Tampereen Keskustorilla lauantaina 6.10.18 kello kahden aikaan tapahtuneen pahoinpitelyn uhri on kuollut viime yönä sairaalassa tajuihinsa tulematta. Tapahtumaa tutkitaan nyt pahoinpitelynä sekä törkeänä kuolemantuottamuksena. Sisä-Suomen poliisi on edistynyt tutkinnassa, mutta epäillyn henkilöllisyys ei ole viellä poliisin tiedossa. Pahoinpitely tapahtui Keskustorin taksitolpan ja Hämeenkadun välisellä alueella. Pahoinpitelyn uhrilla, noin 60-vuotiaalla kaljuhkolla […]
Vesilahdella oli lauantaina illalla 13.10.2018 poliisioperaatio, johon osallistui useita poliisipartioita. Puolustusvoimat antoi operaatiossa poliisille virka-apua. Poliisi oli varannut toiminnan suorittamiseen runsaasti resursseja, sillä tutkittavana oleviin tapahtumiin epäillään liittyvän ampuma-aseen luvaton hallussa pitäminen ja käyttäminen. Ketään henkilöä ei ole kuitenkaan vahingoitettu tapahtumien yhteydessä. Poliisi on ottanut kaksi henkilöä kiinni rikoksesta epäiltyinä. […]
Kangasalta anastettiin 9.-11.10.2018 välisenä aikana kettingillä sähkötolppaan kiinnitettynä ollut keltainen VAHVA KC21 -merkkinen kahmari eli kaivinkoneen koura, painoltaan noin 170 kiloa. Sisä-Suomen poliisin tietojen mukaan tekopaikka oli Katajatie 36 kohdalla. Poliisi kaipaa vihjeitä ja tietoja varastetun omaisuuden sijaintipaikasta. Tiedot voi ilmoittaa soittamalla Pirkanmaan alueen vihjepuhelimen numeroon 0800-90022 tai sähköpostilla osoitteeseen […]
Uusi polttoainemerkintöjä koskeva asetus on astunut voimaan tänään perjantaina. Polttoainepistooleissa on jatkossakin tutut, kansalliset merkinnät polttoaineista, mutta lisäksi huoltoasemilla tulevat näkymään uudet, yleiseurooppalaiset polttoainemerkinnät. Uusissa symboleissa bensiinin merkki on ympyrä, jonka sisällä kerrotaan polttoaineen suurin etanolipitoisuus. Dieselin merkki on neliö, jonka sisällä kerrotaan polttoaineen suurin biokomponenttien osuus. Kaasumaisten polttoaineiden merkkinä […]
Sisä-Suomen poliisipäällikkö Timo Vuola
Kuuntele Tampereenkiäliset uutiset 12.10.2018:
Tampereen kaupunkiseudun työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisessa kokeilussa mukana olevien kuntien aktivointiasteet olivat elokuussa 2018 nousseet keskimäärin 13,6 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta, kun koko maassa muutos oli 4,8 prosenttiyksikköä. Tampereella on tällä hetkellä työllistämistä edistävien palveluiden asiakkaita 18,1 prosenttia enemmän kuin ennen kokeilua ja aktivointiaste (37,9 %) on 7,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin […]