koronavirus

201 Results / Page 7 of 23

Koronavirus

Akaan koronatartunnasta lisää tietoa: Toijalan terveyskeskuksessa yhteensä yhdeksän altistunutta

Akaan kaupunki on antanut lisätietoja eilen ilmi käyneestä kaupungin terveydenhuollossa työskentelevän henkilön koronatartunnasta. Kaupungin tiedotteen mukaan tartunnan saanut työntekijä oli työssään oireettomana ennen karanteeniin jäämistä ja henkilö sairastui viime viikonlopun aikana. Työntekijä on toiminut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ohjeistuksen mukaisesti. Tartunnalle on altistunut Toijalan terveysaseman vastaanottopalveluiden seitsemän työntekijää sekä kaksi potilasta. Kaikki […]

today9.9.2020

Koronavirus

Eilisen aikana todettiin Pirkanmaalla eniten uusia tartuntoja syyskuun aikana

Eilen tehdyissä testeissä yodettu yhteensä kuusi uutta tartuntaa. Pirkanmaalla on todettu yhteensä 284 korovirustartuntaa.   Eilen Pirkanmaalla todettiin kuusi uutta koronatartuntaa. @Fimlab1 tutki kaikkiaan 809 näytettä. Kolme tapauksista liittyvät aiempiin paikallisiin tartuntaketjuihin (opiskelijat) ja kaksi tartunnan saanutta ovat altistuneet muualla Suomessa. Yhtä vielä selvitellään. — Tays (@Tays_sairaala) September 7, 2020

today7.9.2020

Koronavirus

Pirkanmaalla neljä uutta koronatartuntaa

Fimlab tutki eilisen aikana ennätykselliset 2042 koronanäytettä. Niistä sekä yksityisen laboratorion tuloksista kertyi kaikkiaan neljä uutta koronatartuntaa Pirkanmaalle. Tartuntojen jäljitys on nyt meneillään. Pirkanmaalla on todettu maaliskuusta alkaen yhteensä 270 tartuntaa. Koko maassa oli Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen eilisen mukaan yhdeksän ihmistä sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi ja heistä kaksi vaati tehohoitoa.  

today3.9.2020

Koronavirus

Pirkanmaalla todettu yksi uusi koronavirustartunta

Eilen tehdyissä laboratoriatutkimuksissa todettiin Pirkanmaalla yksi uusi koronavirustartunta. Tartuntoja on tällä hetkellä yhteensä 266 kappaletta. Koko maassa oli Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen ilmoittamien tietojen mukaan eilen kymmenen ihmistä sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi, ja ja heistä yksi ihminen vaati tehohoitoa.   Eilen tiistaina @Fimlab1 tutki 1413 koronanäytettä, joista löytyi yksi tartunta. Se liittyy […]

today2.9.2020

Koronavirus

THL varoittaa koronaa hyväksikäyttävistä huijaussoitoista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos varoittaa huijaussoitoista, joita on tehty koronavirusepidemian varjolla. THL julkaisi sosiaalisessa mediassa varoituksen, jonka mukaan sen tietoon on tullut huijaussoittoja, joissa vastaajalta pyydetään maksukortin tietoja korona-altistumisen ja -testauksen nojalla. Maksukortin tietoja ei tule antaa kenellekään puhelimessa.

today17.8.2020

Uutiset

Pirkanmaan kunnilta odotetaan lisätietoja kasvomaskien jakelusta vähävaraisille ensi viikolla

Pirkanmaan kuntien odotetaan kertovan lisätietoa vähävaraisille jaettavista kasvomaskeista ja niiden jakelusta ensi viikon aikana. Hallitus hyväksyi torstaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen kasvomaskien käytöstä väestölle. Kunnat huolehtivat myös, että maskeja on saatavilla kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville ilmaiseksi suosituksen voimassaoloalueella. Kasvomaski on yksi lisäkeino ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä julkisilla paikoilla ja joukkolikeenteessä. Tampereen […]

today15.8.2020

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%