpunaista dieselmoottoria paineilmakompressoreineen, jonka kaltainen kokonaisuus kuuluu juuri maailman suuren mielenkiinnon kohteeksi kohonneeseen maalämpöporavaunuun, joita Ylöjärven tehtaalla valmistetaan jo täyttä höyryä ruotsalaisasiakkaalle länsinaapuriin. Tampereen Konepajat Oy -konserni valtaa rytinällä maalämpöporakaivomarkkinoita. Toimitusjohtaja Juhani Lehti sanoo, että kilometrejä syvien maalämpökaivojen poraaminen alkaa tuota pikaa Ruotsissa, jonne konsernilla on noin 500 miljoonan euron sopimus kehittämistään, maailmassa ainutlaatuisista maalämpöporavaunuista. Lehti uskoo, että vihreä siirtymä houkuttaa esimerkiksi Iso-Britannian

today25.10.2024

Teemat

Work in Finland auttaa kansainvälisten osaajien palkkaamisessa

TYÖMINISTERI Arto Satonen (kok) kertoo, että brasilialaisia, filippiiniläisiä, intialaisia ja vietnamilaisia työntekijöitä saapuu jo nyt hyvin moniin tehtäviin Suomeen. – Intiasta saapuu erityisesti korkeasti koulutettuja työntekijöitä. Filippiineiltä ja Vietnamista ammattilaisia saadaan muun muassa palvelu- ja hoiva-alalle, teollisuuteen sekä maa- ja puutarhatalouteen, Satonen tarkentaa. – Neljännes kaikista meille tulevista työperäisistä maahanmuuttajista saapuu jo näistä neljästä kohdemaasta, Satonen tarkentaa. Satonen huomauttaa, että tulijoiden määrä on balanssissa maamme työllisyystilanteeseen.   Suomi haluaa tehdä

today23.10.2024 2

Mainos

Autoilijan asialla – Syyshuollon tärkeimmät kohteet ovat akku ja valot

Talvikauden vääjäämättä lähestyessä kannattaa huoltaa kulkupelit kuntoon hyvissä ajoin. Esimerkiksi akun kunnon tarkistuksella voi välttyä talvella monelta harmilta. Autoilijan asialla -ohjelmasarjan avausosassa puhutaan auton syyshuollosta. Yrittäjä Arto Suontausta Motonet-korjaamo ATS Autohuolto Oy:stä korostaa syyshuollon tärkeyttä erityisesti akun, valojen ja lukkojen osalta. Suontaustan mukaan auton akku on erityisen kriittinen, sillä sekä kesän helteet että talven pakkaset rasittavat sitä. Autojen valojen kunto on myös tärkeä tarkistaa, sillä esimerkiksi xenon-valot voivat menettää jopa

today8.10.2024

Ohjelmayhteistyöt

Terveenä talveen

Haluatko vältellä flunssakauden pöpöjä? Entä jos influenssa kuitenkin…

Yhteistyössä:
Linnainmaan Avainapteekki, K-Citymarket Linnainmaalla

Autoilijan asialla

Kaara kuntoon syksyä ja talvea varten! Kuuntele ammattilaisen…

Yhteistyössä:
Motonet korjaamo – ATS Autohuolto Oy

TOIMIVA KOTI – UUDET IKKUNAT

Olisiko aika tehdä ikkunaremontti? Voiko ikkunaremontin tehdä talvella?…

Yhteistyössä:
Pihla ikkunat

Ohjelmayhteistyöt

Terveenä talveen

Haluatko vältellä flunssakauden pöpöjä? Entä jos influenssa kuitenkin iskee, miten...

Autoilijan asialla

Kaara kuntoon syksyä ja talvea varten! Kuuntele ammattilaisen vinkit syksyn...

