pasivainionpera

935 Results / Page 75 of 104

Koronavirus

Tiistaina Pirkanmaalla todettiin kuusi uutta koronatartuntaa

Tiistain aikana Pirkanmaalla todettiin kuusi uutta koronatartuntaa eri laboratorioissa. Fimlab tutki maakunnan alueelta 1156 koronanäytettä. Eilen puolestaan Tays kertoi 14 uudesta tartunnasta. Yhteensä koko epidemian aikana Pirkanmaalla on käynyt ilmi 2 535 koronavirustartuntaa.

today10.2.2021

Uutiset

Tampereen Laukontorin länsireunan katusuunnitelma hyväksyttiin

Tampereen ydinkeskustassa sijaitsevan Laukontorin länsireunan katusuunnitelma hyväksyttiin Tampereen yhdyskuntalautakunnassa 9.2.2021 äänin 11 – 2. Laukontorilla uudistetaan pääasiassa sen viereisten katujen pyöräteitä eli torin länsi- ja pohjoisreunan yhteyksiä. Lautakunta lisäsi äänin 7 – 5 ponnen, jonka mukaan selvitetään ja mahdollisuuksien mukaan toteutetaan suunnitelman mukaiset katutilamuutokset torikauden 2021 ajaksi tilapäisratkaisuin ja kesän […]

today10.2.2021

Uutiset

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Tampereen kaupunki sopivat yhteistyöstä innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi

Tampereen kaupunki ja työ- ja elinkeinoministeriö ovat allekirjoittaneet Tampereen innovaatiotoimintaa vahvistavan ekosysteemisopimuksen vuosille 2021–2027. Nyt solmittu sopimus perustuu hallitusohjelman linjauksiin valtion ja yliopistokaupunkien välillä tehtävistä yhteistyösopimuksista. Sopimus määrittää osapuolten tahtotilan, tavoitteet ja painopisteet. Sopimus tukee kaupunkialueiden vahvuuksia ja vahvistavat sopimuksellista, kumppanuuteen perustuvaa yhteistyötä kaupunkien ja valtion välillä. - Kaupungit luovat […]

today9.2.2021

Koronavirus

Pirkanmaalla 14 uutta koronatartuntaa – Sääksjärven yläkoulussa kaksi uutta tartuntaa

Pirkanmaalla todettiin eilen 14 uutta koronatartuntaa eri laboratorioissa. Fimlab tutki yhteensä 994 näytettä. Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä eli niin sanottu koronanyrkki kokoontuu jälleen tänään tiistaina. Viikoittaisen kokouksensa jälkeen ryhmä pitää tutuksi tulleeseen tapaan tiedotustilaisuuden klo 15.30 alkaen jossa kuullaan mikä on koronavirustilanne Pirkanmaalla nyt ja säilyvätkö suositukset ennallaan. Tiistaina aamupäivästä kerrottiin […]

today9.2.2021

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%