Näsijärven uudet lähimatkailupalvelut vievät idyllisiin järvi- ja maalaismaisemiin
Sunnuntaina 9.8. on seuraava Bike & Boat -reissu luvassa, jolloin testataan poikittaisliikenne-mallia reitillä: Mustalahti - Pimeesalmi - Aunessilta.
Sunnuntaina 9.8. on seuraava Bike & Boat -reissu luvassa, jolloin testataan poikittaisliikenne-mallia reitillä: Mustalahti - Pimeesalmi - Aunessilta.
Haastattelussa joukkueenjohtaja Jukka Karttunen
Vapriikin yleisöopastukset ovat olleet tauolla koronavirustilanteen vuoksi, mutta elokuun alusta opastukset alkavat jälleen.
Haastattelussa Soilikin vanhempainyhdistyksestä Pia Koivunen
Nokian Pyry ry:n sihteeri Mikko Vuorinen kertoi SUN Radion haastattelussa Hämyslavan kuulumisia ja miten lavalla on huomioitu korona-ajan vaatimukset.
Kalevankankaan hautausmaan tarinoihin voi tutustua hautausmaaopastusten avulla. Opastuksia on luvassa elokuun loppuun saakka.
HDC Finlandin toimitusjohtaja Sasu Hovi vieraili SUN Radiossa perjantaina kertomassa Pirkkalassa toimivan valmennuskeskuksen toiminnasta ja muista kuulumisistaan. Toijalasta lähtöisin oleva Tappara-kasvatti nousi ensin urallaan liigamaalivahdiksi, mutta todelliseksi tähdeksi hän nousi pelivuosinaan Tshekissä ja Slovakiassa. Peliuransa jälkeen hän on toiminut yrittäjänä urheilun parissa. Jääkiekkoilijoiden yksilövalmennusta kehittävän HDC Finlandin lisäksi hän on […]
Rahoituksella kunnostetaan teitä ja pysäköintialueita Seitsemisen kansallispuistossa, Riuttaskorvessa ja Pukalassa.
Samuli Samuelsson on torstain Teemakisojen odotetuimpia tähtiä