Mainos

Terveenä talveen – Vinkit flunssan ja influenssan itsehoitoon

Syksyn saapuessa alkaa usein myös flunssakausi, ja siihen liittyviä oireita ilmenee jo eri puolilla Suomea. Terveenä talveen -ohjelmasarjan ensimmäisessä jaksossa puhutaankin flunssasta. Linnainmaan Avainapteekin farmaseutti Anne Takku kertoo, että syksyn kylmenevät ilmat ja ihmisten kokoontuminen sisätiloihin lomien jälkeen lisäävät tartuntatautien, kuten flunssan ja influenssan, leviämistä. Apteekissa on havaittu lisääntynyt asiakasvirta flunssahyllyille ja vitamiiniosastolle. Flunssan ja influenssan oireet ovat samankaltaisia, mutta influenssa on yleensä rajuoireisempi: korkeampi kuume, voimakkaammat säryt ja yleinen

today2.10.2024

Teemat

Mitä eväitä antaa yrittäjyyden ammattitutkinto, mitä tarkoittaa kevytyrittäjyys? – Yrittäjyys ja elinvoima -teema tarjoaa monipuolisen lukupaketin

Moni unelmoi oman yrityksen perustamisesta, mutta ei aina tiedä, mistä aloittaa tai mitä kaikkea siihen tarvitaan. Yrittäjyys ja elinvoima -teemassa kerrotaan muun muassa, minkälaisia eväitä yrittäjyyden ammattitutkinto yrittämiselle antaa, minkälaisia luonteenpiirteitä yrittäminen vaatii ja mitä tarkoittaa kevytyrittäjyys. Yrittäjyys ja elinvoima -teemastamme voit lukea myös rakentamisen suhdanteista, huomisen inhimillisemmästä työelämästä sekä asuntomessujen ilmastoviisaudesta. Monipuolisen lukupaketin löydät sekä verkosta että 30. lokakuuta julkaistavasta paperilehdestä. Yrittäjyys ja elinvoima -teemassa paneudutaan ajankohtaisiin aiheisiin yrittämisestä.

today23.10.2024

Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

Juurikivi on jo käsite huonekalukaupassa

Ylöjärvellä 65 vuoden ajan toiminut Kalustetalo Juurikivi Oy on käsite pirkanmaalaisessa ja jopa valtakunnallisessa huonekalukaupassa. Toisen polven yrittäjä Raimo Juurikivi otti hartioilleen vetovastuun Else-äidiltään, joka Eino-miehensä kanssa perusti vuonna 1959 puusepänverstaan ja huonekalukaupan Soppeenmäkeen Ylöjärvellä. Eino Juurikiven äkillisen poismenon jälkeen Else Juurikivi oli vuosikymmenet vetovastuussa. Raimo Juurikivi kuljettaa huonekaluja asiakkaille eri puolille Suomea, jopa Ahvenanmaalle asti. Kalustetalo Juurikivi Oy on toiminut 65 vuoden ajan Ylöjärveltä käsin. Kuva: Rami Marjamäki Raimo

today22.10.2024

Pirkanmaa

Kunnallisalan kehittämissäätiön Airaksinen: ”Vaalit ovat aina merkitykselliset”

HALLINTOTIETEIDEN tohtori Jenni Airaksinen ei rajaa mitään aihealuetta pois lähestyvien kuntavaalien keskusteluista. Kunnallisalan kehittämissäätiön toimitusjohtaja Jenni Airaksinen sanoo, että maan hallituksen normien vähentäminen ja kuntakokeilut ovat tuiki tervetulleita hyvin moni-ilmeiselle kuntakentälle. Kuva: Matti Pulkkinen Suomessa järjestetään kunta- ja aluevaalit ensi huhtikuun alkupuolella. Sen sijaan Airaksinen korostaa kaikkien vaalien merkityksellisyyttä. Vaalit ovat kansanvaltaisen demokratian perusta. Hän toivoo, että puheet aluevaalien lopettamisesta tyssäisivät heti alkuunsa. – Terveyskeskuksissa on muutakin kuin valot. Voimistaisin

today22.10.2024 5

Mainos

Terveenä talveen – Vinkit flunssan ja influenssan itsehoitoon

Syksyn flunssakauden aikana ihmisen immuunijärjestelmä joutuu koetukselle. Terveenä talveen -ohjelman aiheena oli tällä kertaa immuunipuolustuksen vahvistaminen terveellisten elintapojen, kuten monipuolisen ravinnon, riittävän unen ja säännöllisen liikunnan avulla. Linnainmaan Avainapteekin farmaseutti Anne Takku korostaa erityisesti D-vitamiinin tärkeyttä talvella, kun auringonvaloa on vähemmän. Lisäksi sinkki ja C-vitamiini voivat tukea vastustuskykyä ja lyhentää flunssan oireiden kestoa. Myös stressi heikentää vastustuskykyä, joten terveelliset elämäntavat ja lisäravinteet voivat auttaa flunssan ehkäisyssä. Kuuntele koko haastattelu: Anne

