ilkkalahti

1667 Results / Page 107 of 186

Uutiset

Sisällissodan Tampereen taistelun alusta 100 vuotta tänään

Sisällissodan Tampereen taistelun vuosipäivät alkavat tänään. Taistelun Tampereesta katsotaan alkaneen Länkipohjan taistelusta, minkä alkamisesta tulee tänään kuluneeksi sata vuotta. Tampereen taistelu on yhä Pohjoismaiden suurin asutuskeskustaistelu. Tampereen taistelussa lasketaan kaatuneen noin 700 valkoista. Punaisen puolen kuolleiden määrä oli arviolta 2 000, joista runsas puolet oli teloitettuja vankeja. Yhteensä Suomen sisällissodassa […]

today16.3.2018

Uutiset

Olavi Virrasta uusi kirja, sekä Timo Koivusalon elokuva

Tampereellakin elämäänsä viettäneestä Olavi Virrasta ollaan tekemässä elokuva, sekä kirja. Elokuussa ilmestyvä Ilse Hammarin Isäni Olavi Virta. Perhe-elämää Kuninkaan varjossa on tarina Olavi ja Irene Virran avioliitosta lapsen silmin. Olavi Virran elämästä kertova Timo Koivusalon ohjaama Olavi Virta -elokuva saa ensi-iltansa lokakuussa.

today16.3.2018

Uutiset

Nuorkauppakamarilaiset verkostoituvat ja kouluttautuvat Edenissä viikonloppuna

Yli 200 nuorkauppakamarilaista kokoontuu tästä päivästä alkaen Nokian Edeniin verkostoitumaan. Pirkanmaan Nuorkappakamari ry järjestämän kokousviikonlopun aikana nuorkauppakamarilaiset kokoontuvat yhteen kouluttautumaan sekä kehittämään työelämätaitojaan erilaisten erikoiskoulutusten avulla. Viikonlopun aikana nuorkauppakamarilaiset pääsevät kuulemaan jääkiekko- ja liike-elämänvaikuttajaa Kalervo Kummolaa, Finnair Oyj:n brändijohtajaa Johanna Jäkälää sekä Nordea Oyj:n yksityistalouden ekonomistia Olli Kärkkäistä. Viikonloppu huipentuu […]

today16.3.2018

Uutiset

Pirkanmaan pelastuslaitoksen selvitys: automaattinen sammutuslaitteisto pelastanut useita ihmishenkiä

Pirkanmaan pelastuslaitoksella on laadittu selvitys automaattisen sammutuslaitteiston toiminnasta hoitolaitosten ja asuntojen tulipaloissa Suomessa viime vuonna. Selvityksen mukaan sammutuslaitteisto pelasti useita ihmishenkiä ja vähensi merkittävästi lievempiä henkilövahinkoja. Sammutuslaitteistolla varustettuja kohteita on Suomessa jo tuhansia. Vuonna 2017 automaattinen sammutuslaitteisto aktivoitui 19:ssä hoitolaitoksessa ja asunnossa tapahtuneessa tulipalossa. Laitteisto sammutti paloista 15 ja rajoitti […]

today16.3.2018

Uutiset

Enemmistö seurakunnista suurta seurakuntaliitosta vastaan

Enemmistö seurakuntien kirkkovaltuustoista on Pirkanmaan suurta seurakuntaliitosta vastaan. Ylöjärvi oli eilisessä kokouksessa asialle myötämielinen, mutta Hämeenkyrön, Ikaalisten, Kihniön ja Parkanon seurakuntien kirkkovaltuustot vastustavat liitosta. Liitos ei näin tule toteutumaan. Seurakuntien  yhteistyöselvitys nousi seurakuntien aloitteesta. Tavoitteena oli etsiä turvaa  paikallisen seurakuntaelämän turvaamiseksi myös tulevaisuudessa .

today15.3.2018

Uutiset

Henkilöstön osaaminen erityisvahvuutena – erityisopetuksen tilaa arvioitu Tampereen kaupunkiseudulla

Erityisopetuksen tilaa on arvioitu Tampereen kaupunkiseudulla. Lempäälä, Pirkkala, Tampere ja Ylöjärvi käynnistivät keväällä 2017 yhteistyössä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen kanssa erityisopetuksen vertaisarvioinnin. Seudullisesti yhteisiä vahvuuksia ovat erityisesti henkilöstön ammatillinen kelpoisuus ja osaaminen sekä yhteistyö eri toimijoiden välillä. Erityisen tuen tarve on alle valtakunnallisten keskiarvojen. Kyselyyn vastasi yhteensä 245 erityisopettajaa ja erityisluokanopettajaa.

today14.3.2018

Uutiset

Akaassa mahdollisuus vaikuttaa kuntastrategiaan

Akaa on järjestämässä kuntalaistilaisuuden uudesta strategiastaan. Jokaisessa kunnassa ja kaupungissa on oltava strategia, jossa valtuusto päättää toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Nyt järjestettävä kuntalaistilaisuus antaa mahdollisuuden kommentoida ja vaikuttaa linjauksiin. 27. maaliskuuta järjestettävässä tilaisuudessa on mahdollisuus kommentoida valmiita esityksiä ja ideoida uusia. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii valtuuston ja ohjausryhmän puheenjohtaja […]

today14.3.2018

Uutiset

Tampereella aletaan kokeilla puhuvia opetusrobotteja

Tampereella aletaan kokeilla puhuvia robotteja esi- ja alkuopetuksessa. Robotteja kokeillaan matematiikan sekä saksan ja englannin kielten harjoittelussa esikoulussa ja 1. sekä 2. luokilla. Robotteja hankitaan neljä kappaletta: kolme pientä pöllöä muistuttavaa matematiikkarobottia ja yksi pieni ihmismäinen humanoidirobotti kielten harjoitteluun. Matematiikkarobotit sijoittuvat Sorilan koulutaloon, Vehmaisten esiopetukseen ja Pohjois-Hervannan kouluun. Kieliä opettava […]

today13.3.2018

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%