Uutiset

6787 Results / Page 246 of 755

Uutiset

Koronavuosi vähensi tieliikenteessä loukkaantuneiden määrää – kuolemat edellisvuoden tasolla​

Kulunut vuosi oli poikkeuksellinen myös tieliikenteessä. Pääteiden liikennemäärät vähenivät koronatoimenpiteiden vuoksi erityisesti keväällä ja loppusyksystä. Koko vuoden liikennemäärä tulee olemaan noin kymmen prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Lähes vastaava vähentyminen näkyy tieliikenneonnettomuuksissa loukkaantuneissa. Tilastokeskuksen mukaan loukkaantuneita oli marraskuun loppuun mennessä lähes viisi sataa – eli 11 prosenttia – vähemmän kuin […]

today31.12.2020

Koronavirus

Rauhaniemen sairaalan henkilökunnan koronavirusrokotukset aloitettu

Koronapotilaita hoitavan henkilökunnan rokotukset on aloitettu 28.12. myös Tampereen Rauhaniemen sairaalassa, tiedottaa Tampereen kaupunki. Rokotukset annetaan työterveyshuollossa. Rauhaniemen sairaalassa on todettu 30.12.2020 mennessä yhteensä 93 koronavirustapausta. Sairastuneista potilaita on 54 ja henkilökuntaa 39. Koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen on Rauhaniemessä kuollut yhdeksän potilasta. Osa koronan sairastaneista potilaista on jo parantunut ja he […]

today30.12.2020

Uutiset

Tampereen seudun joukkoliikenteen linjojen 21, 80 ja 85 reitti muuttuu 4. tammikuuta

Linjojen 21, 80 ja 85 reitti muuttuu Tampereen keskustan länsipuolella maanantaina 4.1.2021. Sepänkadulla rakennetaan raitiotietä, joten bussilinjojen uusi pysyvä reitti Paasikivenkadulle kulkee Hämeenpuiston kautta. Linja 21 Reitti Lielahteen ja Tesomalle (pysäkit sulkeissa): Hämeenkatu (Keskustori D) - Hämeenpuisto (Hämeenpuisto 17, Näsinpuisto, Mustalahti)- Näsijärvenkatu - Paasikivenkatu (Onkiniemi) - Paasikiventie - Lielahti - Tesoma Reitti keskustaan (pysäkit sulkeissa): Tesoma […]

today30.12.2020

Uutiset

Kangasalan Suinulassa sijaitsevan rautatien alikulkutunnelin käyttö on päättynyt

Kanta-Hämeen käräjäoikeuden Maaoikeus on tehnyt päätöksen, joka koskee Suinulan alikulkuun perustettuja kulkuoikeuksia. Maaoikeus on kumonnut yksityistietoimituksessa kaupungille perustetun kulkuoikeuden alikulkuun etelästä. Oikeuden päätöksen johdosta Numersinkujalta lähtevää, alikulkuun johtavaa yhdistettyä pyörätietä ja jalkakäytävää ei saa enää käyttää eikä ylläpitää. Jotta alikulun etelänpuoleista yhteyttä ei enää käytetä, kulkeminen alikulkuun on nyt estetty […]

today30.12.2020

Koronavirus

Pirkanmaalla koronanäytteessä kävijöitä on ollut joulun aikaan selkeästi vähemmän kuin ennen joulua

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella koronatapausmäärät ovat laskeneet kuukauden takaisesta tilanteesta, tiedottaa Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä. Päiväkohtainen vaihtelu on edelleen suurta. Koronan ilmaantuvuus on nyt viimeksi kuluneen kahden viikon ajalta 39 tapausta 100 000 asukasta kohden. Positiivisten näytteiden prosenttiosuus Fimlabin näytteistä on nyt 1,1 prosenttia. Vuodeosastohoidon tarve on Pirkanmaallakin edelleen varsin suurta. Sen […]

today29.12.2020

Koronavirus

Korona-altistumisia Takamaan koulussa

Ylöjärvellä Takamaan koulun 5. luokan oppilaita ja opetushenkilöstöä on altistunut koronavirukselle ma-ti 21.-22.12.2020, tiedottaa Ylöjärven kaupunki. Terveydenhuolto on ottanut yhteyttä kaikkiin altistuneisiin maanantaina 28.12. Karanteeniin on asetettu noin 25 oppilasta ja 2 opettajaa.

today29.12.2020

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%