today9.10.2024 3

Viikon tähtikokelas

SUN Viikon Tähtikokelas: Eero Kuosmanen

Karaokekisojen kautta julkisuuteen ponnahtanut ja jo yhden singlen aijemmin julkaissut Eero Kuosmanen hyvin tunnistettavalla äänellään on nousemassa yhdeksi tanssilavojen laulajaksi. Kuosmanen kertoo, kuinka hänen karaoke uransa vaihtuikin studio äänityksiin. Eero Kuosmanen julkaisu toisen singlensä, joka kantaa nimeä Rakkauden Vuodet perjantaina 18.10. Kuuntele juttu alta.

today19.10.2024

Mainos

Autoilijan asialla – Syyshuollon tärkeimmät kohteet ovat akku ja valot

Talvikauden vääjäämättä lähestyessä kannattaa huoltaa kulkupelit kuntoon hyvissä ajoin. Esimerkiksi akun kunnon tarkistuksella voi välttyä talvella monelta harmilta. Autoilijan asialla -ohjelmasarjan avausosassa puhutaan auton syyshuollosta. Yrittäjä Arto Suontausta Motonet-korjaamo ATS Autohuolto Oy:stä korostaa syyshuollon tärkeyttä erityisesti akun, valojen ja lukkojen osalta. Suontaustan mukaan auton akku on erityisen kriittinen, sillä sekä kesän helteet että talven pakkaset rasittavat sitä. Autojen valojen kunto on myös tärkeä tarkistaa, sillä esimerkiksi xenon-valot voivat menettää jopa

today8.10.2024

Kulttuuri

VIISI TÄHTEÄ: Kantaesitys pureutuu ajankohtaiseen teemaan vauvakatoa potevassa Suomessa – Ihmettä kaikki -näytelmä vastaa monien lapsentekoa arkailevien kysymyksiin

TEATTERINJOHTAJA Mikko Kanninen on elänyt tiukasti ajassa, kun hän on valinnut Tampereen Teatterin ohjelmistoon kirjailija Juha Itkosen romaaniin Ihmettä kaikki perustuvan näytelmän. Romaani käsittelee moni-ilmeisesti lapsiperheen arkea. Siinä kuvataan inhimillisesti pariskunnan elkeitä, kun se kohtaa raskauden keskeyttämisen ja uuden raskauden kaksosineen ja keskosineen. Huikeat vierailijat Tampereen Teatterissa - huikeat pääroolien esittäjät! Ilona Pukkila tekee vahvan roolin Ruusu Laaksosena. Toni Harjajärvi on nappilöytö Lauri Laaksosen osaan. Kuva: Heikki Järvinen Hilkka-Liisa Iivanainen

today18.10.2024

SUN Kesä 2024

Vanajaveden ja Mallasveden risteilyt tarjoavat upeita maisemia ja luonnon lumoa

Kauniit kesäpäivät houkuttelevat suomalaisia vesille, ja näin myös Valkeakoskella Vanajavedellä. Kesäiset aallot ja kalavedet -ohjelmasarjassa astumme  m/s Helenan kannelle, missä Pirkka Linesin yrittäjä Jukka Resimont kertoo risteilytoiminnasta ja kesän odotuksista. Risteilyt m/s Helenalla ovat käynnistyneet lupaavasti ja sää on suosinut matkustajia, mikä on ollut omiaan houkuttelemaan ihmisiä nauttimaan järvimaisemista ja risteilyjen tarjoamista elämyksistä. Pirkka Linesin monipuolinen tarjonta kattaa yksityisristeilyt yrityksille ja yhteisöille sekä avoimet reittiristeilyt, jotka vievät muun muassa Valkeakoskelta Toijalaan

