Pelastuslaitos sai satamassa Valkeakoskella pohjaan vajonneen aluksen pinnalle – polttoainetta ei päässyt vesistöön
Puoliksi uponnut noin 15 metrinen teräsalus aiheutti maanantaiaamupäivänä töitä Pirkanmaan pelastuslaitokselle.
Puoliksi uponnut noin 15 metrinen teräsalus aiheutti maanantaiaamupäivänä töitä Pirkanmaan pelastuslaitokselle.
Poliisi pyytää havaintoja viime viikonloppuna Tampereen Nekalassa tapahtuneesta 1200 litran dieselvarkaudesta
Sisä-Suomen poliisi tutkii 13.1 yöllä syttynyttä kahta eri tulipaloa Lempäälässä. Palopaikoilla on etäisyyttä noin kilometri.
Tappara on tehnyt loppukauden sopimuksen 28-vuotiaan tšekkipuolustajan Adam Polášekin kanssa. 190-senttinen ja 90-kiloinen Polášek siirtyy Tampereelle kotimaansa liigan HC Sparta Prahasta, jossa on alkukauden 34 ottelussa tehnyt tehopisteet 3+12=15.
Sisä-Suomen poliisi on tiedottanut lisää Kangasalla Finnentiellä tiistaina Terdun toimipisteettä tapahtuneesta tilanteesta.
Sisä-Suomen poliisi tutkii Kangasalla Finnentiellä Tredun yksikössä tapahtumia, joiden perusteella on kirjattu ampuma-aserikos ja törkeä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu.
Pihlajalinna oy on lisännyt omistustaan Mäntänvuoren Terveys oy:stä. Samalla Pihlajalinna tiedottaa, että se on tehnyt sopimuksen Mänttä-Vilppulan kaupungin kanssa kolmen sote-rakennuksen hankinnasta.
Viimeisten tietojen mukaan liikenteessä kuolleiden määrä oli viime vuonna 15 ihmistä pienempi kuin vuoden 2018 lopussa.
Sastamalassa tapahtui uudenvuodenpäivän aamuna välikohtaus yksityisasunnossa. Tapausta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä.