sampsasimpanen

646 Results / Page 64 of 72

Uutiset

Kortitta poliisin haaviin 16. kerran

Poliisipartio pysäytti viime yönä henkilöauton Tampereella Messukylänkadulla tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut vuonna 1986 syntynyt mies puhalsi nollat poliisin alkometriin, mutta miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kyseessä oli 16. kerta, kun mies jää kiinni ajo-oikeudetta ajosta viimeisen vuoden aikana.

today11.12.2019

Uutiset

Puhelimen myyntitilanne muuttui ryöstöksi hervannassa.

Tampereella eilen klo 17:05 hervannassa tehtiin kauppaa matkapuhelimesta. Miehen saadessaan puhelimen käteensä tämä oli alkanut uhkailemaan ja huitomaan ruuvimeisselillä kahta puhelinta myymään tullutta henkilöä. Tämän jälkeen  uhkailija juoksi karkuun puhelin matkassaan. Hetkeä myöhemmin paikalle saapuneet poliisipartiot tavoittivat matkapuhelimen anastaneen miehen Hervannan kirkon läheisyydestä. Miestä epäillään ryöstöstä.

today10.12.2019

Uutiset

Isännöitsijät huolissaan rakennusten remonttipommeista

Isännöitsijöiden mukaan taloyhtiöissä ryhdytään katto- ja julkisivuremontteihin liian myöhään. Remonttien siirtämisen seurauksena taloyhtiöille voi tulla lähivuosina ikäviä yllätyksiä, kun sekä putkiremontit että katto- ja julkisivuremontit tulevat ajankohtaisiksi samaan aikaan. Tämä käy ilmi Isännöintiliiton tekemästä Katto- ja julkisivubarometrista. Isännöintiliiton selvitykseen vastanneista isännöitsijöistä vain neljäsosa on sitä mieltä, että katto- ja julkisivuremontteja […]

today10.12.2019

Yleinen

Miten toimia jos tiput jäihin?

Ylöjärven uutiset muistuttaa että asiantuntijoiden mukaan syksyinen, kunnon pakkasella syntynyt teräsjää kantaa kävelijän viisisenttisenä, mutta turvalliseen liikkumiseen jäällä tarvitaan vähintään kymmenen senttimetriä teräsjäätä. Jos esimerkiksi rannassa on viisi senttiä paksu jää, sadan metrin päässä ei välttämättä enää ole. Nyrkkisääntönä voidaankin pitää sitä, että jää on kantavaa vasta pitkän pakkasjakson jälkeen. […]

today9.12.2019

Uutiset

Auto sivuluisuun, ojaan ja lopulta sähkötolppaan.

Kello 20.40 tapahtui ulosajo Hämeenkyrössä Kyröspohjantiellä. Henkilöauto oli ajanut Kyröspohjantietä kohti Hämeenkyrön keskustaa. Loivassa kaarteessa noin 100 metriä Nikkari-Tuomisentien risteyksen jälkeen oli kuljettaja menettänyt ajoneuvonsa hallinnan. Ajoneuvo oli ajautunut sivuluisuun ja suistunut sen seurauksena vasen kylki edellä tien oikeanpuoleiseen ojaan. Ulosajo oli päättynyt päin sähkötolppaa. Ajoneuvon kuljettaja vietiin tarkastettavaksi Acutaan. […]

today9.12.2019

Uutiset

Poliisi löysi etsimänsä miehen autoineen

Mies ja hänen autonsa on löytynyt. Poliisi on tavoittanut miehen ja hänen autonsa Jämsässä. Etsintä on päättynyt.   Aiempi uutinen: Poliisi etsii Mänttä-Vilppulasta tänään aamulla ennen kuutta autolla ajamaan lähtenyttä, vuonna 1946 syntynyttä miestä. Mahdolliset havainnot ajoneuvosta pyydetään hätänumeroon 112.

today5.12.2019

Uutiset

Poliisi etsii -46 syntynyttä miestä autoineen Mänttä-Vilppulassa

Edit: Kadonneeksi ilmoitettu mies on löytynyt. Poliisi etsii Mänttä-Vilppulasta tänään aamulla ennen kuutta autolla ajamaan lähtenyttä, vuonna 1946 syntynyttä miestä. Hän liikkuu sinisellä Honda Civicillä. Hän saattaa ajaa Mäntän seudulla. Mahdolliset havainnot ajoneuvosta pyydetään hätänumeroon 112.

today5.12.2019

viikon artisti

Viikon artistina NOMI

    Vieraana tällä viikolla uskomattoman kaunisääninen ja lahjakas NOMI, joka luokittelee musiikkinsa uuden ajan iskelmäksi, eli iskelmä 2.0. -Sampsa-  

today5.12.2019

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%