Tampere pohtii keinoja lyhytaikaisen matkailun tukemiseen
Apulaispormestari Jaakko Stenhäll kertoo kaupungin elpymisestä koronan jäljiltä.
Apulaispormestari Jaakko Stenhäll kertoo kaupungin elpymisestä koronan jäljiltä.
Juhannuksen jälkeiset konsertit alkavat klo 19 ja päättyvät valtioneuvoston linjausten mukaisesti klo 22.
Kiinteistöpäällikkö Kai Niinimäki kertoo Finlaysonilla pidettävästä kattokävelystä
Teivon ravikausi käynnistyy kahden ja puolen kuukauden koronatauon jälkeen tänään tiistaina 2.6. Uusi kausi aloitetaan hieman tavallista aikaisemmin, kun ensimmäinen lähtö starttaa kello 17:30. Päivän kisat ajetaan maa- ja metsätalousministeriön ohjeilla ja poikkeusjärjestelyin. Katsomoalueelle pääsevät ensisijaisesti ennakkoon ilmoittautuneet hevosenomistajat ja median edustajat sekä yleisöä, kunnes viiden sadan hengen yleisörajoitus tulee […]
Heikki Wilen kertoo Tampere Unitedin uudesta aluevaltauksesta.
Aiemmin Ravintola Sasoria luotsannut Sari Sorri avaa toisen ravintolansa Tampereelle, kun Sorella aloittaa toimintansa.
Haastattelussa Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.
Tampereen Pyrintöä edustava Maria Huntington on yksi Suomen seitsenottelun tähdistä.
Torstaina 28.5. klo 20 Live Stream TV:llä viihdyttävät Koomikko Matti Patronen ja kuplettipoppari Jukka Takalo, jotka ovat tuoneet iltamaperinteen 2000-luvulle ’Kuoliaaksinaurattaja ja kuplettielvyttäj' -show’llaan. Parin tunnin tv-iltamat on suora talkshow, stand up -keikka sekä konsertti interaktiivisessa kotipaketissa. Show lähetetään suorana Akun Tehtaalta. Haastattelussa stand up -koomikko Matti Patronen, haastattelijana Sampsa Simpanen Jukka Takalo […]