Year: 2017

1829 Results / Page 134 of 204

Uutiset

Kangasalan maastopalo saatu sammutettua

Kangasalla riehunut maastopalo saatiin viikonlopun aikana kuriin. Sammutus jatkui hieman sunnuntain puolelle. Perjantaiaamuna syttynyt maastopalo sammui jo kerran, mutta syttyi uudestaan. Rakennuksiin tuli ei ehtinyt levitä. Sammutustöihin osallistui Pelastuslaitos ja Puolustusvoimat. Maastopaloja oli viikonloppuna kuivan kelin johdosta monin eri puolin Suomea.

today22.5.2017

Uutiset

Henkirikos Virroilla – poliisi tutkii naisen kuolemaa

Sisä-Suomen poliisi tutkii viikonloppuna Virroilla sattunutta henkirikosta. Poliisi sai lauantai-iltana tiedon, että Virroilla yksityisasunnossa oli tapahtunut puukotus. Uhri on v-62 syntynyt paikkakuntalainen nainen ja syylliseksi epäilty paikallinen -59 syntynyt mies. He eivät asuneet yhdessä, mutta olivat tuttuja keskenään. Asunnossa on ollut myös yksi -79 syntynyt paikkakuntalainen mies. Epäilty otettiin kiinni […]

today22.5.2017

Uutiset

Lempäälässä on riehunut maastopalo perjantaista asti – pahin vaihe vihdoin ohi

Lempäälän ja Kangasalan rajan tuntumassa Rutajärventiellä on riehunut jo perjantaiaamusta alkaen sitkeä maastopalo. Pirkanmaan pelastuslaitos sai palon kuitenkin hallintaan myöhään perjantai-iltana, jolloin aloitettiin palon sammutustyöt.  Tänään lauantaina paloa valvotaan tarkasti ja tarvittaessa sammutustöitä jatketaan, jos palo roihahtaa uudelleen. Maastopalo ulottui pahimmillaan jopa 50 hehtaarin alueelle. Palo ehti tuhota noin kahdeksan […]

today20.5.2017

Mennään ny!

Sastamala-messut järjestetään jo toistamiseen

Sastamalassa ei ole tekemisestä pulaa, kun käynnissä on oikea tapahtumien superviikonloppu. Sastamala-messut kuuluvat mukaan superviikonlopun tapahtumatarjontaan ja niitä vietetäänkin sekä lauantaina että sunnuntaina, 20.-21.5. Messut alkavat kumpanakin päivänä kello 10 ja kestävät aina kello 16 asti. Vexve areenalla järjestettävistä Sastamala-messuista tarkemmin Inka Tiaisen haastattelussa kertoo Sastamalan kaupungin viestintäpäällikkö Johanna Kurkikangas:

today20.5.2017

Uutiset

MM-kisat Suomeen vuonna 2022 – kisakaupunkeina Tampere ja Helsinki

Jääkiekon MM-kisat pelataan Suomessa keväällä 2022. Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF päätti yksimielisesti asiasta perjantaina Kölnissä. Kotikisojen pelipaikat ovat Tampere ja Helsinki. Suomi hävisi ensin niukasti vuoden 2021 MM-kisojen äänestyksen. Kisat menivät Valko-Venäjälle ja Latvialle.

today19.5.2017

Mennään ny!

Lauantaina Akaan Toijalassa vauhdista ei ole pulaa

Lauantaina 20. toukokuuta Akaan Toijalassa moottorit hyrräävät, kun Akaan Moottorimiehet ry järjestää yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja yritysten kanssa Akaan Vauhtikierroksen. Kello 15 alkavan tapahtuman keskuspaikkana toimii Toijalan tori. Inka Tiaisen haastattelussa Akaan Moottorimiehet ry:n sihteeri ja Akaan vauhtikierroksen tiedottaja Katja Mikkola kertoo tapahtumasta tarkemmin:

today19.5.2017

Uutiset

Asuntomurtoja Nokialla ja Pirkkalassa – poliisi pyytää havaintoja

Sisä-Suomen poliisi tiedottaa, että Nokialla ja Pirkkalassa on tapahtunut omakotitaloihin kohdistuneita asuntomurtoja 18.-19.5. Asunnoista on anastettu lähinnä koruja. Nokian asuntomurrot ovat tapahtuneet torstaipäivän 18.5. aikana Jyränmaankadulla ja Puroraitilla. Pirkkalan asuntomurrot ovat tapahtuneet 18.5. iltapäivällä Pursitiellä sekä aamulla 19.5. Varuskunnantiellä. Pursitien tapauksen osalta paikalta on nähty poistuvan henkilö Soukonkallion suuntaan. Poliisi […]

today19.5.2017

Uutiset

Iso pettymys Tampereen Keskusareenalle: Suomi ei saanut miesten MM-jääkiekkoa 2021

Suomi ei saanut järjestettäväkseen jääkiekon miesten MM-kisoja 2021. Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF päätti tänään Kölnissä myöntää kisat Latvian ja Valko-Venäjän yhteishankkeelle. Jääkiekkoliiton Twitterin mukaan Suomi hävisi Latvialle ja Valko-Venäjälle yhden äänen erolla. Latvia on ollut viimeksi MM-isäntänä 2006. Valko-Venäjän Minskissä MM-kiekkoa pelattiin vuonna 2014. Ensi vuonna miesten MM-turnaus järjestetään Tanskassa, 2019 […]

today19.5.2017

Uutiset

Entisen avovaimonsa parkkipaikalle tappanut oli syyntakeeton

Tampereella ex-avovaimoaan parkkipaikalla puukottanut mies oli mielentilatutkimuksen mukaan teon aikaan syyntakeeton eli ei ymmärtänyt tekonsa seurauksia. Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen syyntakeettomana tehtyyn tappoon ja jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen. Mies määrättiin pakkohoitoon. Veriteko tapahtui viime vuoden helmikuussa Tasanteen kaupunginosassa. Käräjäoikeuden mukaan 32-vuotias mies löi ex-avovaimoaan kaksi kertaa talttapuukolla kaulaan, kun […]

today19.5.2017

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%