STT: Sastamalan kuolonkolarista pidätetty vangittiin
Pirkanmaan käräjäoikeus on määrännyt 34-vuotiaan miehen vangittavaksi Sastamalan lauantaisesta kuolonkolarista.
Pirkanmaan käräjäoikeus on määrännyt 34-vuotiaan miehen vangittavaksi Sastamalan lauantaisesta kuolonkolarista.
Sastamalan Oppaat on myöntänyt tämän vuoden Reisuköpin eli Matkasauvan Ritajärven luonnonsuojelualueelle. Tunnustuksen saa Sastamalan kaupunki, jonka eri toimijat ovat tehneet ansiokasta työtä alueen kehittämiseksi.
Tampereen Rantatunnelin helmikuun kuukausihuolto tehdään tällä viikolla torstain ja perjantain välisenä iltana ja yönä 23.–24.2. Tällä kertaa kuukausihuolto saadaan tehtyä yhden illan ja yön aikana. Illalla 23.2. huolletaan Rantatunnelin A-ajotunneli itään ja sen jälkeen samana yönä huoltoryhmä siirtyy B-ajotunneliin. […]
Toiminta on aiemmin painottunut Kaukajärvelle, mutta nyt mukaan tulee useita uusia alueita. Tampere Unitedin junioreissa painopiste on matalan kynnyksen toiminnassa.
Lauri Lyly Kuva: SAK[/caption] SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Lyly asettuu Sdp:n kuntavaaliehdokkaaksi Tampereella. Pirkanmaan Sosiaalidemokraatit kertoi tiedotteessaan SAK:n entisen puheenjohtajan asettuvan kunnallivaaliehdokkaaksi Tampereella. Lyly kertoo haluavansa keskittyä muun muassa uusien työpaikkojen luomiseen Tampereella ja Pirkanmaalla. Lyly toimi SAK:n puheenjohtajana 2009–2016 ja ennen sitä SAK:n edunvalvontaosaston johtajana ja Sähköalojen ammattiliiton puheenjohtajana. […]
Nokian Kaarikadulla 18. helmikuuta tapahtunutta rikosta tutkitaan murhana. Rikoksen uhri, 17 vuotias tyttö, on kuollut eilen Tampereen yliopistollisessa sairaalassa tajuihinsa tulematta. Rikoksen yhteydessä epäilty on estänyt uhrin hengityksen kietomalla ilmastointiteippiä hänen pään ympärille. Epäiltyä esitetään vangittavaksi tänään.
Hatanpään sairaalan ja Tampereen yliopistollisen sairaalan erikoissairaanhoidon toiminnallisen ja hallinnollisen yhdistämisen valmistelua voi jatkaa. Tampereen kaupunginhallitus päätti asiasta omalta osaltaan 20.helmikuuta.
Kahden Vammalan ammattikoulussa opiskelleen nuoren menehtyminen traagisessa onnettomuudessa on järkyttänyt monia. Ammattikoulu tarjoaa kriisiapua usean päivän ajan. Lisäksi sekä kaupungin että seurakunnan nuorisotilat ovat avoinna illalla. Sastamalassa toimiva Vammalan ammattikoulu tarjoaa oppilaille kriisiapua tarvittaessa usean päivän ajan. Paikalla on sekä SPR:n että seurakunnan kriisiryhmä. – Yritetään olla lähellä nuoria ja apuna […]
Tampereen Komediateatterin syksyssä tähtinä muun muassa Pulkkinen, Väinö Linna ja Ransu-koira.