today4.6.2024

Pirkanmaa

Salkkari-tähdet valitsivat Kangasalan, Pirkanmaalla peräti 45 kesäteatteria

SALATUT elämät -perhe- ja saippuasarja on koonnut suomalaiset satojentuhansien katsojamäärillä television ääreen 25 viime vuoden aikana. FremantleMedia Finland Oy:n tuottama ja MTV3-kanavan esittämä katsojien kestosuosikki on tehnyt Pihlajakadun asukkaiden rooleissa olevista näyttelijöistä koko kansan tuttuja. Ismo Laitelan osassa alusta alkaen ollut Esko Kovero ohjaa parhaillaan Raffy Shartin vuonna 1997 kirjoittamaa kansainvälisesti menestynyttä Vaimoni Maurice -farssia. Näyttelijä-ohjaaja Esko Kovero iloitsee, että Salkkari-tähdet tekevät kesäteatteria nyt Pirkanmaalla. Kangasalan kesäteatterissa nähdään tv:stä tuttujen

today4.6.2024

SUN Kesä 2024

Avovesiuinnissa pääsee lähelle luontoa

Kesäsykkeellä-ohjelmassa käsiteltiin avovesiuintia Simo Hillon kanssa Pyhäjärven rannalla. Simo kertoi avovesiuinnin tuovan rauhaa, yhteyttä luontoon ja elämyksellisyyttä. Avovesiuinti eroaa tavallisesta pulikoinnista määrätietoisen matkan uimisella, yleensä vähintään 200–500 metriä. Märkäpuvut lisäävät kelluvuutta ja mukavuutta, ja sopivia ensimmäisiä märkäpukuja saa noin 300 eurolla. Turvallisuuden vuoksi suositellaan uintipoijua, hyviä avovesiuintilaseja, kirkasta uimalakkia ja märkäpukua. Turvallisuudessa tärkeää on varusteiden tarkistaminen, suunnan tarkistaminen, ja uinnin ilmoittaminen muille. Kokeneemman uimarin kanssa uiminen ja kurssit lisäävät turvallisuutta

today3.6.2024

Uutiset

Poliisi tutkii sosiaalisessa mediassa liikkunutta tappolista-uhkausta

Poliisi tutkii sosiaalisessa mediassa liikkunutta uhkausta, kertoo Sisä-Suomen poliisi. Poliisi sai tiedon listasta lauantaina hätäkeskukseen tulleiden ilmoitusten vuoksi. Sisä-Suomen poliisilaitos on aloittanut esitutkinnan viikonlopun aikana sosiaalisessa mediassa kiertäneestä ns. tappolistasta. Poliisi sai tiedon listasta lauantaina hätäkeskukseen tulleiden ilmoitusten vuoksi. Asiaa tutkitaan laittomana uhkauksena. Tampereen Rosendahlista jalkasaaren rannasta poliisi otti kiinni kolme henkilöä viime lauantaina. Yhdellä heistä oli ilmapistooli. Poliisi otti ilmapistoolin haltuunsa, ja antoi sen omistajalle sakon järjestyslain rikkomisen perusteella.

today3.6.2024

Uusimmat uutiset

Pirkanmaan maakuntauutiset

Tampereenkiäliset uutiset

Sun Suosikit Top 20

Weekly Schedule
SUN KESÄ 2024
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
7-8 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys
8-9 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäiset aallot & kalavedet
9-10 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Markkinatori
10-11 *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä *SUN Kesäkunta / SUN Matkailukesä Mun Tampere Suora lähetys Jumalanpalvelus
11-12 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys Jumalanpalvelus
12-13 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Kulttuurikesä
13-14 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Mun Tampere
14-15 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys * SUN Kesäkunta /
Heinäpellon laidalla
15-16 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäretki Kesäretki * SUN Kesäkunta
16-17 Kesäsykkeellä Kesäiset aallot ja Kalavedet Kulttuurikesä Pirkanmaan urheiluviikonloppu Herkkukesä SUN Suosikit TOP 20 Kesäsykkeellä
17-18 Maanantaipotpuri Nostalgian sykettä SUN Suosikit TOP 20 Heinäpellon laidalla Mökkireissun levylaukku SUN Suosikit TOP 20 Nostalgian sykettä
18-22 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti SUN Viihteelle -toivekonsertti
22-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti
* SUN Kesäkunta-ohjelma toteutetaan viikoilla 24, 26, 27 ja 29
RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%