Kalevankankaan hautausmaa täyttää 140 vuotta
Kalevankankaan hautausmaan tarinoihin voi tutustua hautausmaaopastusten avulla. Opastuksia on luvassa elokuun loppuun saakka.
Kalevankankaan hautausmaan tarinoihin voi tutustua hautausmaaopastusten avulla. Opastuksia on luvassa elokuun loppuun saakka.
HDC Finlandin toimitusjohtaja Sasu Hovi vieraili SUN Radiossa perjantaina kertomassa Pirkkalassa toimivan valmennuskeskuksen toiminnasta ja muista kuulumisistaan. Toijalasta lähtöisin oleva Tappara-kasvatti nousi ensin urallaan liigamaalivahdiksi, mutta todelliseksi tähdeksi hän nousi pelivuosinaan Tshekissä ja Slovakiassa. Peliuransa jälkeen hän on toiminut yrittäjänä urheilun parissa. Jääkiekkoilijoiden yksilövalmennusta kehittävän HDC Finlandin lisäksi hän on […]
Rahoituksella kunnostetaan teitä ja pysäköintialueita Seitsemisen kansallispuistossa, Riuttaskorvessa ja Pukalassa.
Samuli Samuelsson on torstain Teemakisojen odotetuimpia tähtiä
Daniel Kosonen tähyää korkeammallekin kuin alkukaudesta syntyneeseen ennätykseensä 221 cm.[/caption] Yleisurheilun Teemakisat käydään Tampereella keskiviikkona ja torstaina. Radalla ja kenttälajeissa nähdään runsaasti kotimaan huippuja. Avauspäivänä miehet kisaavat korkeus- ja seiväshypyssä, 110 ja 400 metrin aitajuoksussa, sekä 800 metrin sileällä. Naisten ohjelmassa on 100 ja 400 metrin aidat, sekä pituushyppy. Korkeushyppääjä […]
Lotta Harala juoksee tänään Ratinan stadionilla
Hämeenkyrön Myllykolun kesäteatterissa esiintyy tulevana sunnuntaina vuoden 2019 Tangonuori kuningas Henri Jokinen.
Elisa Hakanen kertoo teemakisojen järjestelyistä ja syyskuulle kaavaillun Ruotsi-ottelun tilanteesta
Tuomo Järvinen ennakoi keskiviikkona ja torstaina pidettäviä teemakisoja.