Tampereelle avataan uusi nuorten kulttuurikeskus
Haastattelussa Tampereen kaupungilta koordinaattori Suvi Vuorinen
Haastattelussa Tampereen kaupungilta koordinaattori Suvi Vuorinen
Tampere Filharmonian Puistokonsertti siirtyy Sorsapuistosta Tampere-talon Isoon saliin, ja se striimataan Yle Areenassa. Tapahtuman kutsuvieraina on terveydenhuollon, palvelualojen ja järjestöjen työntekijöitä.
Manse PP on juhlinut mestaruutta aiempina vuosina, miten käy tänä vuonna?[/caption] Manse PP:n naiset ovat pelanneet loistavaa kautta ja ovatkin ansaitusti taulukossa kolmansina. Vastassa ei kuitenkaan ole ollut vielä ns. kuumimpia joukkueita. Huomenna vastaan astelee Kaupissa Hyvinkään Tahko, joka niisti Manse PP:ltä voiton kauden alussa. Nyt olisi revanssin paikka. Mitkä […]
Ohjelmassa on kursseja, luentoja, opastettuja muinaiskierroksia, valokuvanäyttely, viikinkiseikkailuja lapsille ja paljon muuta.
Kuva: Kinnarin Lomamökit[/caption] Tänä vuonna suomalaiset ovat matkustaneet selvästi enemmän kotimaan sisällä, sillä ulkomaanmatkoja ei ole voitu järjestää kuin vasta viime aikoina. Kesämökkeily on tunnetusti suomalaisten lempipuuhaa, ja Pirkanmaalla on Suomen maakunnista kolmanneksi eniten kesämökkejä (Tilastokeskus, 2019). Vesilahden Narvassa kesämökkeihin keskittyvää liiketoimintaa pyörittää Kinnarin Lomamökit, joka ylläpitää ja vuokraa järvenrantamökkejä […]
Kintulammen retkeilyalueella vietetään Eloisa Elokuu -tapahtumaa kaikkina elokuun viikonloppuina. Kortejärven tilalla on avoin kahvila, sauna ja muuta oheisohjelmaa.
Haastattelussa Elite Fitness Oy:n myyntijohtaja Tommi Juhala
Antero Rokka, yksi Linnan Tuntemattoman sotilaan rakastetuimmista hahmoista, vierailee Linnan kotiseutumaisemissa, kun näyttelijä Eero Aho saapuu vieraaksi Pentinkulman päiville.
Haastattelussa Luukas Rokkanen