Parkkisakkoihin tuntuva korotus Tampereella
Pysäköintivirhemaksu nousee Tampereella 1.5.2019 alkaen ydinkeskustan maksuvyöhykkeen 1 alueella 60 eurosta 80 euroon ja muilla alueilla 50 eurosta 60 euroon.
Pysäköintivirhemaksu nousee Tampereella 1.5.2019 alkaen ydinkeskustan maksuvyöhykkeen 1 alueella 60 eurosta 80 euroon ja muilla alueilla 50 eurosta 60 euroon.
Yritys uskoo Pirkanmaan alueella olevan runsaasti IT-alan osaamista, jota sen asiakkaat Suomessa ja kansainvälisesti etsivät.
Ajokorttilaki muuttui viime kesänä, mikä nosti opetuslupaopetuksen suosion ennätyslukemiin. Uudistuksen ansiosta ajo-opetuksen voi aloittaa jo 16-vuotiaalle, joten oppilas voi harjoitella ajamista jopa kaksi vuotta ennen ajokortin saamista.
Pysäköintimaksut muuttuvat Tampereella toukokuun alussa. Ykkösvyöhyke laajenee kattamaan isomman alueen ja se muuttuu maksulliseksi myös sunnuntaisin. Muilla vyöhykkeillä arkimaksut nousevat.
Poliisipartio valvoi liikennettä Tampereella torstai-iltana lo 22.45 aikaan, kun partio päätti pysäyttää ja tarkastaa sitä vastaan ajaneen henkilöauton
Tampereelta Vaasaan on pitkään ollut Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan yhteinen kärkitavoite. Kolmostieyhteys on merkittävä myös Satakunnalle.
Terveyskeskuslääkärille pääsemisen odotusaika Pirkanmaalla on lyhentynyt edellisvuodesta. Erikoissairaanhoidon kustannukset kasvoivat myös viime vuonna nopeammin kuin kuntien verotulot ja valtionosuudet.
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 12.4.2019:
Asuinrakennuksen savuhormiin ajautunut naakka autettiin ulos alakautta, ja päästettiin tämän jälkeen luontoon.