Loppiaisen aikana Pirkanmaalla todettiin 19 uutta koronavirustartuntaa. Fimlab analysoi eilisen aikana yhteensä 905 näytettä. Eilen Pirkanmaalla kerrottiin 14:stä uudesta koronatartunnasta, jotka kävivät ilmi tiistain yhteensä 1228 näytteestä.
Sisä-Suomen poliisi on ottanut tänään 6. tammikuuta kiinni Nokialla jouluyönä tapahtuneesta henkirikoksesta epäillyn henkilön. Kyseessä on vuonna 1990 syntynyt mies, joka ilmoittautui poliisille asianajajansa välityksellä. Teon motiivi liittyy yhteen poliisin tutkintalinjoista, ja miestä on tavoiteltu useampaan otteeseen teon jälkeen. Tässä vaiheessa esitutkinta jatkuu kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla. Poliisi kiittää yleisöä […]
Eilen maanantaina Pirkanmaalla todettiin seitsemän uutta koronatartuntaa. Fimlab tutki 711 näytettä. Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä eli ns. koronanyrkki kokoontuu tänään, joten iltapäivän aikana on luvassa lisätietoja alueellisista suosituksista sekä viime viikon tartunnoista ja jäljitystyöstä.
Haastattelussa komisario Ismo Nykopp Sisä-Suomen poliisilaitokselta.