Viime viikonlopun helteiden aikana hukkui kahdeksan henkilöä
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) keräämien ennakkotietojen mukaan heinäkuussa hukkui 20 ihmistä
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) keräämien ennakkotietojen mukaan heinäkuussa hukkui 20 ihmistä
Ilmatieteen laitos varoittaa kuivuuden aiheuttamasta korkeasta metsäpaloriskistä. Metsäpalovaroitus on tällä hetkellä voimassa lähes koko maassa
Kuuntelijan kuva.[/caption] Tampereen Lahdesjärvellä sammutetaan tuleen syttynyttä autoa. Palopaikka sijaitsee lähellä Ikeaa. Palon syystä tai henkilövahingoista ei ole toistaiseksi tietoa.
Ylöjärvellä Länsi-Teiskossa palaa puinen, tyhjillään oleva koulurakennus. Rakennus tulee Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan tuhoutumaan täysin.
Onnettomuustutkintakeskus keskittyy Tampere-Pirkkalan pienlentokone-onnettomuuden tutkinnassa lentokoulutustoimintaan ja pelastustoimiin. Tutkinnassa menee arviolta 3-4 kuukautta.
Toisen sekä kolmannen asteen opinnot alkavat elo-syyskuussa ja opiskelijoita saapuu myös sankoin joukoin Tampereelle. Heille asuntoja on löytynyt hyvin, kertoo Tampereen opiskelija-asuntosäätiön (TOAS) palvelujohtaja Pia Ylimäki.
Pelastuslaitokselta on hälytetty lähes 19 yksikköä Tampere-Pirkkalan lentokentälle, jossa on ensitietojen mukaan tapahtunut pienkoneeen lento-onnettomuus.
Tampereen seudun joukkoliikenne siirtyy talvikauteen ensi viikon torstaina 8.8., peruskoulujen alkaessa
Lempäälän Sääksjärveltä Kannistontieltä varastettiin 1.7. useita punakuomuisia peräkärryjä, jotka löydettiin myöhemmin tyhjennettyinä. Poliisi kaipaa havaintoja tapahtumapaikalla olleeseen valkoiseen henkilöautoon liittyen.