Antti Haukka – projekti-insinööri raitiotietyön parissa
Tiistain 30.5. vieraana Antti Haukka
Tiistain 30.5. vieraana Antti Haukka
Tampereen keskusta-alueen elinvoimaisuus on vahvistunut viime vuodesta, ja elinvoimaluku on edelleen suurten kaupunkien korkein. Tarkastelussa olivat kaupunkien keskustojen lauantaisin avoinna olevat liikkeet, ravintolat, arkisin avoinna olevat yritykset ja tyhjät tai remontissa olevat liikehuoneistot.
Puistosta tulee monipuolinen oleskelu- ja harrastuspaikka, jossa voi oleskella myös veden äärellä. Alueelle valmistuu mm. koirapuisto, nurmikumpareita sekä puistokäytäviä.
Pirkanmaan käräjäoikeus on hylännyt raskaat murhasyytteet vuonna 1992 syntyneitä irakilaisia identtisiä kaksosia vastaan, kertoo Aamulehti.
Tikkutehtaankatu 3:een hieman ennen kello 13:a paikalle tulleet nuoret olivat havainneet palavan rakennuksen suunnasta tulevan miehen heitä kohden ja huomattuaan nuoret, oli mies muuttanut suuntaansa kohti junarataa. Poliisi pyytää palopaikasta ja punahousuisesta miehestä havaintoja tehneitä kertomaan tietojaan.
Noin 300-neliöinen varastorakennus paloi maanantaina maan tasalle vanhan tulitikkutehtaan alueella Tampereella. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Tampereen suurten rakennushankkeiden sarja jatkuu, kun maauimala rakennetaan Kalevaan. Uimalan kustannukset uskotaan tulevaisuudessa saatavan katetuksi lipunmyynnistä saatavilla tuloilla. Kaupunginvaltuusto päätti viimeisessä kokouksessaan myöntää hankkeelle vielä tarvittavan 1,3 miljoonan euron summan. Kokonaishinta maauimalalle on 10,9 miljoonaa euroa. Rakennustöitä aletaan valmistella nopeasti, ja työt saataneen käyntiin jo kesäkuun alkupuolella. Uimala aukeaa käyttöön […]
Maanantain 15.5. vieraina Timo Lahti ja Michael Beversdorf
Suureen suosioon nousseiden sushi-ravintoloiden elintarvikeriskien hallintaa on kartoitettu. Tampereen kaupungin elintarvikevalvonta selvitti, miten ravintoloissa tunnistetaan sushien turvallisuuteen liittyviä riskejä ja kuinka niitä osataan ehkäistä. Yli 60 % ravintoloista sai tarkastustuloksen perusteella kehotuksen epäkohtien korjaamiseksi. Kaikissa ravintoloissa, joiden omavalvontaohjeissa oli epäkohtia, oli korjattavaa myös käytännön toiminnassa. Sushiravintoloissa havaittiin myös ongelmia kalan […]