ilkkalahti

1667 Results / Page 103 of 186

Uutiset

Classic otti ensimmäisen välierävoittonsa Indiansia vastaan

Salibandyliigan hallitseva Suomen mestari Classic otti eilen välieräsarjassa ensimmäisen voiton. Tampereella pelatussa ottelussa Indians kaatui lukemin 6-3. Voitto oli Classicille kaikkiaan 29. perättäinen. Superfinaaliin pääsemiseen vaaditaan neljä voittoa. Tänään oman välieräsarjansa aloittavat Nokian KRP sekä Happee.

today4.4.2018

Uutiset

TAMK on suomen toiseksi suosituin ammattikorkeakoulu

Tampereen ammattikorkeakoulu on jälleen Suomen toiseksi suosituin ammattikorkeakoulu. Korkeakoulujen kevään yhteishaussa Tampereen ammattikorkeakouluun haki noin 19 000 hakijaa. Hakijoista lähes 8500 piti TAMKia ensisijaisena vaihtoehtona. Hakijamäärältään TAMK on maan toiseksi suosituin ammattikorkeakoulu, eniten hakijoita oli pääkaupunkiseudun Metropolia Ammattikorkeakouluun. Valintojen tulokset julkistetaan viimeistään 28. kesäkuuta.

today4.4.2018

Uutiset

Pääsiäisen paluuliikenne sujui enimmäkseen tuvallisesti ja ruuhkitta

Pääsiäisen paluuliikenne sujui maanantaina enimmäkseen turvallisissa merkeissä. Liikenne jakautui useammalle päivälle, ja eilisen liikennemäärät vastasivat Liikenneviraston mukaan tavanomaista sunnuntaita. Sankka lumisade vaikeutti kulkua, mutta ei kuitenkaan aiheuttanut vakavia onnettomuuksia. Joitakin tieltä suistumisia sattui eri puolin Suomea eilisen päivän aikana. Junaliikenteessä pahimmat myöhästymiset olivat noin viidentoista minuutin luokkaa. Yhtään junavuoroa ei […]

today3.4.2018

Uutiset

Mies löi toista vesurilla asunnossa Mäntässä, poliisi tutkii tapon yritystä

Poliisi on selvittänyt eilen sattuneita Mäntäntien tapahtumia. Ilmoituksen perusteella paikalla oli havaittu kaksi henkilöä, joista toinen oli verissään. Tähän asti selvinneen perusteella on käynyt ilmi, että vesurin kanssa liikkunut vuonna 1966 syntyneen paikkakuntalaisen miehen epäillään lyöneen vesurilla paikkakuntalaista vuonna 1967 syntynyttä miestä aiemmin yksityisessä asunnossa. Uhri oli päässyt poistumaan asunnosta […]

today28.3.2018

Uutiset

Kokemäenjokeen kuollut miljoonia simpukoita, yhteyttä poikkeuksellisiin päästöihin tutkitaan

© Kimmo Puosi[/caption] Maanantaina 26.3. ilmoitettiin Varsinais-Suomen ELY-keskukselle havainto Kokemäenjoen rannalle ajautuneista tuhansista erikokoisista simpukankuorista. Havainto tehtiin Nakkilan ja Ulvilan rajamailla, noin 12 km Harjavallan patoaltaasta alavirtaan sijaitsevan Ruskilankosken kohdalla. Yhteyttä päästöihin tutkitaan Ely-keskus on ryhtynyt tutkimaan tapausta ja pyytänyt avuksi tutkimussukeltajia. Tutkimuksissa pyritään ensin kartoittamaan tilanne joen pohjalla ja […]

today28.3.2018

Uutiset

Osaatko sinä tiirikoida? Vakoilumuseo etsii avainten unohtajan parasta kaveria

Tampereen Vakoilumuseo juhlistaa 20-vuotista taivaltaan järjestämällä tiirikoinnin suomenmestaruuskilpailut. Kilpailun tarkoituksena on selvittää Suomen paras kaveri sille, joka unohtaa jatkuvasti avaimet kotiin. Kilpailun karsinnat alkavat ensi viikolla ja jatkuvat elokuun loppuun. Karsinnat tapahtuvat Vakoilumuseossa ja jokainen museon pääsylipun lunastanut yli 10-vuotias voi osallistua kilpailuun. Kilpailun finaali järjestetään syyskuussa.

today28.3.2018

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%