70 vuotta täyttäneen Markku Aron vauhti ei hidastu
Haastattelussa iskelmälaulaja Markku Aro.
Haastattelussa iskelmälaulaja Markku Aro.
Pormestari Lauri Lylyn mukaan Tampereen kaupunki on onnistunut kääntämään talouden suunnan kohti tasapainoa.[/caption] Tampereen kaupungin tilinpäätöksen tulos vuodelta 2019 on jäämässä ennakkotietojen mukaan 18 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Tulos on merkittävästi parempi kuin edellisenä vuonna jolloin tulos oli liki 59 miljoonaa euroa miinuksella. Vuoden 2019 tulos on myöskin yli 10 miljoonaa […]
Pirkanmaan Osuuskaupan verollinen myynti vuonna 2019 oli 1 092 miljoonaa euroa, joka oli edellisen vuoden tasolla. Toimialoista päivittäistavarakauppa kasvoi yhden prosentin, käyttötavarakaupan sekä ravintola- ja ABC-liiketoiminnan myynti pieneni edellisestä vuodesta kaksi prosenttia johtuen Kodin Terran ja ravintola Tuopin sulkemisesta sekä erityisesti polttonestekaupan hintakilpailusta. Ruoan verkkokaupan myynti kasvoi vuoden aikana peräti […]
Sisä-Suomen poliisi on eilen illalla 29.1.2020 klo 20.02 ottanut kiinni Tampereen Vasaratiellä tiistaina 28.1.2020 tapahtuneeseen henkirikokseen epäillyn nuoren miehen. Kiinniotto sujui rauhallisesti. Poliisi löysi epäillyn omien tutkintatoimenpiteiden seurauksena. Poliisi kiittää yleisöä vihjeistä. Kuulustelut ovat aivan alkuvaiheessaan, joten asiassa ei ole Poliisin mukaan tällä hetkellä muuta tiedotettavaa.
Sastamalassa, entisen Äetsän alueella, on tunkeuduttu todennäköisesti tammikuun puolivälin aikoihin vanhan maatalon päärakennukseen sekä sen pihapiirissä sijainneeseen ulkorakennukseen. Kohteesta on anastettu vanhaa irtaimistoa mm. Paavo Tynellin suunnittelemia arvokkaita YK-valaisimia. Rakennuksesta on lisäksi anastettu runsaasti lasiesineitä mm. Arabiaa sekä Aaltosen mattokutomon 1930 - 1940 -luvuilla kutomia mattoja. Mahdollisia havaintoja tapahtumasta tai […]
Poliisi tutkii Tampereella tiistaiaamuna klo 06.00 - 07.13 välisenä aikana Vasaratiellä tapahtunutta henkirikosta murhana. Uhri on keski-ikäinen mies, joka on asunut asunnossa, josta hänet löydettiin. Epäilty tekijä on poistunut paikalta maastoon ja noussut Leipakantielle. Jälki jatkuu Leipakantieltä lounaaseen kääntyvälle polulle ja siitä edelleen maastoon meluvallin päälle. Epäilty on noussut Turtolankadun […]
Eero Ojanen, Laila Ojanen ja Yrjö Ojanen ottivat vastaan Ylöjärven kaupungin vuoden 2020 elinkeinopalkinnon. (Kuva: Matti Pulkkinen / Pirmediat)[/caption] 75-vuotias elinympäristökalusteiden valmistaja Lehtovuori Oy on Ylöjärven kaupungin vuoden 2020 elinkeinopalkinnon saaja. Valinnan tehnyt Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n hallitus perustelee palkitsemistaan sillä, että perinteikäs perheyritys on tärkeä työllistäjä. Tällä hetkellä Lehtovuori Oy:n palveluksessa […]