sampsasimpanen

646 Results / Page 21 of 72

Koronavirus

Pirkanmaalla taas tartuntojen nollapäivä

Pirkanmaalla oli eilen taas nollapäivä koronavirustartunnoissa. Viimeisen kymmenen päivän aikana on Pirkanmaalla todettu laboratoriotestein ainoastaan kolme tartuntaa. Tampereen yliopistollisen sairaalan vastuualueella on eilisen tiedon mukaan ainoastaan kaksi ihmistä koronan vuoksi sairaalahoidossa. Kumpikaan heistä ei vaadi tehohoitoa.

today25.5.2020

Uutiset

Ikäkuljettajille oma etäluentosarja uudesta tieliikennelaista

Uusi tieliikennelaki tulee voimaan 1.6.2020. Vaikka suurin osa arkisista liikennesäännöistä säilyy ennallaan, muutoksiakin tulee. Liikenneturvan etäluentosarjassa käydään läpi näitä muutoksia erityisesti ikääntyneiden näkökulmasta. Tavoitteena on tukea ikääntyneiden turvallista liikkumista liikenteessä myös jatkossa. Luentosarja käynnistyy tiistaiaamuna 26.5. joensuulaisesta kerrostaloasunnosta. Liikenneturvan joensuulaisen kouluttajan Matti Immosen on tiistaiaamuna 26.5. tarkoitus pitää luento uudesta […]

today25.5.2020

Uutiset

Eskari-ikäiset pikkupojat katolla jumissa, palokunta pelasti

Poikia pelastetaan katolta pelastuslaitoksen nostoautolla. Kuvan lähetti meille kuuntelijamme Kalle.[/caption] Kaksi esikouluikäistä poikaa oli kiivennyt eilen talotikkaita pitkin kaksikerroksisen rivitalon harjakatolle Tampereella, eivätkä uskaltaneet tulla itse alas. Pelatuslaitoksen nostolavayksikkö kävi hakemassa pojat alas turvallisesti. Pojat olivat pysyneet koko ajan rauhallisina, eikä heillä ollut pelastuslaitoksen mukaan mitään hätää.

today25.5.2020

viikon artisti

Viikon artistina Suvi Teräsniska

Millainen oli Suvi pienenä, mistä Suvi haaveili? Ketkä olivat Suvin omia esikuvia? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin Suvi vastaili, kun Sampsa tenttasi häntä Viikon artistina.

today22.5.2020

Uutiset

Terveysviranomaiset: tulipalon aiheuttama savu ei muodostanut vaaraa terveydelle – Lintuhytin leikkipuiston hiekat kuitenkin vaihdetaan ja ulkolelut tulisi pestä

Tauskonkadulla maanantaina Deleten jäätteenkäsittelylaitoksella riehuneesta tulipalosta aiheutuneiden päästöjen vuoksi alueella suositellaan useita varotoimenpiteitä.[/caption] Ruskossa 11.5.2020 sattuneen jätepalon haittojen vuoksi ympäristöterveys on yhdessä Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) kanssa arvioinut tarvittavia toimenpiteitä terveyshaitan torjumiseksi ja huolen hälventämiseksi Lintuhytin asuinalueella, jonne savu levisi. Useiden haitta-aineiden kertyminen elimistöön vaatii vuosia kestävän altistumisen, eikä lyhytkestoisen […]

today15.5.2020

Koronavirus

Nokian kaupunginjohtaja esittämässä yhteistoimintaneuvotteluja talouden sopeuttamiseksi

Koronaviruspandemian kuntatalousvaikutukset sekä vaikutukset Nokian kaupungin talouteen ovat erittäin suuret. Kuntaliiton antamien arvioiden mukaan kuntatalousvaikutukset olisivat jo noin 2 mrd. euroa. Nokian kaupunki on arvioinut tämän hetkisillä tiedoilla, että kuluvan vuoden talouteen negatiiviset talousvaikutukset olisivat noin 11 milj. euroa eli noin 2 tuloveroprosenttiyksikköä. Pääosa tästä, yli 9 milj. euroa, olisi […]

today15.5.2020

Koronavirus

Tartunnnan saaneita jäljitetään verkkokyselyn avulla

Koronatartunnan jäljittäminen on tärkeää epidemian hillitsemiseksi. Tähän saakka Pirkanmaan sairaanhoitopiirin jäljitystiimi on soittanut koronatartunnan saaneille henkilökohtaisesti, mutta nyt asiakas voi täyttää koronajäljityskyselyn OmaTays-palvelussa. Kyselyllä kartoitetaan samat asiat, mitä jäljitystiimi on tähän asti tehnyt puhelimitse. Kyselyssä ei ole oireisiin liittyviä kysymyksiä, vaan siinä kysytään esimerkiksi millaisia lähikontakteja henkilöllä on ollut, asuuko […]

today15.5.2020

Koronavirus

Kiireetöntä hammashoitoa aletaan avaamaan vaiheittain Tampereella ja Orivedellä

Koronaviruksen vuoksi tauolla ollutta kiireetöntä hammashoitoa avataan vaiheittain Tampereella ja Orivedellä. Ensimmäiseksi asiakkaita kutsutaan lasten hammaslääkäritutkimuksiin ja suuhygienistin ennaltaehkäisevään hoitoon. Myös lasten oikomishoito ja aikuisten jononpurku on aloitettu. Kaikkien asiakkaiden hoidon tarve arvioidaan puhelimessa ja asiakkaat asetetaan tarvittaessa kiireellisyyden mukaan hoitojonoon. Kiireetöntä hoitoa ei voida vielä tarjota kaikille.

today15.5.2020

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%